Mikä tulehdus?

Minulla alkoi noin puolitoista vuotta sitten olla yhdynnän jälkeistä verenvuotoa ja kipua (haavautumista johtuvaa). Oireita kerkesi olla n. puoli vuotta ennen kuin löydettiin aiheuttajaksi ureaplasma urealyticum -bakteeri. Oireet lähtivät suun kautta otettavalla antibioottikuurilla, paitsi että valkovuoto ei oikein ikinä ole palannut normaaliksi (on valkoista ja vähän limaista).

Viime viikolla ollessani pitkästä aikaa yhdynnässä huomasin verenvuodon ja kivun palanneen. Menin lääkäriin, emättimestä löydettiin paljon valkosoluja eli tulehdus päällä. Sain tänään Dalacin-kuurin (emättimeen laitettava antibiootti), jonka aloitan ensi yönä. Tämän päivän aikana on kuitenkin alkanut olla aika kipeä alaselkä ja ehkä alavatsakin tuntuu vähän hassulta.

Onko tässä siis pelkoa sisäsynnytintulehduksesta, mitä pitäisi tehdä? Onko täällä ketään, joka tietäisi enemmän tuosta ureaplasma-bakteerista? Että voiko se johtaa sisäsynnytintulehdukseen? Ja pääseekö tuosta bakteerista ikinä eroon? En edes ymmärrä, mistä olen tuon bakteerin aikanaan saanut. Ellei sitten ex-poikaystävä pettänyt...
31248
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sellaista että apteekkari sanoi tuon Dalacin-kuurin aiheuttavan helposti hiivaa, auttaako ehkäisyssä Lachtophilus-jauhe? Suolistoahan se tasapainottaa antibioottikuurin aikana, mutta ehkäiseekö emättimen hiivatulehdusta?

Äänestä
  • Siis suljettiinko sulta klamydia pois (= sukupuolitaudeista yleisin)..?

    Toisekseen maitohappobakteerit auttavat hiivaan. (saa apteekista tabletteina)

    Tai sitten vaan paljon piimää ja jogurttia (ei makeaa) syömään. Maustamatonta jogurttia voi jopa "syöttää" sinällään emättimeen.

    Äänestä

  • sonja. kirjoitti:

    Siis suljettiinko sulta klamydia pois (= sukupuolitaudeista yleisin)..?

    Toisekseen maitohappobakteerit auttavat hiivaan. (saa apteekista tabletteina)

    Tai sitten vaan paljon piimää ja jogurttia (ei makeaa) syömään. Maustamatonta jogurttia voi jopa "syöttää" sinällään emättimeen.

    Klamydia suljettiin kyllä aikanaan vuosi sitten pois kun syytä noille oireille selviteltiin. Sen jälkeen ei ole uusia tartuntamahdollisuuksia (eikä ollut oikeastaan ennen sitäkään).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


******** kirjoitti:

Minulla alkoi noin puolitoista vuotta sitten olla yhdynnän jälkeistä verenvuotoa ja kipua (haavautumista johtuvaa). Oireita kerkesi olla n. puoli vuotta ennen kuin löydettiin aiheuttajaksi ureaplasma urealyticum -bakteeri. Oireet lähtivät suun kautta otettavalla antibioottikuurilla, paitsi että valkovuoto ei oikein ikinä ole palannut normaaliksi (on valkoista ja vähän limaista).

Viime viikolla ollessani pitkästä aikaa yhdynnässä huomasin verenvuodon ja kivun palanneen. Menin lääkäriin, emättimestä löydettiin paljon valkosoluja eli tulehdus päällä. Sain tänään Dalacin-kuurin (emättimeen laitettava antibiootti), jonka aloitan ensi yönä. Tämän päivän aikana on kuitenkin alkanut olla aika kipeä alaselkä ja ehkä alavatsakin tuntuu vähän hassulta.

Onko tässä siis pelkoa sisäsynnytintulehduksesta, mitä pitäisi tehdä? Onko täällä ketään, joka tietäisi enemmän tuosta ureaplasma-bakteerista? Että voiko se johtaa sisäsynnytintulehdukseen? Ja pääseekö tuosta bakteerista ikinä eroon? En edes ymmärrä, mistä olen tuon bakteerin aikanaan saanut. Ellei sitten ex-poikaystävä pettänyt...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu