en tiedä mihin tämä kuuluisi, mutta kertokaa mielipiteitänne ihan rohkeasti tästä...
tiedän, että on sairasta toivoa läheisensä kuolemaa. Tiedän, että se on väärin.
Mutta minä olen vain ihminen, ja ihminen on utelias.
Ja minä tahdon tietää miltä se tuntuu!
Miltä tuntuu nähdä rakkaansa kalpeana arkussa, valkeassa puvussa, ruusu rinnalla?
Miltä tuntuu nähdä sen arkun laskettavan maan alle, tietäen että hän ei enää palaa?
Miltä tuntuu valvoa yöt kyyneleet poskilla, sydän täynnä surua ja kaipuuta.
Miltä tuntuu, kun veriset haavat pikkuhiljaa umpeutuvat ja jättävät jälkeensä ikuisen arven?
Olenko julma? Sano, etten ole!
Kuolema on kiehtovaa, koska kukaan ei tiedä mitä sen jälkeen tapahtuu.
Voidaan sanoa, että sielu lentää taivaaseen ja kaikki on hyvin. ja voidaan sanoa että me synnymme uudelleen, mutta se mitä OIKEASTI tapahtuu, voi olla jotain ihan muuta.
minua ärsyttää henkilökohtaisesti se, että kuolleista ihmisistä puhutaan ikäänkuin tietäisimme mitä heidän päissään liikkuu. tarkoitan siis sitä, että miksi kirjoitamme joulukorttiin terveiset myös kuolleelta henkilöltä? mistä me tiedämme, lähettääkö hän terveisiä vai ei? miksi kerromme lapsillemme tarinoita enkeli-mummista joka seuraa elämäämme jokaisella hetkellä taivaasta käsin? hänhän on kuollut! miksi me silti laitamme hänen nimensä vieraskirjaan?
minun käsitykseni on se, että kun ihminen (tai eläin) kuolee, hänen sydämensä vain pysähtyy. hän kuolee. hän ei herää eloon, ei edes taivaassa. hän on ja pysyy kuolleena.
ja koska kukaan ei tahdo pitää mätääntyvää ruumista olohuoneensa sohvalla, kuollut laitetaan arkkuun ja haudataan syvälle maan alle. siihen loppuu sen ihmisen tarina, ja jokainen toki saa kuvitella sille tarinalle jatkoa.
minun kirjassani tarina loppuu tässä vaiheessa. ja sitten kirjan kannet suljetaan.
tiedän, että on sairasta toivoa läheisensä kuolemaa. Tiedän, että se on väärin.
Mutta minä olen vain ihminen, ja ihminen on utelias.
Ja minä tahdon tietää miltä se tuntuu!
Miltä tuntuu nähdä rakkaansa kalpeana arkussa, valkeassa puvussa, ruusu rinnalla?
Miltä tuntuu nähdä sen arkun laskettavan maan alle, tietäen että hän ei enää palaa?
Miltä tuntuu valvoa yöt kyyneleet poskilla, sydän täynnä surua ja kaipuuta.
Miltä tuntuu, kun veriset haavat pikkuhiljaa umpeutuvat ja jättävät jälkeensä ikuisen arven?
Olenko julma? Sano, etten ole!
Kuolema on kiehtovaa, koska kukaan ei tiedä mitä sen jälkeen tapahtuu.
Voidaan sanoa, että sielu lentää taivaaseen ja kaikki on hyvin. ja voidaan sanoa että me synnymme uudelleen, mutta se mitä OIKEASTI tapahtuu, voi olla jotain ihan muuta.
minua ärsyttää henkilökohtaisesti se, että kuolleista ihmisistä puhutaan ikäänkuin tietäisimme mitä heidän päissään liikkuu. tarkoitan siis sitä, että miksi kirjoitamme joulukorttiin terveiset myös kuolleelta henkilöltä? mistä me tiedämme, lähettääkö hän terveisiä vai ei? miksi kerromme lapsillemme tarinoita enkeli-mummista joka seuraa elämäämme jokaisella hetkellä taivaasta käsin? hänhän on kuollut! miksi me silti laitamme hänen nimensä vieraskirjaan?
minun käsitykseni on se, että kun ihminen (tai eläin) kuolee, hänen sydämensä vain pysähtyy. hän kuolee. hän ei herää eloon, ei edes taivaassa. hän on ja pysyy kuolleena.
ja koska kukaan ei tahdo pitää mätääntyvää ruumista olohuoneensa sohvalla, kuollut laitetaan arkkuun ja haudataan syvälle maan alle. siihen loppuu sen ihmisen tarina, ja jokainen toki saa kuvitella sille tarinalle jatkoa.
minun kirjassani tarina loppuu tässä vaiheessa. ja sitten kirjan kannet suljetaan.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.