Mä en todellakaan tiedä mille palstalle tämä lykätä, mutta toivottavasti menee edes jotenkin kohdilleen.koulusta. Mun porukat ovat eroamassa tässä kesän paikkeilla niin automaattisesti on sitten muutto edessä. Olemme äidin kanssa suunnitelleet jo asuntoa ja sellaista. Äiti haluaa muuttaa kaupunkimme toiselle laidalle, mun koulun ja isovanhempien lähelle. Kyllä mä sen ymmärrän, että se haluaa palata synnyinsijoilleen, mutta mua ahdistaa kun kaverit ovat kaukana sitten ja ei voi noin vain lähteä heille kyläilemään. Bussi on menee perille kyllä puolessa tunnissa, mutta tuntuu että tunti on liikaa matkoihin. Eli vierailutkin pitää suunnitella hyvin, että ehtii koulutyötkin tehdä. Kysyin äidiltä, miksi emme voi muuttaa tähän johonkin lähelle, mutta hän haluaa ehdottomasti kaupungin toiselle puolelle. Mua ahdistaa niin paljon.. Miten mä pystyn sopeutumaan kerrostaloasumiseen omakotitalon sijasta, miten me pärjätään äidin kanssa kahdestaan, mitä jos kaverit jää kun en niin usein voi nähdä jne.?
Ero.
Eleina.
2487
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tekstin alusta on jäänyt pyyhkimättä kohta "koulusta." Pahoittelen.
Heti aluksi vois sanoo, että oon ite kokenu ihan saman. Vanhemmat eros, ja tuli eteen äitin kanssa muutto toiselle paikkakunnalle.
Kaikki kaverit jäi vanhalle kotikunnalle.
Se on iso muutos, mutta olen varma että saat uusia kavereita ja alkukankeuden jälkeen kaikki lähtee oikein hyvin käyntiin!
Itse kun olin vastaavassa tilanteessa, olin kauhuissani ja masentunut, mutta siitäkin selvittiin ja nyt menee hyvin. Et ole ensimmäinen joka joutuu muuttamaan toiselle paikkakunnalle, kyllä se siitä.
Onneksi vanhat ystäväsi ovat kuitenkin samassa kaupungissa ja n. puolen tunnin matkan päästä itsestäsi, kuten kerroit.
Itselläni ei ollut lähellekään yhtä hyvä tilanne, eikä kaverit noin lähellä. Tsemppiä sulle, varmasti kaikki lähtee menemään hyvin!