suunnilleen joka toiseen, vai tarvitaanko ihastumiseen jotain muutakin kuin sitä hyvää ulkonäköä?
Itse olen aina ihastunut tosi helposti,mutta nyt kolmen viimeisen kuukauden aikana tuntuu,ettei ole mittari värähtänyt mihinkään suuntaan. Alan kai tarvita jo muutakin,kuin ulkokuorta ihastuakseni.
Itse olen aina ihastunut tosi helposti,mutta nyt kolmen viimeisen kuukauden aikana tuntuu,ettei ole mittari värähtänyt mihinkään suuntaan. Alan kai tarvita jo muutakin,kuin ulkokuorta ihastuakseni.
Vastaukset 5
Vanhimmat
helposti..koko ajan, mutta kyllä siihen vaaditaan sitä jotain siinä toisessa eli en vielä;) sentää ole ihastunut lyhtypylväisiin...
Kyllä minä ainakin tarvitsen enemmän.
Minulla on eräs ystävä joka on ollut aika kauan hyvä ystäväni (ja on edelleen). en ennen pitäny hänestä missään muussa mielessä kuin ystävänä (olemme molemmat tyttöjä), mutta yks päivä tajusin että hän on omaa mahtavan luonteen!:) rakastuin häneen vähitellen ja myöhemmin kun näin hänet esim koulun käytävällä niin sanoin mielessäni aina että kukaan ei ole yhtä kaunis kuin hän. eli rakastuin ensin hänen sydämmeensä ja lopuksi ulkonäköönsä. hän on maailman kaunein ihminen minun maailmassani:)
suunnilleen joka toiseen enkä joka kolmanteenkaan. Minun kaikki ihastukseni ovat kyllä helposti laskettavissa, niitä ei ole kovin paljoa. Ihastuksistani "toipuminen" vie myös aikaa.
En ole ainakaan vielä saanut määriteltyä, mikä on se tekijä X, johon joissakin ihmisissä ihastun. Ei voi kieltää, etteikö sillä olisi jotakin tekemistä ulkonäön kanssa, mutta toki siinä täytyy olla muutakin. Toisaalta olen myös joskus yrittänyt nimetä tekijän Y ihmisen ulkonäössä, joka saa minut viehättymään. Tähän mennessä olen tainnut sanoa sitä muun muassa särmäksi (miksei luonteessakin saisi olla särmää), mutta toinen sana, millä minun usein tekee mieli kuvat ihastuttavina pitämiäni ihmisiä, on "herttainen". Ei kuitenkaan sillä lailla herttainen kuin puutarhatonttu. Äh, mitä minä taas täällä höpisen. (Tuli nukuttua vähän huonosti.)
Toisaalta on vielä olemassa sekin näkökulma, että ihastumista on monenlaista. Jos ihastumisella tarkoitetaab jotakin ei-romanttista, niin voisi sanoa, että ihastun suurehkoon joukkoon ihmisistä, joiden kanssa olen tekemisissä. Tällä tarkoitan niin luonnetta kuin ulkonäköäkin. Pidän ihmisten kasvoista, enkä ole nähnyt monta naamaa, josta en jotakin kaunista löytäisi. Joskus tekee mieli mennä silittämään aivan tuntemattoman ihmisen poskea ihan vain siksi, että hän on niin herttainen, ihana ja inhimillinen (ja täysin vailla seksuaalisia tuntemuksia minun taholtani).
Ihastun helposti ja usein pelkän olemuksen perusteella, en nyt ihan kadulla vastaantuleviin, mutta usein esimerkiksi työkuvioissa pyöriviin ihmisiin. Onneksi kuitenkin tiedostan ettei ulkoisen olemuksen ihastelu kerro mitään henkilökemioiden mahdollisesta kohtaamisesta tai kohtaamattomuudesta. Ihasteluni ei siis koskaan johda mihinkään vaan pysyy harmittomana ja viattomana, mieleenikään ei ikinä tulisi lähteä vaarantamaan parisuhdettani tällaisen pinnallisen pikkuihastumisen takia!
Kyllä näin on,en tiä mix mut niin vaan on ku ravintola illoissa tarvii vain katseen niin, oon mennyttä naista ja aina molemmin puolistaki,usein miten....katseet kertoo kaiken eikä viel oo väärin arvannu kuka on kuka,vaik hetro naisetkin kiinnostuneet,kun flirtaileen alkaa;)Muualla myös,töissä,jne...ihastun aivan liian helpoon,mut onnex ohimenevää...luonnevika kai!!;) ;)