Luovutusiästä?

Mikä on kissan luovutusikä?
122081
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat
  • Monet luulevat että kissan voi luovuttaa kun se syö muutakin kuin emon maitoa eli esim 8. viikkoisena. Pennun sosiaalistumisikä on kuitenkin vasta tämän jölkeen. Tällöin pentu oppii kissojen kielen ja muiden kanssa toimimisen, sekä muita tärkeitä taitoja.

    Jos kissa on luovutettu aikaisemmin voi myöhemmin esiintyä käytösongelmia. Ei niitä tietenkään aina esiinny, mutta tämä on kuitenkin mahdollista. Kissa ei esim. tule toimeen muiden kanssa tai pissailee mihin sattuu.

    Monet kissan kasvattajat luovuttavat kissan vieläkin myöhemmin. Mm. rokotusten takia. (rokotukset kannattaa antaa vasta myöhemmin eli silloin kun emon rokotussuoja ei enää vaikuta jotta rokotuksista olisi oikeasti hyötyä. Mm. tämä johtaa vielä pidempään luovutusikään).

    Halpaahan tuo pentujen pito ei ole noin pitkään, ruokaa menee ja hiekkaa hirveitä määriä. Siitä tunteekin vastuuntuntoisen kasvattajan että hän on valmis pitämään pentuja vähintään 12 viikkoisiksi eikä yritä päästä niistä eroon jo aikaisemmin.

    Äänestä

Toiset luovuttavat vasta 14 viikkoisina

Äänestä

Mitään virallista kaikkia kissoja koskevaa luovutusikää ei ole olemassakaan. Kissaliitolla on oma sääntönsä vähintään 12 viikon luovutusiästä. Se luonnollisesti koskee vain Kissaliiton alaisia kasvattajia.

Äänestä
  • Niin, mitäs väliä silläkin on? Mitä eroa on maatiaisen ja rotupennun kehittymisellä?
    Oli se sitten maatianen tai rotukissa - Susositeltu luovutusikä on 12 viikkoa.

    Luonnossakin kissat eroavat emostaan vasta n. 14-15 viikkoa vanhana. ELi periaatteessa tuo 12 on liian vähän, saati sitten 8vk.

    Kannattaako riskeerata että kissalle tulee elinikäisiä käytöshäiriöitä koska se otetaan alle 12 viikkoisena?

    Äänestä

  • kuule hermione, kirjoitti:

    Niin, mitäs väliä silläkin on? Mitä eroa on maatiaisen ja rotupennun kehittymisellä?
    Oli se sitten maatianen tai rotukissa - Susositeltu luovutusikä on 12 viikkoa.

    Luonnossakin kissat eroavat emostaan vasta n. 14-15 viikkoa vanhana. ELi periaatteessa tuo 12 on liian vähän, saati sitten 8vk.

    Kannattaako riskeerata että kissalle tulee elinikäisiä käytöshäiriöitä koska se otetaan alle 12 viikkoisena?

    Soitin vuosi takaisin tästä asiasta eläinsuojeluvalvojalle ja kysyin hänen mielipidettään. Hän sanoi, että vähintään 10vk pennun voi luovuttaa, mutta mieluiten se 12vk tai siitä eteenpäin. :)

    Äänestä

kissanpennun luovutusikä on rodusta riippumatta 12 viikkoa, ei alle niinkuin jotkut puhuvat ja vieläkin antavat vanhaa tietoa. mielellään jopa 14-15 viikkoiseksi emon luona

Äänestä
  • Olen samaa mieltä tuosta luovutusiästä. Mutta valitettavasti kaikki eivät ole yhtä valveutuneita. Meidän kisunpennut tulevat meille vasta reilu seitsemänviikkoisina.

    "Kasvattaja" on maalaisperhe, jolla ei ole hajuakaan sosiaalistumiskausista ja oikeasta luovutusiästä. Ei sillä, itsekin olen maalainen mutta tietoinen asioista kuitenkin..Hmph.

    Kysyin viimeksi kun käytiin kissasisaruksia katsomassa, että koskaks aiotte luovuttaa niin sanoivat että "viimeistään kahdeksanviikkoisina, mutta jotkut ovat hakeneet jo paljon ennenkin" ?!!! Sanoin kyllä mikä kissan luovutusikä on suositusten mukaan mutta ei mitään tehoa.

    Ovat jo monet pennut teetättäneet samalla emolla ja kuulema aina kaikki ovat olleet terveitä, korvapunkkeja lukuunottamatta. Ovat kyllä maatiaiskissoilla vallan yleisiä. Tunnen myös yhden jälkeläisen, ihan tasapainoinen tuo tuntuu olevan vaikka on luovutettu kahdeksanviikkoisena.

    Rokotuksista heillä ei ole hajuakaan, ei emoakaan ole rokotettu. =( Ja eka kertaa tutustuivat penturuokaan kun vein pennuille tuliaisiksi.

    Pennut ovat nyt kuusiviikkoisia, hyvin osaavat syödä kiinteää ja käyvät laatikolla asioilla. Mitä mieltä te olette? Olenko vastuuton kun haen kissat näin nuorina vaikka omatunto sanoo muuta. Joku muu ne sieltä kuitenkin hakee tai mikä pahinta joutuisivat muutoin tappotuomiolle=(. Itse olen kisuihin jo kovin kiintynyt, tietysti otan ne joka tapauksessa, luovutusiästä huolimatta.

    Äänestä

  • kun kasvattaja tollo kirjoitti:

    Olen samaa mieltä tuosta luovutusiästä. Mutta valitettavasti kaikki eivät ole yhtä valveutuneita. Meidän kisunpennut tulevat meille vasta reilu seitsemänviikkoisina.

    "Kasvattaja" on maalaisperhe, jolla ei ole hajuakaan sosiaalistumiskausista ja oikeasta luovutusiästä. Ei sillä, itsekin olen maalainen mutta tietoinen asioista kuitenkin..Hmph.

    Kysyin viimeksi kun käytiin kissasisaruksia katsomassa, että koskaks aiotte luovuttaa niin sanoivat että "viimeistään kahdeksanviikkoisina, mutta jotkut ovat hakeneet jo paljon ennenkin" ?!!! Sanoin kyllä mikä kissan luovutusikä on suositusten mukaan mutta ei mitään tehoa.

    Ovat jo monet pennut teetättäneet samalla emolla ja kuulema aina kaikki ovat olleet terveitä, korvapunkkeja lukuunottamatta. Ovat kyllä maatiaiskissoilla vallan yleisiä. Tunnen myös yhden jälkeläisen, ihan tasapainoinen tuo tuntuu olevan vaikka on luovutettu kahdeksanviikkoisena.

    Rokotuksista heillä ei ole hajuakaan, ei emoakaan ole rokotettu. =( Ja eka kertaa tutustuivat penturuokaan kun vein pennuille tuliaisiksi.

    Pennut ovat nyt kuusiviikkoisia, hyvin osaavat syödä kiinteää ja käyvät laatikolla asioilla. Mitä mieltä te olette? Olenko vastuuton kun haen kissat näin nuorina vaikka omatunto sanoo muuta. Joku muu ne sieltä kuitenkin hakee tai mikä pahinta joutuisivat muutoin tappotuomiolle=(. Itse olen kisuihin jo kovin kiintynyt, tietysti otan ne joka tapauksessa, luovutusiästä huolimatta.

    että alta kahdeksanviikkoisen pennun luovutukseen voi eläinsuojeluviranomaiset puuttua, eli on eläinsuojelurikos..

    voisit viedä myös asiallista luettavaa aiheesta..

    Äänestä

  • "kasvattajille" kirjoitti:

    että alta kahdeksanviikkoisen pennun luovutukseen voi eläinsuojeluviranomaiset puuttua, eli on eläinsuojelurikos..

    voisit viedä myös asiallista luettavaa aiheesta..

    mukaan kyseessä olisi rikos?

    Äänestä

  • pykälän kirjoitti:

    mukaan kyseessä olisi rikos?

    tai vaikka jostakin laki palstalta

    Äänestä

  • eläinsuojeluyhdistyksiltä kirjoitti:

    tai vaikka jostakin laki palstalta

    että ihan olisi eläinsuojelurikos jos ottaa/luovuttaa kissan alle 12-viikkoisena. Joka paikassa toitotetaan että se on nykySUOSITUS...

    Voi voi, kyllä olis monen kissasta luopujan pää pölkyllä jos siitä rangaistus napsahtais kun kissan luovuttaa esim. sen vanhan suosituksen mukaan kahdeksanviikkoisena. Näin kuitenkin vielä paljolti monesti maalla toimitaan (kuitenkaan yleistämättä, en tunne kuin oman alueeni käyttäytymisen)ja lukuisiin alle kakstoistaviikkoisina luovutettuihin kissoihin olen tutustunut ja ihan normaalijärkisiä näyttävät olevan. Eiköhän noita käyttäytymishäiriöisiä ole tasaisesti myös kissoissa, jotka ovat kolme-neljäkuisina vieroitettu emostaan. Vai onko jollais esittää luotettava tutkimustulos joka muuta osoittaa?

    Raaka tosiasia on että jos et maatiloilta hae kissoja viimeistään kahdeksanviikkoisina niin kissaparat joutuvat luopumaan hengestään. Kumpi sit no eläinsuojelullisesti se parempi vaihtoehto kahdesta pahasta?

    Korostan että itse olen aikaisintaan 12-viikon luovuituksen kannalla, niinkuin monet valveutuneet kissanomistajat, mutta haluan herättää keskustelua näistä valitettavista poikkeuksista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kimiii kirjoitti:

Mikä on kissan luovutusikä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu