Rakastan ehdoitta,
viha on opittu.
Pelkuruuteen sorrun,
vastuuseen väsyn,
kysymyksiä en enää jaksa.
Valintojen rotkot,
kaikki risteykset
väärätkin viitat.
Jostain?
Askel askeleelta
hetki hetkeltä.
Kiehtovan
synkkää.
Kutsu?
Turva kiitävän tuokion,
suoja
kurjan kulkuun
kuiskit viestejä muusta.
Siitä mitä on tyhjyydessä hetken.
Miksi?
Antaisit jo minun.
viha on opittu.
Pelkuruuteen sorrun,
vastuuseen väsyn,
kysymyksiä en enää jaksa.
Valintojen rotkot,
kaikki risteykset
väärätkin viitat.
Jostain?
Askel askeleelta
hetki hetkeltä.
Kiehtovan
synkkää.
Kutsu?
Turva kiitävän tuokion,
suoja
kurjan kulkuun
kuiskit viestejä muusta.
Siitä mitä on tyhjyydessä hetken.
Miksi?
Antaisit jo minun.
Vastaukset 6
Vanhimmat
antautua...
Luulen ymmärtäväni ruonoasi loppua lukuunottamatta.
Kuka kuiskii? Oma mieli? Joku toinen? Antaisit jo rakastaa?
Jos mä luen tota vieraana niin ehkä kuiskaaja on:
elämä?/kuolema?
uskonto?/ateismi?
ehkä yksinkertaisesti toinen ihminen jonka kutsu on pelottava koska kenenkään elämä ei ole ongelmatonta
antaisit jo minun vain olla
Kirjoittaja ei jaksa kysymyksiä, mutta esittää niitä koko ajan itse.
Tämän nimi harmaa tuli siitä, että se ei ole musta eikä valkea.
Luulen, että kirjoittaja on väsynyt juuri niihin oman mielen kysymyksiin. Mieli ei voi koskaan tietää, vastaus on sen käsityskyvyn ulkopuolella. Mieli kiertää kehää ja jossain vaiheessa siitä on irrottauduttava - annettava vain olla. Luuken kuitenkin, että sitä ei pidä tehdä auntautumatta sydämelle, sillä sydän saattaa tuntea vastauksen.
niinkin.
Jos kyse on rakkaudesta niin silloin on vastaus on helppo?:
ehdoitta
ps.
jos oma mieli antaa vastauksia joihinkin kysymyksiin, niin silloin homma toimii sillä sekin voi olla vastaus, että nyt ei ole vastausta.
vikiset?
Sanomattomat sanasi valitset?
Jos tosiaan tahtoisit,
jo olisit.
Pelkää, toisetkin
vaikka turhaankin.
Ehkä, ehkä jo annankin?
Siitä yöllä uneksin.
Rivien välistä luku on mielenkiintoista...