Tämän palstan turhimpia henkilöitä ovat itseään kehuvat Superäidit ja -isät. Jokaisen Superäidin ja Suurenmoisen Kasvattajaisän palstalla harjoittama kehuskelu on hyödytöntä itsensä korottamista.
Miten tällainen Superäiti vastaa?
Kun joku kertoo koulusta pinnailevasta tytöstään, Superäiti vastaa: "MINÄ en sietäisi koulusta pinnaamista. MINUN tyttärenipä menee kiltisti kouluun eikä koskaan pinnaa, koska olen hyvä kasvattaja ja osaan käsitellä nuoria!"
Mitä koulustapinnaajatyttären vanhempi tästä vastauksesta saa? Ei mitään.
Kun jolla kulla on kiroileva poika, Superäiti vastaa: "MINÄ en sietäisi kiroilua. MINUN poikanipa ei kiroile koskaan, koska olen hyvä kasvattaja ja osaan käsitellä nuoria!"
Mitä kiroilijapojan vanhempi tästä vastauksesta saa? Ei mitään.
Kun joku pyytää neuvoja juopottelevan tyttären käsittelemisessä, Superäiti vastaa: "MINÄ en sietäisi juopottelua, MINUN tyttärenipä ei juo, koska olen hyvä kasvattaja ja osaan käsitellä nuoria!"
Mitä juoppotyttären vanhempi tästä vastauksesta saa? Ei mitään.
Ja niin edelleen.
Jos tällainen Supervanhempi toimisi lääkärinä, hän varmaan sanoisi potilaalle. "En MINÄ sietäisi tuollaista sairautta, ei MINULLA vain mitään flunssaa ole, MINULLAPA on hyvä terveys, en MINÄ yski enkä kuumeile, !"
Näillä Superäideillä ja -isillä ei ole koskaan antaa mitään konkreettista neuvoa annettavanaan, pelkkäoman suurenmoisuutensa hehkuttamista vain. He eivät vastaa kysymykseen eli siihen, miten toimia JOS lapsi kuitenkin kiroilee, lintsaa, juo, polttaa, harrastaa varhaisia seksisuhteita jne.
On toisenlaisiakin "helppojen nuorten" vanhempia, jotka ovat asia erikseen. Nämä toisenlaiset hyvätvanhemmat osaavat itseään kehumatta ja muita mollaamatta kertoa omista toimintavoistaan, joilla ovat saaneet pidetyksi järjestyksen kotonaan. He yleensä tajuavat, että nuoret ovat yksilöitä ja että se, mikä toimii yhden nuoren kohdalla, ei välttämättä toimi toisen nuoren kohdalla. Sekä ettei heidän lastensa hyvä käytös ole kokonaan ja vain ja ainoastaan loistavan kasvatuksen tulosta - kyllä se on ennen kaikkea nuoren omaa ansiota!
Miten tällainen Superäiti vastaa?
Kun joku kertoo koulusta pinnailevasta tytöstään, Superäiti vastaa: "MINÄ en sietäisi koulusta pinnaamista. MINUN tyttärenipä menee kiltisti kouluun eikä koskaan pinnaa, koska olen hyvä kasvattaja ja osaan käsitellä nuoria!"
Mitä koulustapinnaajatyttären vanhempi tästä vastauksesta saa? Ei mitään.
Kun jolla kulla on kiroileva poika, Superäiti vastaa: "MINÄ en sietäisi kiroilua. MINUN poikanipa ei kiroile koskaan, koska olen hyvä kasvattaja ja osaan käsitellä nuoria!"
Mitä kiroilijapojan vanhempi tästä vastauksesta saa? Ei mitään.
Kun joku pyytää neuvoja juopottelevan tyttären käsittelemisessä, Superäiti vastaa: "MINÄ en sietäisi juopottelua, MINUN tyttärenipä ei juo, koska olen hyvä kasvattaja ja osaan käsitellä nuoria!"
Mitä juoppotyttären vanhempi tästä vastauksesta saa? Ei mitään.
Ja niin edelleen.
Jos tällainen Supervanhempi toimisi lääkärinä, hän varmaan sanoisi potilaalle. "En MINÄ sietäisi tuollaista sairautta, ei MINULLA vain mitään flunssaa ole, MINULLAPA on hyvä terveys, en MINÄ yski enkä kuumeile, !"
Näillä Superäideillä ja -isillä ei ole koskaan antaa mitään konkreettista neuvoa annettavanaan, pelkkäoman suurenmoisuutensa hehkuttamista vain. He eivät vastaa kysymykseen eli siihen, miten toimia JOS lapsi kuitenkin kiroilee, lintsaa, juo, polttaa, harrastaa varhaisia seksisuhteita jne.
On toisenlaisiakin "helppojen nuorten" vanhempia, jotka ovat asia erikseen. Nämä toisenlaiset hyvätvanhemmat osaavat itseään kehumatta ja muita mollaamatta kertoa omista toimintavoistaan, joilla ovat saaneet pidetyksi järjestyksen kotonaan. He yleensä tajuavat, että nuoret ovat yksilöitä ja että se, mikä toimii yhden nuoren kohdalla, ei välttämättä toimi toisen nuoren kohdalla. Sekä ettei heidän lastensa hyvä käytös ole kokonaan ja vain ja ainoastaan loistavan kasvatuksen tulosta - kyllä se on ennen kaikkea nuoren omaa ansiota!
Vastaukset 33
Vanhimmat
Väität ettevät ongelmanuorten vanhemmat saa mitään näistä sanotaan nyt sitten Supervanhempien kommenteista.
Minäpä väitän että kyse on vain siitä etteivät ongelmanuorten vanhemmat osaa ottaa mitään näistä kommenteista, vaikka niissä on se totuuden siemen. (koskapa ovat saaneet toisenlaisia=hyviä kasvatusTULOKSIA)
Totta on, ettei toki voi antaa tietoa, jos toisella ei ole, millä sitä vastaan otetaan.
Mutta viisauden alku toki olisi kuunnella sitä, joka homman on osannut kunnialla suorittaa hyvin lopputuloksin, eikä häntä ylenkatsoa.
Tyhmäähän on ottaa oppia sellaisesta jolla myöskin on >>vellit jo housuissa>>
Väitänkin että tämän palstan turhimpina ihmisinä ovat ne jotka eivät OMAN HUONON ITSETUNTONSA takia osaa lapsensa hyödyksi oppia ottaa, vaikka se nenään purisi.
Säälittävä oli aloituksesi.
(Arvaa vaan;? minulla ei ole ongelma lapsia.)
"Minäpä väitän että kyse on vain siitä etteivät ongelmanuorten vanhemmat osaa ottaa mitään näistä kommenteista, vaikka niissä on se totuuden siemen. (koskapa ovat saaneet toisenlaisia=hyviä kasvatusTULOKSIA)"
Kerropa siis, mitä sellaisesta viestistä on "otettavissa", jossa vanhempi vain kertoo että HÄNEN lapsensa ovat mallikelpoisia, muttei anna ainuttakaan konkreettista neuvoa vaan pelkkää epämääräistä klishettä tyyliin "lapsi tarvitsee rajat" (vau miten TUORE JA UUSI ajatus!)? Mitä hyödyllistä informaatiota sellaisesta viestistä voi "ottaa",ja miten se otetaan? Sanoit etteivät tyhmät vanhemmat OSAA ottaa mitään. Neuvo siis viisaampaana tyhmiä 1. mikä se viesti on, ja 2. miten se viesti OTETAAN.....
Mistä hatusta tempaisit sen ajatuksen, että minun lapseni ovat ongelmatapauksia? Eivät nimittäin ole. Mutta en kuvittele että olen sillä perusteella parempi ihminen kuin ne joilla on ongelmia lastensa kanssa.
Ei se aina vanhempien syy ole, jos lapsella on ongelmia. Jotkut lapset ovat syntyjään helppoja, toiset eivät. Vai väitätkö vakavissasi, että kaikki lapset ovat samanlaisia, ja että nuoret ihmiset ylipäänsä ovat jonkinlaisia eläviä mekaanisia laitteita jotka toimivat moitteettomasti kun niitä vain huolletaan ja käytetään oikein?
JOS olet tuota mieltä, niin kerro nyt ihmeessä se takuuvarma nuorisonkäsittelytapa jolla AINA onnistuu... Kun kerran tiedät.
Olen omin silmin nähnyt mm. perheitä joissa toinen lapsista on unelmatapaus ja toinen varsinainen ongelmakimppu - ja kuitenkin lapset on kasvatettu samassa perheessä ja samoilla metodeilla. Entä miten selität sen, että alkoholistiperheessäkin, jossa lapsia ei kasvateta ollenkaan, ei hyvin eikä huonosti, saattaa olla todella fiksut ja kauniisti käyttäytyvät, menestyvät lapset? olen nähnyt sellaistakin. Tuskin se siinä tapauksessa vanhemmista johtuu?
Pointtini oli kuitenkin: vaikka olisit kuinka fiksu ja täydellinen, niin jos et osaa neuvoa etkä auttaa vaan pelkästään kehua itseäsi, niin ole hiljaa.
Terv. nimim. "TÄÄLLÄ MEILLÄ kyllä paistaa nyt aurinko, en MINÄ hyväksyisi huonoa säätä, ei MINUN tarvitse nyt käyttää hattua eikä hansikkaita..."
Ja en toki väitä että lapset ovat samanlaisia, mutta sen väitän että ne rajat tarvitsevat KAIKKI lapset.
Rajat luovat turvallisuutta.
Toiset lapset toki tarvitsevat sitten vain vahvemmat ja valvotummat rajat kuin toiset.
Itsellänikin on oikein vaikea (diaknisoitu asperger) ja helppo lapsi. Silti molemmat ovat kunnollisia ja menestyneitä.
Ps. meillä, ulkona sataa, vaikka sais kyllä paistaa. hahahha...
Saatat olla todella hyvä äiti, ei ole mitään syytä epäillä sitä.
Mutta mitään uutta et osaa kertoa. Tuo että "lapsi tarvitsee rajat" ei vain ole kerrassaan mitään uutta. Se on niin moneen kertaa kuultu tosiasia että se on aivan banaalia puhetta ja melkoista lässynlässyä. Sama kuin antaisit sellaisen neuvon että "ole hyvä äläkä paha ihminen" tai "varastaminen on väärin". Siis asia jonka jokainen tietää jo ennestään. En usko että tältä palastalta löytyy ainuttakaan vanhempaa joka EI olisi sitä mieltä että lapsella pitää olla rajat j arakkautta ja että rajatkin ovat rakkautta. Se on asia jonka jokainen tietää, siis IHAN JOKAINEN on kuullut sen jo neuvolassa lasta odottaessaa,ja IHAN JOKAINEN on siitä kanssasi samaa mieltä.
Kysymys kuulu: 1. mihin ne rajat tarkkaan ottaen asetetaan - sehän vaihtelee eri vanhemmilla ja myös samojen vanhempien erilapsilla, riippuen lapsen omasta luonteesta ja persoonallisuudesta -sekä 2. MITEN ne rajta asetetaan, sekä 3. minkä verran täytyy voida joustaa ja missä tilanteissa.
Ulkoaopittu fraasi, jota kuulee hoettavan kaikkialla, on vaikutusarvoltaan tyhjää sanahelinää.
koskapa voin kertoa sinulle että minulla on kolmaskin lapsi, vauva, 10 kk. Ja hän taasen tuntuu olevan arka tapaus. (säikähtää AINA jo pelkkää aivastustakin) Miten sitten tuollaista aikanaan kieltää? Menee minullakin opetteluksi, mahdollisimman hellien rajojen veto, etten säikyttäisi pientä.
Jokaisen vanhemman pitää kai vain kokeilla, kuinka jyrkkiä rajoja tarvitaan. Kyse on kai rajojen valvomisesta ja noudattamisesta.
Vanhin lapseni on itse osannut asettaa itselleen ne rajat, joten olen siinä suhteessa päässyt helpommalla, vain joskus tullut kysymään neuvoa ja mielipidettä. Hänen kunniakseen on sanottava kuitenkin että hänellä on ollut kyky sitten ottaa neuvosta vaarin. Siinä suhteessa olen mielessäni nostanut hänelle hattua!
Näin on toki sitten säästynyt potentiaalista lapsen huolto aikaa tälle hieman nuoremmalle (aikuselle lapselle) joka on tarvinnut ohjausta paljon enemmän.
Sitten olikin pitkä tauko ennenkuin uskalsin ottaa lisää vastuuta ja lisää lapsia huollettavaksi. No nyt on kuitenkin siis taas pieni vauva.
rajat tietysti vedetään siihen missä lapsi niitä tarvitsee, (yksilöllistä)
Tärkeämpää on se rajojen valvonta. Jotta niitä myös noudatetaan. Vanhempien tulisi tehdä lapsilleen selviksi se, että rajojen ylittämisetä seuraa aina sanktio. Rajojen ylittäminen täytyy tehdä, EI KANNATTAVAKSI. siis lapsen kannalta.
Kuitenkin, heti miten pitää lapsi myös ottaa itse tekemään niitä rajoja, jolloin hänen kykynsä toimia vahvistuu omaehtoisesti. Valvominenkin helpottuu aiemmin.
Ei voi antaa kellekkään yksilöllisiä neuvoja siksi koskei tunne kyseisiä lapsia. Se on vaan mahdotonta. Yleisiä neuvoja voi antaa, ja vain toivoa että niistä olisi sisäistettäviksi. Ei niitä kukaan "kettuillakseen" kai anna.
kun kirjoitit tuossa näin: Mistä hatusta tempaisit sen ajatuksen, että minun lapseni ovat ongelmatapauksia? Niin mistähän sait sen päähäsi? Mitään siihen viittaavaakaan en ole kirjoittanut, lue uudestaan vaikka.
jotka osaamme lukea rivien välistä, että kuri ja periksiantamattomuus on usein näiden Superäideiksi kutsumiesi henkilöiden valtteja. Tottahan se on. Kurilla ja sillä että sinnikkäästi ja johdonmukaisesti asettaa lapselle tavoitteita saa varmasti hyviä tuloksia. Jostain syystä heillä on voimaa olla lapselleen läsnä. Mielestäni se on kunnioitettavaa, ettei laske lapasesta lapsen kansvatusta vaan jaksaa sinnitellä jo silloin kun lapsi on pieni. Rajat kun on rakkautta. Meidän vanhempien kyky asettaa näitä rajoja taasen on rajallinen. On niin paljon muutakin tekemistä ja huolehtimista. Nöyryyttä on tunnustaa oma rajallisuutensa.
Minä en näe sitä itsensä korottamisena jos sanoo ettei siedä vääränlaista toimintaa. Se on rajojen asettelua oikeisiin paikkoihin, ja niillä saadaan hyviä tuloksia loppupeleissä.
Siitä ne sinun lastesikin ongelmat johtuvat.
Itsekehu on osoitus huonosta itsetunnosta. Minä en kehu itseäni.
Luuletkos sen olevan jotenkin ylevämpää?
muita, koitat korottaa itseäsi. Tajuatko?
Väitän että 1)kaikki lasten hyvät puolet eivät ole kasvatuksen tulosta ja siis vanhempien ansiota ja 2) kaikki lasten viat eivät ole myöskään kasvatuksen tulosta ja siis vanhemopien syytä. Jos et tätä myönnä, kuvittelet omistavasi lapsesi, pidät lastasi omana jatkeenasi ja luomuksenasi ja kiellät häåneltä oikeuden olla oma itsensä. Se on väärinkohtelua jos mikä!!!!
Pieni esimerkki:
Sinä et selvästikään osaa kirjoittaa. Äidinkielen läksyissä et siis ainakaan voi neuvoa lapsiasi. Jos lapsellasi on äidinkielessä kymppi(mikä on täysin mahdollista), niin sinun ansiosta se ei ole. Kunnia siitä kympistä kuuluu KOKONAAN lapsellesi, ei YHTÄÄN sinulle.
Ironinen tosi nimittäin on että lapsellani todellakin on äidinkielessä 10. (hän on 20v ja kirjoittaa jo kolmatta kirjaansa) ja minä en todellakaan osaa kirjoittaa.
Mutta lapseni mielestä, kun sitä häneltä kysytään, hän kertoisi sinulle äidistä joka raahasi "koko kirjaston" meille kotiin jo kun hän oppi lukemaan. Ja saattaisi mainita huoneestaan jossa on hemmetisti kirjahyllymetrejä, jotka äiti on täyttänyt mielenkiintoisilla kirjoilla.
Omien sanojensa mukaan hänellä on parempi kirjasto kuin kaupungin nuortenkirjaosasto on!!!
Ja hän on sentään ollut siellä työharjoittelussa aikanaan.
Pikkasen oli ontuva tuo esimerkkisi, kumminkin.
Jaaha, no siinä tapauksessa lapsesi hyvä kirjoitustaito on osittain sinun vaikutustasi. Lapsellasi on epäilemättä myös erittäin suuria luontaisia taipumuksia äidinkieleen ja kirjoittamiseen, siis sekä lahjakkuutta että kiinnostusta.
Minä olen lukenut lapsilleni ääneen takuuvarmasti enemmänkuin 95% äideistä, antanut lukemisharrastuksesta hyvän esimerkin (luen hyvää kirjallisuutta, en lue roskaa), raahannut meille hyllymetreittäin kirjoja. Niin teki aikoinaan minunkin äitini, ja sai istutettua minuun rakkauden kirjoihin.
Silti poikani nyt murrosikäisenä ei lue kuin sarjakuvia. Miksi? Koska hän on yksilö ja elävä ihminen. Hän ei ole muovailuvahaa, mekaaninen laite eikä reseptillä takuuvarmasti onnistuva ruokalaji.
P.S. Ehei, poikani ei ole häirikkö, ei lintsaa koulusta eikä juo eikä polta, usko huviksesi...
Usko huviksesi sekin, etten ole (enkä kuvittele olevani)sen vuoksi parempi ihminen tai taitavampi kasvattaja kuin naapurin rouva, jonka tytär tule joka lauantai-ilta kännisssä kotiin, eikä äitiparkansa mahda sille MITÄÄN. En osaa sitä äitiä neuvoa. Siitä, että alkaisin kehuskella omalla raitiilla pojallani, ei koituisi mitään apua vaan pelkkä mielipahaa. Poikaani ei huvita juoda, ei kiinnosta alkoholi ollenkaan vaikka jotkut kaverit juovat, joten minulla on siinä asiassa elämäni tilaiuuss paistatella omassa erinomaisuudessani: MINÄHÄN en sietäisi että lapseni joisi!!! Hänen tytärtään huvittaa. Huom! Kyse ei ole äidin hienosta esimerkistä, koska en ole absolutisti. Minulla vain sattuu olemaan hyvä onni kun poikani ei välitä juoda.
Nöyryys on sitä että osaa olla kiitollinen eikä ota kaikesta itselleen kunniaa.
Terv. Ja toisen naapurin tytöllä on paksu tukka ja minun pojallani ohut, naapurin rouva ei kyllä sietäisi sitä että lapsella on ohut tukka.... Toisaalta minun pojallani on sävelkorva enkä kyllä sietäisi ettei olisi....
Osittain täysin väärässä.
Sillä 1) useisiin lasten hyviin puoliin voi vaikuttaa vahvistavasti lasta sopivasti tukemalla. Ja se taatusti on vanhempien ansiota.
Ja 2) suuren osan lasten vioista pystyy "kitkemään" samoin lasta ohjaamalla ja tukemalla, ja sekin on vanhempien meriittiä.
En kuvittele omistavani lapsiani, olen sen hyvin sisäistänyt että he ovat minulla vain lainassa elämältä, ja pyrinkin tekemään itseäni tarpeettomaksi heidän elämässään. Onneksi he ovat kuitenkin ymmärtäneet ihmisyyden arvon aika hyvin, eivätkä koita "pestä" minua pois heidän elämästään.
tuo kirjallisuus juttu ei olisi minultakaan onnistunut tämän toisen lapseni kohdalta, ellei siis tämä vanhempi lapseni olisi aina lukenut jotain hyvää kiinnostavaa kirjaa, ja hän luki ja kertoi siitä ääneen, oikein hehkutti tälle nuoremmalle lapselle, kunnes huomasi tämän kiinnostuneen, lopetti siihen, jolloin hänen ei auttanut kuin myös lukea kyseinen kirja itse.
Eli tavallaan se on ollut kuin lumipallovyöry toinen lapsi vei toisenkin sitten kirjojen maailmaan. Nuorempi lapsista hyötyi suunnattomasti tästä, ihan sairautensakin näkökulmasta katsoen.
Niin hassua kun se onkin, minä en juurikaan lue kirjoja. Teenpä vain kahta työtä jotta on varaa rahoittaa toisten hyviä harrastuksia.
Lapsilla on aika vapaat kädet toteuttaa itseään aina kun se kohdistuu positiivisiin seikkoihin. Hyvin se on toiminut. Ja oma järkensä pelannut. Ahkeraan ovat konsultoineet minulta, mihin suuntaan kannattaa suuntautua. Nythän he ovat jo aikuisia päättämään asioistaan.
juoppous tai juomattomuus ei nimitäin ole arpapeliä. Se on pikemmin olotilan seuraus.
Jotain (nyt tässä määrittelemätöntä) siis olet tehnyt oikein! Syytä onnitella itseäsi.
Minunkaan lapseni eivät ole kiinnostuneet alkoholista, (eivätkä tupakasta, onneksi, sillä en SIETÄISI SITÄ)
Kai se vastainen kasvatus alkoi meillä jo kurahousuissa oltaessa. Eräänä päivänä nuorempi tuli tupakalta lemuten kotiin. Haistelin hänen päänsä ja hiuksensa läpikotaisin, eivätkä ne mielestäni haisseetkaan tupakalle, luulin erehtyneeni. Hetkenpäästä olin taasen varma että haisi tupakalle ihan selvästi. Kuvio toistui taasen. taas haistelin lapsen läpikotaisin, sitten keksin, se löyhkä tulikin kumisaappaasta, jolloin lapsi kertoi astuneensa sillä sadeveden täyttämään tuhkakuppiin!!!!
Mutta siitä lähtien mukulat aina muistivat että mutsi haistaa tupakit jo "kilometrejen" päästä, eikä jätä rauhaan ennen kuin ne löytää....
Minäpä uskon onneen. Uskon että olen onnekas, kun lapseni on ihan OK. Olen kasvattanut hänet, mutta hän ei ole minun luomukseni, hän on oma itsensä ja hänellä on oma tahto. Hän on fiksu ja pärjäävä, joten olen äitinä ONNEKAS, en onnistunut. Hän voisi ihan näillä samoilla kasvatusmetodeilla olla vaikka kuinka vaikea.
Sanot ettet sietäisi sitä että lapsesi polttaisi ti joisi. Tarkoitatko, että jos lapsesi KUITENKIN joisi tai polttaisi kiellostasi, rangaistuksista ja kehotuksestasi huolimatta yhä uudelleen, sinä ET SIETÄISI SITÄ vaan ajaisitte hänet kotoa pois? Vai mitä tuo "en kyllä sietäisi" tarkoittaa?
Luuletko, että ne vanhemmat,joiden lapset juovat, sitten aina SIETÄVÄT sitä? Eivät taatusti siedä, mutta kun eivät mahda asialle mitään.
Jos kuljet illalla kaupungilla ja sinut ryöstetään, niin paljonko luulet ryöstäjän välittävän siitä jos kerrot hänelle ettet siedä tällaista?
Tätä yhtä tapausta olen seurannut aika läheltä. Voit olla varma että tuntemani naapuri on vaikka kuinka monta kertaa sanoanut teinilleen, ettei SIEDÄ juomista, ei tykkää yhtään, ei hyväksy,ja koettanut kaikki keinot asiallisesta keskustelusta kotiarestista, taskurahojen ja kännykän pois ottamisesta tietokoneen käyttökieltoon, mutta kun mikään ei tehoa. On ottanut yhteyttä koulukurattoriin ja perheneuvolaan, mutta tämä teini ei lähde sinne neuvolaan vaikka aika on varattu. Kun hänelle sanoo: no niin, puehan takki niin lähdetään, tämä vastaa: enkä pue, en lähde.
MINKÄ ÄITI VOI?!!!!
Teini ei myöskään puhu työntekijän kanssa puhelimessa vaikka pyydetään. Äiti kieltää juomasta,ja tyttö vain juo. Hän antaa rangaistukseksi kotirestia, mutta toinen VAIN LÄHTEE ULOS. Pitäisikö tämän äidin käydä lapseen fyysisesti käsiksi, kun tämä kiellosta huolimatta pukee lauantai-iltana takkia eteisessä ja häipyy? Äiti voi huutaa kurkku suorana perään että ET MENE (ja huutaakin, kuuluu joskus meille asti), mutta toinen vain menee.
Olen tuntenut tuon perheen kaksikymmentä vuotta eikä kasvatuksessa ole sen kummempaa vikaa. Tuo ongelmanuori on siinä perheessä ainoa laatuaan, muut lapset ovat ihan OK - onneksi, koska jos hän olisi ainokainen tai jos äiti olisi yh, äitiä syyllistettäisiin vielä enemmän.
Lapsena hänkin oli aivan tavallinen lapsi, mutta muuttui siinä 11-12-vuotiaana.
Väitän ettet sinä pystyisi antamaan tuolle äidille mitään konkreettista neuvoa, siis sanomaan mitään mitä äiti ei tiedä ennestään tai ehdottamaan jotain mitä ei olisi jo kokeiltu. Pahentaisit tilannetta jos alkaisit puhua esim. klisheitä "rajojen asettamisesta" - koska rajojahan asetetaan tytölle kaiken aikaa mutta TÄMÄ EI NOUDATA NIITÄ. Siitä ei ainakaan olisi apua että kehuisit omia lapsiasi ja selittäisit että MINÄPÄ EN SIETÄISI TUOLLAISTA.
Joidenkin vanhempien on vain pakko sietää. Toinen vaihtoehto olisi heittää lapsi pihalle.
Ja KYLLÄ; Kyllä sen tekisin, jos lapseni joisivat ja polttaisivat. Minun kattoni alla (Ja minun rahoillani!!! ) niin ei tehdä. Piste. Niin yksinkertaista se on. Minä en muuten huuda.
Minun ei tarvitse huutaa. (Mitä nyt koiralle joskus,ja sitäkin todella harvoin) silloin olisi jo hävinnyt, henkisesti. Mielikuvitukseni kyllä riittää rankaisemaan ihan ilman huutoa, lyödäkkään ei tarvitse. Elämästä voi tehdä vittumaista niin monella tavalla, vain taivas on mielikuvituksen rajana.
Niinkauan kuin minä maksan perheemme elannon, on sanani laki tässä talossa. Kyse on vain siitä sietämisestä. Toiset sietävät vittuilua vasten kasvoja ja voivottelevat/toiset eivät.
Sille lapselle, joka tekisi täysin sanojani vastoin, uhalla, ei enää raha juoksisi. Olisi hänen paras alkaa etsimään sitä parempaa kortteeria ja kiireesti. Meillä ei ole pakko asua, tämä on aivan vapaaehtoista!
Onnen kanssa tällä ei ole mitään tekemistä!
Ja jos minut kadulla ryöstettäsiin, niin hanttiin laittaisin kaiken minkä voisin. Ihan sama vaikka henki menisi. Siipeensä se saisi ryöstäjäkin. (joutusi miettimään että kannattiko, jos kaikki laittavat hanttiin, ryöstöstä saatava hyöty alkaa olla työn takana)
Onpa joskus joku kokeillut onneaan kyseisessä asiassa,(ulkomailla) ja minä sain pitää tavarani ja hän pakeni. Edelleenkään ei onnella ollut mitään tekemistä asian kanssa. Korkeintaan huonolla onnella, kuka haluaa ryöstö yrityksenkään kohteeksi?
Vaikkapa olet tuntenut esimerkki perheesi kasikymmentä vuotta ja olet sitä mieltä ettei kasvatuksessa ole ollut vikaa, uskallan esittää vastalauseeni. En ole kanssasi samaa mieltä. Aivan varmasti voi vaikuttaa lastensa tekemisiin, ja jopa tekemättäjättämisiin, jos halua riittää.
Perheissä joissa lapset juo, on ollut liian löysä kuri, ja lepsu käytäntö varmasti kaikki kasvuvuodet. Isä ja äiti eivät ole olleet lapsilleen "läsnä". Tämä on sikäli ironista, että tuo läsnä ei tarkoita konkreettista aikaa koskapa esimerkiksi minä olen aina ollut se kahtatyötätekevä paljon poissa oleva vanhempi. Ja silti lapset ovat olleet hyvin hallussa minulla.
Kyse on kai sitten taidosta asettaa vastuuta nuoren omaan päähän, sopivassa suhteessa, niin että hän kykenee siitä selviytymään, ja kokee onnistumisen tunteita omista ratkaisuistaan. Tämä on kyllä sellainen taiteen laji, että voisin kirjoittaa tästä kirjan, (siis jos osaisin kirjoittaa) Tarkoitan vain että tämä on liian pitkä juttu tässä selvitettäväksi parilla sanalla.
On täysin mahdollista, että teini käyttäytyy mahdottomasti vanhempiensa toimista riippumatta. Monesti mielenterveysongelmat johtavat sylttytehtaalle, mutteivät aina.
Tällöin voi kyse olla asiasta, jolle vanhemmat eivät ilman ammattiapua voi mitään.
...ei aina ole vanhemmissa vika, mikäli nuori lähtee hanskasta. Joskus jotkut nuoret voivat omista lähtökohdistaan olla niin vaikea hoitoisia, ettei kotihoito ja rajojen asettaminen siellä ole mahdollista.
Voidaan puida sitä, onko taustassa seikkoja, jotka tuottavat mainitun käytöksen, mutta yleistää ei näissä asioissa voi!
hakea sitä ammattiapua lapselleen. Sylttytehdas-teoriat eivät vanhempia vastuusta pese.
Vanhempien laiskuus ja välinpitämättömyys toki oikein ruokkii lasta käyttäytymään edesvastuuttomasti.
Laiskan vanhemman on helppo sanoa että en voi mitään, (kun en edes halua voida)
Vika vanhemmissa kun lapsi ei kasva yhteiskuntakelpoiseksi. Häviävän pienen prosentin vanhemmista laskisin vastuusta vapaaksi.
Paljon suurempi prosentti suoranaisesti laiminlyö velvollisuuttaan kasvattaa lastaan, jonka seuraukset sitten ovat yhteiskunnan korjattava, muodossa tai toisessa.
Kun lapsi on niin vaikeahoitoinen ettei kotihoidossa saada suotuisia tuloksia, on vanhemman velvollisuus lasta kohtaan hakea apua!!!
Eikä vaan levitellä käsiä, ja panna päätä puskaan.
Siksipä yleistys on aivan kelpoinen. Vanhemman vika, kun lapsi lähtee lapasesta.
Sen, EI SIETÄMISEN voi aloittaa koska vain. Mielummin heti kun myöhemmin.
Ja jokaisella lapsella on "heikko kohtansa" johon painamalla saa oikealle polulle,
Meillä se on tietokoneen käyttö. Sähköt katkeavat hetkeksi koko talosta jos tiskaajaa ei kohtuu ajassa näy, sen jälkeen kun olen asiasta sanonut. Tehokasta. Ei mitään riitaa asiasta.
Muutaman kerran alkuun onnistuin pilaamaan jonkun tietokonepelin, ja sitten sitä ei ole tarvinnut käyttää.
Mutta itse lapsesi tunnet, heikko kohta on yksilöllinen, se vain pitää tunnistaa.
Jokainen lapsi on persoona, ja jotkut lapset ovat hyvin voimakas tahtoisia ja alkavat elää oman päänsä mukaan jo varhain. Kun lapsi pinnaa koulusta syy on yhdessä koulun kanssa selvitettävä, ja jos asia ei eka kerralla tule selväksi, niin minä vanhempana en jätä koulua enkä lasta rauhaan ennenkiun ratkaisu on saatu. En kuitenkaan koskaan myöskään anna yhdenkään sosiaaliviranomaisen, opettajan tai muun vastaavan kävellä itseni yli, eivät heidänkään toimenpiteensä aina ole niin oikeuden mukaisia ja tuloksellesia, kuin annetaan ymmärtää.
Aina pitää pitää lapsensa puolta, ei hyväksyen hänen tekojaan mutta kertomalla ja osoittamalla muuten, että olet se vanhempi, se johon voi turvata vaikka asiat olisivat miten päin helvettiä.
Rangaistus on aina suhteutettava tekoon, ja rangaistuksen käyttö niinkin läheiseen ihmiseen kuin omaan lapseen kertoo jotain vanhemman kyvuttömyydestä olla vanhempi. Miltä itsestäsi tuntuisi jos sinua rangastaisiin aina silloin kuinet toimi toisten perheen jäsenten toiveiden mukaan?
Super vanhemmat voivat saada lapsistaan hyvin käyttäytyviä, menestyviä ja vanhempien toiveiden mukaisesti eläviä ihmisiä, muttei aina empaattisia, elämän kolhuista oppineita ihmisiä.
Minkä takia se mitä lapsia on, johtuu joko kasvatuksesta tai lapsen yksilöllisyydestä? Lapseen vaikuttavat molemmat ja tyhmä siis kiistellä kumpi vaikuttaa. Lapseen vaikuttaa hänen geeninsä, yksilöllisyytensä ja ympäristö. Joskus joku hyvä ominaisuus voi olla kasvatuksen tulosta, joskus taas geeneistä ja joskus lapsen omasta päättäväisyydestä. Eikä sitä voi varmasti tietää, mikä näistä tekijöistä on vaikuttanut kuinkakin paljon... Eli siinä mielessä kirjoittaja on oikeassa, ettei lapsi ole vain kenenkään "luomus", mutta lapsi ei myöskään ole täysin riippumaton kasvatuksesta.
todella asiaa!
Lapset kasvavat eri tavalla ja kokevat elämän muutokset kuka mitenkin. Mulla on semmonen vinkki, että ole kuulolla.. siis paikalla ruumiillisesti. Toinen juttu on rajat - ne on pakko olla. Aikuisen tehtävä on asettaa rajat ja aikuinen päättää mitä ne rajat on. Rajoista nuoret eivät tietenkään pidä, mutta ei se ole tarkoituskaan. Rajat antavat turvallisuuden tunteen. Viilistäkin vekarasta voi kasvaa vaikka minkälainen aikuiselämän sankari. Rankka nuoruus ei korreloi suoraan hulttiomaisen aikuisuuden kanssa.
Tuli mieleen yksi kotimainen rokkielokuva.
Siinä yhden perheen luona on vierailulla Täydellisen lapsen Täydelliset vanhemmat.
Perheen poika harrasti kitaransoittoa. Mutta Täydellinen äitipä pisti paremmaksi, sillä hänen lapsensapa opiskelikin oikein Sibelius Akatemiassa ja osasi vaikka mitkä kontrapunktit ja hienot termit.
Sitten äiti ylpeänä kertoi, että hänen poika kirjoittaa paljon. Ja taas pisti Täydellinen äiti paremmaksi. Nimittäin hänen lapsensa harrastikin oikein runoja ja proosaa, ja kirjahyllystä löytyi vaikka mitkä runoteokset.
Elokuvassa se nauratti. Mutta ei naurata oikeassa elämässä, kun tuollaistahan se oikeastikin on. Ja siinä syy, miksi kierrän yleensä kaukaa kaiken maailman mammapalstat. Jos ei aikuiset ihmiset pysty ja kykene asialliseen keskusteluun keskenänsä ilman toisten osoittelua ja syyttelyä, huonoksi vanhemmaksi haukkumista ja oman paremmuuden ja täydellisyyden korostamista, niin antaa olla. Aikuiset hakkaa toisiaan päähän lapiolla kuin lapset hiekkalaatikolla ja itkee ja huutaa ja ottaa toisten kädestä pikkuauton tai lapion. Tälläistä täällä on ulkopuolisen lukijan näkökulmasta. Ei yhtään haittaa, vaikka jää nämä aikuisten hiekkalaatikkotappelut välistä. Mutta ai niin - omat lapsethan ei koskaan kiukuttele tai ole väsyneitä tai riitele kenenkään kanssa, vaikka hallitussa määrin se on jopa hyväksi.
Hyvä kasvattaja ja äiti ymmärtää sen,ettei nuoren kapinointi/alkoholikokeilut/tupakkakokeilut yms. tarkoita kasvatuksen menneen pieleen.
HE eivät automaattisesti ole hyviä vanhempia,joiden lapset eivät ole koskaan tehneet mitään kiellettyä.
Hyvästä kasvatuksesta huolimatta,ihmiset ovat yksilöitä eivätkä kaikki toimi samalla tavalla.
Kaikki eivät ole nuoruudessaan yhtä helppoja ja kilttejä.
Ja näiden kilttien & helppojen nuorten vanhempien on täysin turha tulla valistamaan vaikeampien nuorten vanhempia siitä,kuinka vika on kasvatuksessa kun nuori ei tottele kaikkia sääntöjä ja lakeja armollisesti.
Heillä kun ei kokemusta asiasta ole,hyvähän heidän on puhua.
Töissä kahvipöydässä viisivuotiaan äiti tokaisi muurrosikäisen äidille, että niin, meidän Villestä tuleekin varmaan pitempi kuin teidän Kallasta. Kallen äiti näytti täysin hölmistyneeltä. Sai sanottua, että voi olla, Kalle on kait 190cm... Ville on äitinsä mukaan aina hyvä kaikessa ja erinomainen ja hyvin kasvatettu jne. Kallella on ollut ongelmia, murkku, mikä murkku. Ja ikäeroa runsaat 10 vuotta...
miestä joka kritisoi kovasti ongelmiani tyttäreni kanssa; tyttö lipsui kotiintuloajoista, myöhästeli koulusta jne.
Hän sanoi ettei hänen lapsensa koskaan, että heidän lapsillaan on jo pienestä pitäen tehty rajat selviksi ja niitä ei rikota. Heillä oli yhteishuoltajuus ex-vaimonsa kanssa. Minulla on yhteishuoltajuus exäni kanssa, mutta en ole kuullut miehestä viimeiseen viiteen vuoteen mitään. En tiedä edes elääkö enää.
Sitten sattuikin niin, että tämän tapailemani miehen tytär alkoi 12-vuotiaana tulla poliisien tuomana kännissä kotiin, ja ennenkuin täytti 13 oli jo poliisin vanha tuttu. Kerrankin tyttöä etsittiin koko viikonloppu ja löytyi jostain aikuisten miesten kämpästä 200 kilometrin päässä kotoaan. Kännäsi, poltti ja käytti huumeita ennenkuin oli 14. Edessä oli huostaanotto ja koulukoti.
Siihen loppui sen toistelu, miten he ovat exän kanssa kaikista keskinäisistä ristiriidoistaan huolimatta osanneet kasvattaa lapsensa. Että kaikki on vain kiinni siitä, miten kuri pidetään, miten kaikki on siitä kiinni miten johdonmukaisia kasvattajat ovat. Ja että minä olen epäonnistunut siinä kuin he ovat onnistuneet.
Melko pian tämän jälkeen loppui suhteemmekin.