En oikein tiedä mihin tämä aihe oikeastaan kuuluu, mutta olisin kiinnostunut tietämään sellaisesta kuin PCO. Luin jostakin, että siihen liittyy vuotohäiriöitä, liiallista karvankasvua ja aknea. Vuotohäiriöitä mulla ei ole ilmennyt, mutta liiallista karvankasvua kylläkin (napaan kasvaa häpykarvotuksesta tumma viiva ja myös rintojen välissä kasvaa muutama tumma karva sekä leuassa ajoittain muutamia satunnaisia tummia karvoja) ja myös paha akne on mua vaivannut jo muutamia vuosia. Niin ajattelin vain, että pitäisikö minun olla huolestunut, mahtaako mulla mahdollisesti olla PCO? Vai liittyykö siihen aina häiriöt kuukautisvuodossa? Vai onko tää karvankasvu ja akne vaan ennakko-oireita ja niitä vuotohäiriöitä alkaa myös ehkä esiintyä? Onko kellään ollut samanlaista kokemusta?
PCO:tako?
skychilde
4521
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Selkeästi sun oireet kielii siitä että sulla on testosteronia liikaa kehossa, siitä karvankasvu ja akne johtuu. Mikä sitten syynä tähän testosteronin ylivaltaan? PCO lienee yleisin syy, sitä on n. 5% naisista, monilla tietämättään. Se voi olla PCOS myös sun kohdalla. Tai sitten jotain muuta.
PCOS:n oireet on hyvin yksilöllisiä. Mulla alkoi pelkällä aknella, joskus parikymppisenä. Sen jälkeen aloitin pillerit, enkä tiennyt siis PCOS:ta vielä tässä vaiheessa. Kuukautiset olivat olleet suht säännölliset siihen asti. Kun sitten vuosia myöhemmin lopetin pillerit, tulivat oireet ryminällä takaisin; akne, menkatkin jäivät pois, masennus, karvat alkoivat kasvaa, jne.. Ja sitten se diagnoosikin selvisi, ultrassa näkyi klassinen tyyppiesimerkki monirakkulaisista munasarjoista. Mutta kaikille ei tule aknea, eikä karvankasvua, jotkut lihoo tosi paljon, toisilla lähtee tukka, toisilla ei ole mitään oireita paitsi harvat kuukautiset. Joillain ei ole minkäänlaisia oireita, ja silloin on kyse pelkästä PCO (=polycystic ovaries) kun taas oireiden kera puhutaan syndroomasta PCOS (=polycystic ovarian syndrome)
PCOS on useimmiten helppo todeta ultrassa, eli kehotan menemään gynekologille tutkittavaksi. Jos ultrassa ei näy rakkuloita, voi gyne tilata labrakokeet, joilla mitataan niitä veren hormoniarvoja ja pyritään selvittämään miksi sulla on veressä normaalia enemmän testosteronia. PCOS ei siis ole ainoa syy siihen, vaan hormonitasapainoon vaikuttaa moni muukin asia.
Tsemppiä ja kysy vaan lisää! Meitä tästä riesasta kärsiviä on yllättävän paljon :) Älähän kuitenkaan vielä diagnosoi itseäsi, vaan odota maltillisesti että kuulet lääkärin mielipiteen asiasta.
Näillä sivuilla hieman tietoa PCO:sta:
http://metku.net/~pesu/hedelmoityshoidot.php
http://www.diabetes.fi/sivu.php?artikkeli_id=322
vastauksistanne! :) Pitää ottaa asiasta enemmän tietoa ja mennä käymään siellä tohtorillakin kait. Onko teillä kokemusta, mistä muista syistä tuo liiallinen karvankasvu voisi johtua, akneni kun selittyisi aika hyvin perinnöllisin tekijöin, kun äidin suvussa on esiintynyt pahaa aknea, mutta tietääkseni äidilläni ei ole ollut liika karvoitusta. Tosin, tuolla jossain kyllä sanottiin, että PCOS:n ei välttämättä liity kaikkia näitä oireita,joillakin ei ole ollenkaan aknea eikä liikakarvoitusta. Mutta siis, jos hormonitoiminta on sekasin, niin onko siihen muita mahdollisia selityksiä kuin PCOS?
onhan niitä toki muitakin syitä. Voi olla että jotain naishormonia jostain syystä kehosi tuottaa liian vähän ja näin testosteronia on suhteessa liikaa. Kysehän on aina hormonien välisestä tasapainosta. Jos jotain on liian vähän, on muita liikaa.
Lisäksi on olemassa muitakin syitä, katsoin tässä taannoin Teemalta ohjelmaa jossa naisella epäiltiin olevan PCOS koska hänen testosteronitasonsa olivat korkealla, ja oireina juurikin karvankasvu ja lisäksi ylipaino. Todettiin kuitenkin ettei kyse ollut PCOS:sta vaan jonkun rauhasen tai hyvälaatuisen kasvaimen erittämästä testosteronista. En valitettavasti muista tarkempaa diagnoosia, mutta siinä ei siis kyse ollut PCOS:ta.
Kyllä se lääkäri osaa sitten antaa oikean diagnoosin.