täysin keksittyä, mutta minä ainakin kokisin ihan mielelläni. ;)
**************************************************
Aurinko paistoi kuumasti ja sai matkustajat hikoilemaan. Suljin kirjani, ja otin laukkuni valmiiksi kuultuani "Hetken kuluttua Tampere"-kuulutuksen. Olin menossa perhetuttuni maatilalle kesätöihin. Maatila sijaitsi Tampereelta n. 50km itään päin. Perheen isä, Tuomo oli jäänyt leskeksi kaksi kesää sitten, ja perheen kaksi poikaa olivat jääneet hänelle. Olli ja Henri olivat molemmat noin parikymppisiä, varsin komeita jätkiä. Pienenä me olimme viihtyneet hyvin yhdessä, ja vieläkin meillä juttua riitti ihan kiitettävästi.
Juna pysähtyi sihahtaen. Astuin ulos ja tähyilin näkyisikö poikia. Olli seisoikin vähän matkan päässä. Kävelin hänen luokseen laukkuani perässä raahaten, ja heittäydyin hänen kaulaansa. Ollilla oli ohut t-paita ja farkut.
-Tervetuloa! Sä olet muuttunut sitten viime kerran, hän myhäili. Näin Ollin vilkuilevan toppini läpi nöpöttäviä nännejäni. Sen farkkujen etumuksessa näkyi outo pullistuma. Mua alkoi kiihottaa, ehkä tänä kesänä mä menettäisin neitsyyteni.
Me ajeltiin hiljalleen kohti maatilaa ja kertoiltiin kuulumisiamme. Olli kertoi perivänsä tilan, ja että Henri oli ajautunut mukaan mallibisneksiin. Sen se sanoi jotenkin halveksuvasti, maalainen kun oli niin ei kai ymmärtänyt hyvän päälle. Vihdoin me ajoimme pihaan ja pääsimme ulos kuumasta autosta. Tuomo ja Henri tulivat moikkaamaan, ja Tuomo sanoi että sauna olisi varmaan kohta lämmin. Hän näytti minulle huoneen jossa olisin sen ajan kun täällä viipyisin. Huone sijaitsi toisessa rakennuksessa, siinä missä saunakin oli.
Katselin vähän aikaa paikkoja ja sitten päätin mennä saunaan. Riisuin vaatteeni saunaneteiseen ja astuin suihkuhuoneeseen. Ajattelin käyväni välillä uimassa, joten olin ottanut bikinini mukaan. Avasin saunan oven, ja kivetyin paikalleni. Henri ja Olli olivat saunomassa ja molemmat tuijottivat alastonta vartaloani ihaillen.
-Sori... Mä en tienny et te ootte täällä... sopersin häkeltyneenä.
-Ei se mitää, tuu vaan lauteille. Kyllä tänne aina yks mahtuu. Hetken epäröityäni päätin rohkaista mieleni ja istahdin Henrin viereen. Pilluni alkoi kostua pikkuhiljaa nähdessäni jätkien suht isot kalut. Molemmat yrittivät peitellä seisokkejaan, mutta eivät onnistuneet siinä. Hetken vain istuimme hiljaa siinä, kunnes minua alkoi kiihottaa niin kovasti, että sanoin meneväni pesulle. Heti suihkuhuoneeseen päästyäni otin löylykauhan ja aloin tunkemaan sen vartta märkään pilluuni. Laukesin hetken kuluttua ynähtäen, ja säikähdin. Olli oli katsonut puuhiani melko läheltä, ja katsoi nyt minua kiiltävin silmin.
-Sä voit pestä mun selän jos haluut... kuiskasin. Olli käveli jähmeänä luokseni ja alkoi varovasti hieromaan rintojani takaapäin. Hänen kova kullinsa painautui selkärankaani vasten. Mumisin jotain epämääräistä kun Olli alkoi suudella niskaani. Hän käänsi minut ympäri ja alkoi nuolemaan nännejäni samalla puristellen C-kupin kiinteitä rintojani.
***********************************
jatkuuko?
kesäistä
mahla
5
5329
Vastaukset 5
- nainen
ihmeessä.Hyvältä kuulostaa.
- Susa
et voi noin hyvää stooria jättää kesken..:)
- Mä vaan
Jatka!Tuli niin ihana olo lukiessani!
- Riku
Jatkaah. =) Se oli ihana.
- Jatka!!
Eli siis Jatka!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 721148
- 981084
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i23963Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔67943Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t126890Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen22877- 129828
- 58795
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke27761Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6718- 45686
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol46681Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka143642Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132642- 19627
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast48620- 48604
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80602- 35600
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi12599