Aiotteko lähteä yo-juhlista missä vaiheessa? Eihän niissä loppuun asti ole pakko olla? Itse miettinyt sellaista vaihtoehtoa jatkoille, jonne olisi pakko päästä tiettyyn aikaan(lähden laivalle) joten olisi vähän pakko lähteä juhlista kesken, jos samana lauantaina aion mennä.
yo-juhlista
kesken lähteminen
5951
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
epäkohteliasta lähteä omista juhlistaan kesken kaiken. Mutta voit ilmoittaa, että juhlit tietyllä ajalla eli juhlat päättyvät tiettyyn aikaan. Siinä tapauksessa, joka sen jälkeen tulee, on itse asiasta vastuussa.
Itse kun olen muiden juhlissa vuosien aikana ravannut niin lähes poikkeuksetta tyttöset ja poikaset ovat jossain vaiheessa lähteneet baanalle, siis ennen viimeistenkin vieraiden lähtöä/juhlien "loppua". Varsinkin jos juhlat ovat aikataulultaan vapaat eli kutsutut poikkeavat käymään kuka milloinkin (sellaisiahan ylppärit usein ovat). Kunhan et ihan kättelyvaiheessa livistä, vasta sitten kakun jälkeen. Ja odotat sitä Tyyne-tätiä joka ajaa täydellä tohinalla toiselta puolelta Suomea sinua rutistamaan.
Yleensä vanhemmat kuitenkin "pyörittävät" niitä juhlia, kutsuvat vieraat (niin, omia kavereitaan) ja lakitettava sitten hymyilee kauniisti ja kuuntelee sukulaisten lässytystä... järkihän siinä menee jos ei pääse livistämään. ;)
itellä juhlat tulossa nyt ja kyllä aattelin livistää jossaki pois, en nyt tietenkään heti.pitää kattoa joku sopiva rako millon olis "kohteliasta" lähteä. Eikös se oo ihan normaalia jo että sieltä poistutaan :D
vaikkapa välillä 13-18, niin eiköhän tuo riittäisi?
Kyllä se on yleisesti tiedossa, että ylioppilaat lähtevät jatkoille, meillä päin ainakin kuuden maissa. Tapa on tämä, eikä ole mitenkään epäkohteliasta lähteä.