Puerto Plata, turvallinenko?

Ollaan talvella lähdössä Dominikaaniseen tasavaltaan Puerto Plataan. Netissä olen törmännyt keskusteluihin missä sanotaan puerto platan olevan rikospesäke eikä turvallinen kohde, raiskauksia, ryöstöjä jne. Mitkä ovat teidän kokemukset kohteesta ja ruoasta, entä am:n hotelleista. Onko siis turvallista lähteä kahden naisen?
52869
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kyllähän se Puerto Plata on todellakin rähjäinen kaupunki, missä en todellakaan yö aikaan paljon kävellä viitsisi.
Hyvä kun päivälläkään, koska mukaan on änkeämässä kokoajan kaikenlaisia "oppaita"!
Playa Doradan hotelli alueella taas voi huoletta käyskennellä.
Mutta onko se sitten kivaa?

Äänestä
  • Itse olen ollut monesti Puerto Platassa ja päivällä kaupunki on suhteellisen turvallinen, itsekään ei kävelisi kaduilla juuri yksin, ilman paikallista. Aina parmepi jos osaa espanjaa, silloin pärjää jo paremmin. Ja niinkuin joka paikassa maailmalla järki kulta käteen. Maalaisjärjellä ja tevellä järjellä ja varovaisuudella voi hyvin kaupungissa olla ja shoppailla jne päivisin. Jos tuntee jokun paikallisen, niin hänen kanssaan kannattaa lähteä varsinkin iltaisin liikkeelle.
    Yleistää ei voi tuota että siellä joka päivä nyt ryöstettäisiin ja raiskattaisiin joku turisti.
    Pikkuvihjeenä voi tietty sanoa, että käsilaukut kotiin, kännykkä ja rahat farkkujen taskuun ja tietysti ei koko omaisuutta mukaan.
    Itse olen hyvin pärjännyt heikolla espanjalla ja mitään ikäviä tilanteita ei ole tullut päivisin eikä illalla tipicossa, maleconilla tai muualla.

    Äänestä

  • dominicana kirjoitti:

    Itse olen ollut monesti Puerto Platassa ja päivällä kaupunki on suhteellisen turvallinen, itsekään ei kävelisi kaduilla juuri yksin, ilman paikallista. Aina parmepi jos osaa espanjaa, silloin pärjää jo paremmin. Ja niinkuin joka paikassa maailmalla järki kulta käteen. Maalaisjärjellä ja tevellä järjellä ja varovaisuudella voi hyvin kaupungissa olla ja shoppailla jne päivisin. Jos tuntee jokun paikallisen, niin hänen kanssaan kannattaa lähteä varsinkin iltaisin liikkeelle.

    Terve Teille Dominikaanin ystävät.
    Poppis jo kertoikin maalaisjärjellisyyden.
    Ystävystykää vaikka pikku lahjoilla hotellinne "pikkupäällikön" kanssa, niin pääsette päämääräänne helposti ja luotettavasti.

    Äänestä

  • dominicana kirjoitti:

    Itse olen ollut monesti Puerto Platassa ja päivällä kaupunki on suhteellisen turvallinen, itsekään ei kävelisi kaduilla juuri yksin, ilman paikallista. Aina parmepi jos osaa espanjaa, silloin pärjää jo paremmin. Ja niinkuin joka paikassa maailmalla järki kulta käteen. Maalaisjärjellä ja tevellä järjellä ja varovaisuudella voi hyvin kaupungissa olla ja shoppailla jne päivisin. Jos tuntee jokun paikallisen, niin hänen kanssaan kannattaa lähteä varsinkin iltaisin liikkeelle.
    Yleistää ei voi tuota että siellä joka päivä nyt ryöstettäisiin ja raiskattaisiin joku turisti.
    Pikkuvihjeenä voi tietty sanoa, että käsilaukut kotiin, kännykkä ja rahat farkkujen taskuun ja tietysti ei koko omaisuutta mukaan.
    Itse olen hyvin pärjännyt heikolla espanjalla ja mitään ikäviä tilanteita ei ole tullut päivisin eikä illalla tipicossa, maleconilla tai muualla.

    osataan Espanjaa ja omaamme tuttavan kyseisessä maassa, että voitaisi kulkea kyseisessä paikassa?
    Mieluummin suuntaisin vaikka Mexicon Jukatanille.
    Siellä ei tarvi paikallista opasta että vois liikkua yölläkin ja bonuksena saa vielä Karibianmeren! :)

    Äänestä

Ihan turvallista siellä on, ainoa tottumalle ongelmia tuottava asia saattaa olla liikenne. Täällä on paljon nähtävää ja ystävälliset ihmiset, nauttikaa matkastanne! d:o)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tietoa vailla kirjoitti:

Ollaan talvella lähdössä Dominikaaniseen tasavaltaan Puerto Plataan. Netissä olen törmännyt keskusteluihin missä sanotaan puerto platan olevan rikospesäke eikä turvallinen kohde, raiskauksia, ryöstöjä jne. Mitkä ovat teidän kokemukset kohteesta ja ruoasta, entä am:n hotelleista. Onko siis turvallista lähteä kahden naisen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu