Saastan kehto!

BadMyntton

Voi elämä ja lupsaus piälle! Lukasin tuossa keskiviikon Savon sanomia ja ei voinu kun nauraa Björn Cederbergin mielipidekirjoitukselle koskien Rockcock-festivaalia:D

Kyseessä on kristilisdemokraatti, kaupunginvaltuutettu, joka on nyt kaikessa viisaudessaan päättänyt lähteä taisteluun itse Beelsebubia vastaan, joka on ovelasti ujuttautunut Kuopioon tulevana kesänä iskujoukkoineen.

Björn on meidän kaikkien iloksi kääntänyt ja hieman jopa avannut muutaman esiintyvän bändin nimiä, että tietäisimme ja osaisimme varautua oikealla tavalla. Nämä ovat siis hänen tekstiään...

Cradle of Filth=saastan kehto
Anathema=kirottu henkilö
Katatonia:= Nimi on latinaa ja tarkoittaa sulkutilaa, lääketieteen sanakirjan mukaan jäykkyysmielitautia, viitaten jakomielitaudin erittäin vaikeasti hoidettavaan muotoon jossa ihminen ei pysty liikuttamaan käsiään eikä jalkojaan vaan on zombien kaltaisessa sulkutilassa.

En tiedä kuinka hyvin Björn on perillä tämän maailman menosta, mutta itse en koskaan ole tavannut yhtään oikeaa zombieta, jotta voisin käyttää kyseistä vertausta samassa lauseessa lääketieteelisen kuvauksen kanssa:D

Björniä ottaa kirjoituksesssaan päähän se, että Kuopion kaupunki tukee kyseistä festivaalia 15000:lla eurolla, mutta ei tukenut ollenkaan yhteiskristillistä vappuhässäkkää torilla, joka hänen mukaansa tuo järjestystä toisin kuin rockcock joka vain aiheuttaa häiriöitä. Björnin mukaan tarkoituksena oli ennaltaehkäistä vapun juhlinnasta syntyviä ylilyöntejä ja samalla jututtaa kaupunkilaisia ja tarjota ruokaa ja keskusteluapua juhlijoille. Björn on vakaasti sitä mieltä, että sellaista järjestysmiesarmeijaa ei ole mobilisoitavissa, etteikö rockcock aiheuttaisi järjestyshäiriöitä. Olen tuosta ihan samaa mieltä varsinkin jos vastassa ovat zombiet ja paholaiset, ei tavallisella järjestysmiehellä ole mitään mahdollisuutta toisin kuin koulutetulla kirkonmiehellä joka on varautunut hopealuodein, vihkivesin ja valkosipuliletein pysäyttämään pahan voimat. Täten ehdotankin, että kristillisdemokraatit ja muut kirkon hihhulit kantavat nyt kortensa kekoon ja lopettavat valittamisen ja siirtyvät sanoista tekoihin. Sama porukka joka oli vappuna pitämässä Kuopion järjestystä yllä ja turvaamassa kaupunkilaisten elämää, ilmoittautuu nyt vapaaehtoisiksi töihin rockcock-tapahtumaan ja näin osaltaan ennaltaehkäisee myös tämän juhlan järjestyshäiriöitä ja samalla suojelee meitä pahanarmeijalta ja antaa keskusteluapua kaikille niille, jotka paholaista silmästä silmään joutuvat katsomaan.

Björn kertoo että kilpaillakseen Ilosaarirockin kanssa rockcock pitäisi viedä laivosaareen, mutta hänen mielestään on oikeutettua, että kirkon hihhuliteltta saa olla vappuna keskellä toria ja kaupungin pitäisi vieläpä maksaa 2500 euroa siitä, joka olisi teltan hinta.

Kirkko pysyköön kirkossa ja tiloissansa joita sillä on kyllä runsaasti, kuin on rahaakin, jota se kirkolisveronmaksajilta saa lähes ilman mitään konkreetista vastinetta suuret kasat vuosittain ja päälle vielä muutamat keräykset, joista saadut rahat tungetaan ulkomaille ja ties minne...

Onneksi näiden kiihkouskovaisten valtakausi on päättymässä sitä mukaa kun vielä kirkossa käyvä sukupolvi siirtyy taivahan paratiisiin, sillä ei nykypäivän valveutunut nuori jaksa enää uskoa joulupukkiin kuin ei raamatun tuhansia vuosia eläviin ihmeitä tekeviin ihmisiinkään ja eläviin kuollesiin(zombeihin) kuten ystävämme jeesuskin taisi olla...

6

1018

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1800-luvulle

      kun luin tuon jutun. Mikä noita vanhuksia riivaa?

    • Kuopion kulkija

      Jotenkin minusta tuntuu, että rakas lähimmäiseni BadMyntton on hylännyt Jeesuksen ja hänen sanomansa.

      Näitä pahuuden ilmentymiä, kuten RockCock-tapahtumaa, tulee kaikkien hyvien ihmisten vastustaa henkeen ja vereen. Siellä on syntistä vartalon hetkutusta, pahuuden hekumaa, Jumalasta irtaantuneiden ihmisten riettaita huutoja..

      Eikö hengellinen ja rauhallinen tapahtuma keskellä toria auttaisi kaupunkilaisia irtaantumaan arjen kiireistä, kuuntelemaan Jumalan sanaa ja tutkimaan sieluansa.

      • tosi jeesus

        Toivottavasti viestisi oli mustaa huumoria. Jos oli niin = hyvää sellaista.

        Kirkko = Suomen suurin suojatyöpaikka, joka rahoitetaan ihmisten passiivisuudella. Itse erosin kirkosta HETI kun se oli mahdollista 18-vuotiaana. Verosäästöä on tullut jo sen verran, että voin käydä rokkifestareilla ihan ulkomaita myöten, jos huvittaa.

        Kirkko on vaan jäänyt vanhanaikaiseksi ja luonnollisesta syystä: Se on monopoli, jota valtio rahoittaa. Ei tarvitse paljon tutkia mitä asiakkaat haluaa eikä kohentaa palvelua, ihan sama - veromarkat juoksee.

        Ns. tosiuskoville täysi kunnioitus heidän uskontoaan kohtaan - Suomessa on uskonnonvapaus. Mutta jos ET koe kirkkoa läheiseksi, niin keksitkö yhdenkin syyn kuulua kirkkoon ja maksaa 1,5% tuloistasi sinne? Kirkon ovella ei muuten kysellä jäsenkortteja jos haluat kaverin häät mennä sinne katsomaan...tai vaikka joululaulut kuuntelemaan anopin kanssa.


    • kapeanäkö

      Ei Björn meinaa pahaa. Ei Björn varmaan halua kenenkään suoraan verisesti tappaa itseään ikuisen kadotuksen ja kristuksen nimessä, koska on mennyt kuuntelemaan itse saatanan sanomaa.

      Ehkä tässä kumminkin on hyvin tyypillinen ikämuuri ja kommunikaation kato.

      Björn varmaan tarkoittaisi hyvää, että nykypäivän masentuneet nuoret eivät menisi noin helposti retkuun, vaan pysysivät normaalissa elämän puitteissa.

      Björn ei ehkä ymmärrä, että ongelma ei ole saastainen kehto, vaan saastainen yhteiskunta, ja sen asettamat paineet.

      Björn ei ehkä pysty tekemään yksin tällä asialle mitään, mutta Björniä ehkä auttaisi, jos tiedostaisi oikean ongelman, eikä menisi sieltä missä aita on matalin, ja haukkumaan sen pihamaan puskia.

    • 3o6ih5

      Aidatkaa nyt kerrankin alue niin, että vain alueelle johtavat tiet ovat käytössä eli ei mitään istuskelu/hengailutiloja siellä välillä oleville nurmikoille. Sitten järjestäjät ripustaa säkit niihin aitoihin niin saataan pullonkeräysongelmakin poistettua tuolta, kaikki pantit menee järjestäjälle. Parastahan se olisi niin, että tuosta Scandikin edestä - Piispan puiston edestä - Kuopionlahdenkadulta pääsisi eteenpäin vain pääsylipulla, poislukien alueen asukkaat. Piispan puistohan on ollut jo pitkään eristetty eli sinne ei saa rokkijuhlien aikaan mennä, mutta tuokin eristenauha on usein revitty pois ja kansa on vallannut puiston.

    • Urpoani.Kuopijo

      Hassuinta mitä tiijjän. Savolaeset rokkoo Kuopijossa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      86
      1403
    2. 72
      1214
    3. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      82
      1108
    4. 95
      899
    5. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      269
      883
    6. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimainen?
      Ikävä
      30
      810
    7. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      49
      767
    8. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      79
      727
    9. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      55
      703
    10. 44
      642
    Aihe