Tupakka

Tupakanpolttajista on tullut uusia työpaikkakiusattuja.
Tauoilla saa käydä mutta muuten pitäisi kellokallen kytätä kuin usein siellä ulkona ravataan.
EI tupakoitsijat istuu kahvi-ja ruokatauoilla vielä perse penkissä kun kun tupakoitsija on jo tehnyt jo kauan aikaa sitten töitä.

Miten teidän työpaikalla?

Työpaikka on kuinkas muuten naisvaltainen , niistä ne pahimmat nipottajat löytyy.
Kun ne ei kotona saa äijiään kuriin, pitää savuttaa työkaveria näin on .
4484
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hei,

Mielestäni on aivan typerää tollainen toisen työntekijän, kollegan kyttäily. Eiköhän se kuulu esimiesten tehtäviin. Ite olen aina yrittänyt tehdä työni parhaan kykyni mukaan. Ei ole ollut tarvetta kyttäillä muita. Työilmapiiri varmasti kärsii. Olen ollut monenlaisissa työpaikoissa ja saanut kivoja ystäviä työkavereista. Yritän yleensä olla ystävällinen ennenkaikkea uusille työkavereille. Ottaa heidät työyhteisöön vastaan tullen. Myös luulisin että kaikenlaiset asiat voi ottaa esille palavereissa. Rohkeutta vain tarvitaan asioiden selvittämiseen. Nimittäin kaikki mikä tapahtuu työpaikan sisällä kuuluu sinne ja asiat on myös siellä selvitettävä...tulikohan nyt tarpeeksi selvästi kirjoitettua tämä mielipiteeni. Itse on polta. Haluan tuoksua raikkaalta ja hienolta hajuvedeltä ja pestä hampaani. t:mira-ley ;))

Äänestä

keho on niin hyvässä kuosissa, että pystyy kessuttelemaan - jaksaa varmasti myös hilata itsensä ulkoilmaan!

Äänestä

Monissa paikoissa esimiehet veivät helpoimmin lisätöitä tupakoimattomalle ahertajalle kun ei saaneet tavoitettua niitä käryttäjiä röökihuoneesta. Monissa paikoissa kävikin niin, että tupakoimattomilta helposti oettiin taukoaikaa työhön kun taas tupakoitsijan annettiin pitää se tupakkataukonsa rauhassa.

Meillä sama tilanne, toisten osastojen väki katsoo pahasti meitä tupakoimattomia kun istumme kahvihuoneessa tauollamme mutta tupakoitsijoiden taukoja ei nähdä, kun he piilottelevat pitkin nurkkia ulkosalla. Sais esimiehet joskus mennä ulos tekemään vähän tilannekatsaustaan ja laskea tupakoitsijoiden määrää eikä vain hätyyttää meitä tupakoimattomia kahvihuoneessa! :(

Äänestä

Meillä sitten paremmin. Monikaan ei polta, mutta ainakin läsnä ollessa, ei tule ikäviä kommentteja. Ainoastaan hienovaraista tupakkavalistusta, mikä onkin paikallaan.
Koitahan pärjäillä kuitenkin ja muista, että meillä ns. pahiksillakin on oikeutemme. Ja siinä olit oikeassa, että ei sitä työpanosta todellakaan mitata siitä, kuinka monta henkosta olet vetänyt, vaan ihan muut asiat osoittavat sen työajan käytön ja tehon !

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Työpaikalla kirjoitti:

Tupakanpolttajista on tullut uusia työpaikkakiusattuja.
Tauoilla saa käydä mutta muuten pitäisi kellokallen kytätä kuin usein siellä ulkona ravataan.
EI tupakoitsijat istuu kahvi-ja ruokatauoilla vielä perse penkissä kun kun tupakoitsija on jo tehnyt jo kauan aikaa sitten töitä.

Miten teidän työpaikalla?

Työpaikka on kuinkas muuten naisvaltainen , niistä ne pahimmat nipottajat löytyy.
Kun ne ei kotona saa äijiään kuriin, pitää savuttaa työkaveria näin on .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu