KEITELE

Mitäpä pidätte Keiteleen kunnasta?
Onko kokemuksia?
31333
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

On kokemuksia, valitettavasti. Näyttää siltä, että kannattavaa kuntataloutta yritetään ajaa systemaattisesti alas, pahat kielet puhuvat jo saman tyyppisestä sisäpiiritaloudesta kuin mikä eduskunnassammekin tällä hetkellä vällitsee. KEITELEen Kunnan vähäinen arvo-omaisuus on myyty pelikavereille jonnekin kuopioon ja kohta asumme täällä enää vuokralla maksaen jo varmaan hengitysilmastakin.

Esim. KEITELEen Kunnanvaltuustossa näytetään tekevän koko ajan päätöksiä, joilla KEITELEen kunnan taloutta ja omavaraisuutta mm. lämmöntuotantoon ja juomaveteen, tms. perusturvallisuuteen liittyvissä asioissa yritetään ajaa systemaattisesti alas ja muuttaa vielä kohtalaisen elinkelpoinen kunta erittäin hankalaksi ja surkeaksi paikaksi asua.

Siis kun muut maat, kaupungit ja kunnat jo panostavat perusturvallisuuteen kriisiaikoja ennakoidakseen, meillä KEITELEellä toimitaan juuri päinvastoin ja myydään kaikki mitä myytävissä on kuntalaisten sitä asiaa näköjään mitenkään vastustamatta muuten kuin kyläpuheissa.

KEITELEen kunta teki myöskin "järkipäätöksen" myydä sille lahjoitetut ja testamentatut Savon voiman osakkeet jo takavuosina, silloin kun energiayhtiöiden osakkeiden arvo ei ollut vielä kovin korkealla toisin kuin nyt. Olisi muuten ihan kiva tietää, mihin hävisivät noiden KEITELEen kunnan osakkeiden myynnistä saadut rahat, kukaan ei tunnu tietävän vastausta.

KEITELEen kunnan omaisuutta myös ollaan ränsistyttämässä, esimerkkeinä mm. vanha pappila. Talkoovoimiakin löytyisi noiden tilojen kunnostukseen, mutta kun on ihan turha enää edes yrittää mitään kun kaikki parannusehdotukset kohtaavat vain vastustusta asennevikaisilta suurten ikäluokkien edustajilta joita KEITELEen kunnan johtoporras tuntuu aina KEITELEen kunnan virallisia nurmikonleikkaajia myöten olevan täynnänsä, suurten ikäluokkien edustajien selvästi nähtävissä oleva asenneongelma on suurin haittatekijä KEITELEllä tällähetkellä, huomaa selvästi, että heillä on paha olla itsensä kanssa ja ongelmat olisi kiva siirtää sitten myös muillekin. Yleinen henkinen pahoinvointi lienee avainsana KEITELEelläkin.

Tuleva ihmisarvoinen vahnustenhoito lienee myös luku sinänsä, meilläpä luki oikein paikallislehdessä, että masennuslääkkeitä pitäisi jokaisen fiksun vanhuksen syödä jos vain mitenkään mahdollista, ilo ilman pillereitä on kuulemma suunnilleen mahdottomuus.

Myöskään nuorisoa ei kannusteta yhtään mihinkään yhtään millään lailla muuten kuin paheksumalla asennevikaisten suurten ikäluokkien edustajien taholta, nuorempi väki onkin tyytymätöntä KEITELEen kunnan päätöksiin, pelkkä pilkkiminen ja hiihtäminen ei aina jaksa pelkästään kaikkia kiinostaa vaan pitäisi olla muutakin.

Nuorempaa väkeä muuttaa jatkuvasti pois KEITELEeltä juuri näiden asioiden vuoksi ja se asia on erittäin negatiivista pienen muuttotappiokunnan näkökulmasta katsottuna, uhkakuvana on todellisuus, jossa kylänraitilla ei käyskentele enää kuin rollaattorimummoja ja muutama aikamiespoika.

Ai niin, KEITELEen kunnan puolustukseksi on todettava, että onhan meillä se kunnan hommaama uusi lentopalloverkko, että panostettu kyllä on. Oli muuten tsinänsä tuokin touhu kokonaan toista vielä Hakulisen Tuomon aikaan, silloin kyllä tapahtui josa jotain asioiden parannusehdotuksia joku esiin toi.

Että tuolta pohjalta pohjois-savon talousveturi ponnistaa. Ihan kiva paikka tuo KEITELE noin muuten, hengitysilma, ruoka ja vesi ovat kohtalaisen puhtaita Suomen mittakaavalla että jotakin positiivistakin myös on.Puut on kohta kaikki hakattu ja pusikkomaisemahön täällä vallitsee.

Hyvä luonnonläheinen lomapaikka, erikoinen paikka asua.


Pro Risto.

Äänestä
  • Keiteleessä on kyllä myös paljon positiivistakin niinkuin juuri esim. tuo maaseutumatkailu ja nuo maisemat ja vesistöt, kyllä on hienoa ja rauhallista seutua!

    Keiteleen kunta voisi kannustaa tuohon matkailuelinkeinon kehittämiseen vähän enemmän kylläkin, valuu potentiaali hukkaan suurelta osin tällä hetkellä. onneksi on lossisaaren ja kumpulaisen mökit & ennenkaikkea Keiteleranta kuitenkin.

    Missä viipyvät
    maisemasafarit ja turisteille järjestetyt illanviettotapahtumat nuotiotulilla esim. Pohjois-Keiteleen kodalla ja muilla vastaavilla perinnepaikoilla? Luontopoluillekin olisi enemmän käyttöä kun niille voisi järjestää patikkaretkiä, tulijoita matkailijoissa olisi varmasti kun nuo tuon tyyppiset luontokokemukset on paikallisillekin unohtumattomia kun on mm. teerijärven pirunpellot paikan päältä nähnyt.

    Äänestä

  • Näre ei ainakaan ehdi kasvaa sitä mukaa tilalle kuin mitä sitä tällä hetkellä hakataan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


keiteleläinen kirjoitti:

Mitäpä pidätte Keiteleen kunnasta?
Onko kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu