Vastoin yleistä luuloa, autoa EI tarvitse pitää mitenkään eritysen hyvin ehkäistäkseen sen ruostumisen. Ainut mitä pitää tehdä, on ostaa oikean merkkinen auto. Renault.
Kävin juuri pesemässä perheen autot, jotka pesin edellisen kerran joskus lokakuussa 2007. Kyllä. Autot ovat aina ulkosalla, ja niillä ajellaan Kehä III:n suolaloskassa koko talvi. Juu olivathan ne kieltämättä vähän jo likaisia.
Ruiskuttelin liuotinta autojen päälle ja annoin vaikuttaa. Painepesurilla pahimmat pois ja sitten sienellä ja runsaalla vedellä lika pois. Maalipinnassa oli vielä AutoGlymin vahaa, jonka ansiosta ei tarvinnut ihmeemmin hangata ja maalipinta ei naarmuuntunut.
Samalla oli hyvä päivittää maalipinnan kunto. Toinen autoista on Ranskassa valmistettu seitsemänvuotias (2001 Megane Coupe) ja toinen Turkissa tehty viisivuotias (2003 Megane Break) - ja kummassakaan autossa ei ole ruostetta näkyvissä MISSÄÄN. Ei edes kiveniskemiä. Sen tiesin entuudestaan, että myös pohjat ovat ruosteettomia.
Ainut kosmeettinen haitta on se, että tuo punainen on hivenen haalistunut. Se oli tosin ostettaessa tiedossa, että kaikki punaiset autot haalistuvat ikääntyessään, mutta minkäs teet kun rouva halusi punaisen ja omilla rahoillaan osti.
Autot pestään vain kolme-neljä kertaa vuodessa ja aina käsin. Joka toisen pesun yhteydessä ne vahataan.
Viereisellä nosturipaikalla oli paljon ajettu 1999 Laguna. Kävin kurkistamassa sen pohjaa, ja kylläpä oli siisti... Eivät ole ranskalaiset rapeita, eivät.
Samankaltainen oli tilanne ekakoppaisen Scénicini kanssa. Ei ollut siinäkään juuri ruostetta kahdeksanvuotiaana sen myydessäni, paitsi hieman taka-akselin tienoilla ja ruostetiploja takapyöränkaaressa.
Edelliset toisenmerkkiset autot, joita minulla / meillä on ollut, ja joita on pesty yhtä harvakseltaan, ovat kukkineet jo varsin tuoreeltaan... Sama kohtelu, eri lopputulos.
Niin että jos tahdot hankkia auton joka ei mätäne käsiin, kannattaa valita Renault. Sytytyspuolan vaihtaa sukkelaan, mutta ruostetta et saa niin vaan pois.

Vastaukset 4
Vanhimmat
... haluaisi ostaa retroilumielessä jonkun 9/11:n, 21/Nevadan, 25:n tai Fuegon tai sitten jonkun vielä vanhemman 70-luvun kärryn, niin kyllä noissa jo varmaan kukkii.
Ei kai ne nyt tuossa iässä vielä saakaan ruostua merkkiin katsomatta.
Mulla on kaksi -94 mallista Rellua, eikä noissakaan vielä juuri ruostetta ole. Tosin sen ikäisiä 19:ia näkee jo hyvinkin ruosteisia kun ei ole hoidettu ollenkaan.
Juu ei ne saisikaan ruostua, mutta kun näyttävät niin tekevän. Katsoin juuri liikennevaloissa osapuilleen samanikäistä Golf Variantia, ja voi peijooni kun oven alalaidat kukkivat. Satuitko lukemaan Tekniikan Maailman testiä käytetystä Mazda 6:sta - aivan muutaman vuoden ikäisestä? Huomasitko kuvat alustasta? Jo vain oli ruosteinen. Siinä missä Megane II sai parhaan mahdollisen arvosanan 5 ruotsalaistestissä, tietty japanilainen suosikkimalli sai kakkosen... Itselläni oli ensimmäinen ja viimeinen Opel, valkoinen väriltään vieläpä, ja niinpä kukki somasti kolmen vuoden ikäisenä. Samalla tavalla huonolla hoidolla se oli kuin nykyisetkin Renaultimme.
vaikka sitä ei aina edes "hoitaisi". hyvänä esimerkkinä ovat vanhat audit.
Noissa vanhoissa relluissa on pohjan rakennekin/muu suunnittelu sellainen, että varmasti ruostuu helpolla.
Toinen juttu on juuri tuossa R19:ssa konepelti: etureuna/taitekohta on suunniteltu niin, että ruostuu helpolla.