" Helluntai, joka on 50 päivää pääsiäisestä, on antanut aihetta moniin sääennustuksiin kuten: "Jos helluntaina sataa, sataa jokaisena sunnuntaina juhannukseen asti." Lounais-Suomessa toivottiin sadetta, sillä silloin sataa suoraan laariin ts. tuli hyvä viljasato.
Alun perin helluntai kesti kaksi päivää, sunnuntain ja maanantain. Kun työviikko muuttui viisipäiväiseksi, jälkimmäinen pyhä siirrettiin lauantaiksi, siis helluntain aattoon, ja se sai nimekseen helluntain valmistuspäivä. Vapaiden kirkkopyhien lisäjärjestelyjen jälkeen helluntain valmistuspäivä poistettiin kokonaan, koska loppiainen siirrettiin vanhalle paikalleen, 6. päiväksi tammikuuta.
Lehtipuiden hiirenkorvat ovat kehittyneet suuremmiksi lehdiksi ja luonto on kaikkein kauneimmillaan juuri helluntain aikaan. Tiedetään, että "meijuja" ( =lehviä ) on ostettu kirkkojen koristukseksi. Näin tapahtui esim. Turun tuomiokirkossa ainakin 1590-luvulta lähtien, jolloin kirkon "oeconomus", taloudenhoitaja, osti meijuja kirkkoon.
Kansan keskuudessa helluntaisaunalla oli suuri merkitys. Silloin Etelä-Suomessa voitiin kylpeä ensi kertaa uudella vastalla. Saunasta tultaessa vasta heitettiin saunan katolle, ja siitä voitiin ennustaa tärkeitä asioita. Naimattomille vastan tyvi näytti suunnan, josta mielitietty tuli, vanhuksille taas kuoleman tai elämän. Jos vastan tyvi osoitti kirkkoon ja kirkkomaalle, tuli oli kuolema. Jos se viittasi kotiin päin, vastan omistaja pysyi kotona ts. säilyi hengissä. Jos suunta oli joku muu, edessä oli muutto. Samoja ennustuksia on monin paikoin ollut myös juhannuksena."
(Helsingin kaupunginmuseo: Vuodenkierto)

Vastaukset 2
Vanhimmat
Iltaa vaan taas täältä pohojanmaalta!
Joo nuanhan se meni helluntain aikahan ja oliki sellaanen alakavan kesän tärkiä santtipäivä. Samoon ku nämä Yrjön, Markun ja Perttin päivät ja Vappuki. Valporina laskettihin karja pimiästä navetasta enskertaa uloos, omine tapooneensa. Erkin päivä toukokuus oli oli liioon yks sellaanen tärkiä päivä vuorenkierroos. Sitten kalamiehille Jyrin päivä, sanottihin notta: Jyrin päivänä jyräys kalamiehen kattilas. Kaikki tarpehellisia ja tärkeitä päiviä vuoren juoksun ja niistä ennustettihin tulevaa kesää.
Vanhat paapat merkitti alamanakkahan ilimaan vaihtelut ja touonpanoon aikahan erikoosenki tarkkahan. Ahvenen selekäeväästä kans kattottihin tulevia ilimoja keväällä kutuaikahan. Vanhoolla oli omat merkkinsä, sellaaset ikivanhat, perinne tietona mennehet sukupolovelta toiselle.
terv. seppä ja Tiitu pikkuunen pohojanmaalta.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Helluntai
http://www.ortodoksi.net/opetuspuheet/helluntai.htm
Kristinuskossa helluntai 10 päivää on Kristuksen taivaaseenastumisen (katso: helatorstai) jälkeen sunnuntaina tapahtuneen Pyhän Hengen vuodattamisen ja kristillisen kirkon perustamisen muistojuhla. Helluntaita vietetään 50. päivänä pääsiäisestä. Varsinainen helluntaipäivä on aina sunnuntaina, mutta useissa maissa myös seuraava maanantai, toinen helluntaipäivä on pyhäpäivä. Niin oli Suomessakin vuoteen 1972 saakka. Myöhemmin, vuosina 1973-1991, maassamme vietettiin pyhäpäivänä varsinaisen helluntapäivän lisäksi myös edeltävää lauantaita, jonka nimi oli tuolloin helluntain valmistuspäivä.
Pyhän Hengen vuodattaminen tarkoitti teologisesti sitä, että vaikka Jeesus Kristus oli astunut taivaaseen ja lakannut vaikuttamasta alkuseurakunnan keskuudessa, hänen tahtonsa ilmenee Pyhän Hengen jatkuvana läsnäolona, mikä merkitsisi sitä, että alkuseurakunnan uskosta olisi tullut jatkuva ja pysyvä uskonto.
Ensimmäisestä kristillisestä helluntaista kerrotaan Raamatussa Apostolien teoissa:
"Ja he näkivät ikään kuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itsekunkin päälle. Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi". (Ap.t 2:3-4)
Helluntai on kristikunnan kolmanneksi suurin juhla pääsiäisen ja joulun jälkeen. Helluntai on erityisen tärkeä juhla helluntailaisille (ja muillekin kristityille) Pyhän Hengen korostuneen aseman vuoksi.
Muut uskonnot
Jehovan todistajat ja mormonit eivät vietä helluntaita, koska he eivät usko kolminaisuuteen.
Helluntai kansanperinteessä
Suomalaisessa kansanperinteessä on uskomus, että jos heilaa ei ole löytynyt vielä helluntaihin mennessä eikä helluntaina, niin sitä ei löydy koko kesänä. Tästä on peräisin lause: ”Jos ei heilaa helluntaina, ei heilaa koko suvena.” Helluntai aktivoikin jotkut sinkkuihmiset parin etsintään helluntaina.
Sinkku Wikipedian mukaan
Sinkku voi tarkoittaa seuraavia asioita:
*Naimaton henkilö, joka ei ole avioliitossa tai muussa vakituisessa parisuhteessa. Sanana "sinkku" on vakiintunut arki- ja puhekieleen ja korvannut mm. vanhanpiian ja -pojan.
*Single, pienimuotoinen äänite
Hyvää Helluntaita kaikille!
Toivottaa sinkku Hildur von Höpsis :0)