Lasik ja kortisonitipat

Kirjoittelin tuossa pari viestiä sitten aiheella "lasik ja lähinäkö".
Näkö oli tänään suttuinen, leikkauksesta 10 päivää. Ensimmäisen viikon ajan näkö oli täydellinen, sumeneminen alkoi eilen eli pari päivää kortisonitippojen lopettamisen jälkeen. Päätin nyt kokeilla testausmielessä kortisonitippoja, jotka olin varalta säästänyt.

Jonkin verran on näkö selkeytynyt nyt. Kysymykseni kuuluu, että saako kortisonitippoja käyttää omin päin uudelleen? Joidenkin leikkausfirmojen sivuilla näkyy, että niitä käytetään 10 päivän ajan, mutta minun käskettiin käyttää 7 päivän ajan.

Kävin hankkimassa Tiimarin lasit ( 1,5), mutta pitäisi poistaa se "terveen" silmän puolisko, koska vain toinen silmä siis sumea lähietäisyyksille katsottaessa.
133104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kortisonitippojen pitka aikainen kaytto saattaa aiheuttaa kaihin kehittymisen, joten ihan riskitonta se ei ole.. Toisaalta prk leikkauksen jalkeen kortisonitippoja kaytetaan useampi viikko, joten tuskin siita kaytannossa suurta vaaraa on jos niita omatoimisesti kaytat, mutta onko siita myoskaan mitaan todellista hyotya?

Äänestä
  • eipä siitä taida mitään hyötyä olla..
    näkö edelleen sumea, tiimarin 1.5-laseilla helpottaa vähän, vaikka taitaa olla pikemminkin 2 tässä silmässä plussaa. Ei auta kuin odotella, miten kehittyy.

    Äänestä

  • leikattu kirjoitti:

    eipä siitä taida mitään hyötyä olla..
    näkö edelleen sumea, tiimarin 1.5-laseilla helpottaa vähän, vaikka taitaa olla pikemminkin 2 tässä silmässä plussaa. Ei auta kuin odotella, miten kehittyy.

    Silmän kuivuus aiheutti minullakin sumeutta näössä, kokeilepas kostuttaa useammin, niin kyllä se siitä.

    Äänestä

  • Korppuli kirjoitti:

    Silmän kuivuus aiheutti minullakin sumeutta näössä, kokeilepas kostuttaa useammin, niin kyllä se siitä.

    soitin silmälääkärille ja hänkin kehotti kostuttamaan. Tänään olen nähnyt kirkkaasti päivällä ! Olen hihkunut onnesta, sillä luulin jo, että näköni jää niin surkeaksi kuin se on ollut pari päivää. Tirskautin siinä jopa itkutkin ja annoin kyynelten valua: niinpä sitten alkoikin maisema kirkastua. Toivoa siis vielä on, koska tänään kirkastui noinkin yllättäen.

    Olen ollut koneella viimeisen viikon ajan liikaakin eli 8-10 tuntia, joten ei se ihme jos on kuivuneet silmät. Koska tämä oli uusintaleikkaus, en tunne sitä kuivuutta, sillä silmät ovat siitä eka leikkauksesta jo niin rutinoituneet, etteivät silmän hermot enää "kerro" minulle kuivumisesta.

    unohdin näissä viesteissä mainita, että myös kaukonäkö siis sumenee (sumeni), eli näkökyky oli heikohko, mutta onneksi terve silmä näkee erinomaisesti.

    Tuollainen näön vaihtelu on ihan normaalia ja lääkäri varoittikin minua siitä. Eli yhtenä päivänä näkee hyvin ja seuraavana paljon heikommin. Itse huomasin, että pitkät autolla ajomatkat ja pc:n ääressä työskentelyajat saivat näön väliaikaisesti heikkenemään.
    Nyt kun leikkauksesta on reilu kk on tilanne tasoittunut.

    Äänestä

  • leikattu myös kirjoitti:

    on heitellyt näkökyky? Onko kaukonäkö myös heitellyt? Minulla on nyt helpompi päivä, tai oikeastaan muutaman tunnin ajan olen pystynyt olemaan tietokoneella (pitäen paussia siten, että katselen mahd. paljon ulos eli pois näyttöpäätteestä). Ihan kuin teksti olisi selkeämpää.
    Heikoimpina hetkinä en pärjäisi ilman tuota hyvää silmää. Myös väsymistä silmissä, kun tavallaan katsoo kieroon eriparisilmillä.

    Minulla on myös luultavasti hajataittoa, koska telkkarin merkkivalossa pyrstö koillisen suuntaan. Yhteisnäköä se ei kuitenkaan haittaa.

    Äänestä

Itselläni sama ongelma, ehdottomasti kielsivät lasien hankinnan. silmälle tulee antaa mahdollisuus tottua uuteen, kostutustippoja! Kuukauden päästä helpottaa jo huomattavasti. Itsekin olin aivan epätoivoinen ekat 2vko, tuntui ettei mitään nähnyt.

Äänestä
  • juuri äsken kokeilin taas tiimarin laseja ja tuli vähän paha olo. Näkökykyni on parantunut siitä mitä se oli pari päivää sitten. Pystyn jo näkemään kirjaimiakin tietkonenäytöltä sillä sumusilmällä. Ulkona kirkkaalla säällä näkökyky erinomainen, mutta sisätiloissa heikkenee. Olen myös jumpannut silmiä ja kostutellut.

    Oliko sinulla hankaluuksia nähdä esim. television tekstejä tuossa sumuvaiheessa?

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    juuri äsken kokeilin taas tiimarin laseja ja tuli vähän paha olo. Näkökykyni on parantunut siitä mitä se oli pari päivää sitten. Pystyn jo näkemään kirjaimiakin tietkonenäytöltä sillä sumusilmällä. Ulkona kirkkaalla säällä näkökyky erinomainen, mutta sisätiloissa heikkenee. Olen myös jumpannut silmiä ja kostutellut.

    Oliko sinulla hankaluuksia nähdä esim. television tekstejä tuossa sumuvaiheessa?

    Esimerkiksi kolmosen uutisissa juoksee se teksti kuvaruudun alalaidassa, en nähnyt ekoina viikkoina lukea sitä. Oikea silmä oli ollut dominoivampi ja ylikorjaantui plussalle hetkeksi heti leikkauksen jälkeen. Asettui sitten pieneen miinuslukemaan kuukauden aikana. Näkö alkoi parantua kunnolla, kun vasen silmäni tajusi alkaa olla se parempi silmä. Mutta ehdottomasti kielsivät silmälasien hankinnan. Kostutustipoistakin mnet sumentaa näköä! Kaduin jopa koko leikkausta ekoina viikkoina, kun tuntui elämä niin hankalalle. Ei jaksanut lukea, katsoa televisiota, ym.

    Äänestä

  • 2/08 kirjoitti:

    sinulla oli aika samantapainen näköprobleema kuin minulla. Kiva että näkösi kohentui sitten lopulta!

    Kävin tänään optikolla tarkastuttamassa näön. Ja olihan sitä plussaa tullut leikattuun silmään 1,75 ja hajataittoa oli -0,75. Luultavasti silloin pari päivää sitten oli plussaa vielä enemmän, sillä en tuolloin nähnyt kirjaimia tästä näytöltä. Nyt on jo hieman selkeämpää.
    Kun katson telkkaria 1:n laseilla, teksti näkyy tarkemmin, eikä hajataittoa silloin huomaa. Ilman korjausta hajataitto häiritsee.

    Nyt vaan pitää jatkaa kostuttelua ja odottaa, josko vähän tasaantuisi näkö. Joka tapauksessa saan sitten lukulasit (tietokonetta varten), kun on tarkkaa tietoa, mille tasolle asettuu.

    Kyllä kummasti helpotti, kun sai noita lukemia tietoon. Olen siis 44 v. ja osasin odottaa plussaa silmiin, mutta en kuitenkaan näin äkäisesti, ja vielä näin toispuoleisesti (toinen silmä toimii moitteettomasti).

    Voin kirjoittaa tänne jatkokuulumisia sitten kun tulee muutosta/vakiintumista, jotta muutkin saman ongelman kanssa kamppailevat saavat tietoa asiasta.

    kävin itse lasikissa noin kuukausi sitten. samanlaista ongelmaa oli alussa, aluksi näkö toisessa huippu hyvä, toinen selkeästi huonompi. noin viikon jälkeen näkö muuttui molemmissa huonommaksi ja taas paremmaksi. toista silmää särkikin välillä. sain Pietilältä ohjeeksi käyttää kosteustippoja 0,5-1h välein (ja lisäksi kortisonia pari pv ohjeistetun 7pv:n yli), tein sitä noin viikon ajan, kunnes tuntui helpottavan.

    nyt käytän tippoja tarvittaessa, vieläkin noin parin tunnin välein ja uskoisin, että näkö alkaa olla jo aika lähellä 0 tasoa eli sitkeästi vain tippoja silmään ekojen viikkojen aikana!

    En ole eläissäni nähnyt näin hyvin!! makeeta!:)

    Äänestä

  • lasik 04/08 kirjoitti:

    Kiva kuulla, että muillakin on samanlaista häikkää ollut: tai siis kiva kuulla, että parantuu!!

    Minulla on jo paljon parempi tämä lähinäkö. Plussaa on silti vielä jonkin verran, arvioisin noin 1. Vasen siis näkee täydellisesti sekä kauas että lähelle ja tuo oikea uusittu silmä on se plussalle mennyt mutta jo nollaan päin palautuva.

    Kauas näen erittäin hyvin molemmilla silmillä, erityisesti kirkkaalla ilmalla. Ei kuivumisen tunnetta (jolloin meinaa unohtua kostutus: silmässähän ei nyt toimi hermot eli ei tule signaalia silmästä, että kuivuu), ei kipua, ei kutinaa, ei punoitusta. Kaikki ok. Ensi viikolla kuukausitarkastus.. Ilmoitan sitten tähän viestiketjuun tuloksen, jos joku vaikka sattuisi etsimään tietoa tällaisesta silmäilmiöstä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

leikattu kirjoitti:

Kirjoittelin tuossa pari viestiä sitten aiheella "lasik ja lähinäkö".
Näkö oli tänään suttuinen, leikkauksesta 10 päivää. Ensimmäisen viikon ajan näkö oli täydellinen, sumeneminen alkoi eilen eli pari päivää kortisonitippojen lopettamisen jälkeen. Päätin nyt kokeilla testausmielessä kortisonitippoja, jotka olin varalta säästänyt.

Jonkin verran on näkö selkeytynyt nyt. Kysymykseni kuuluu, että saako kortisonitippoja käyttää omin päin uudelleen? Joidenkin leikkausfirmojen sivuilla näkyy, että niitä käytetään 10 päivän ajan, mutta minun käskettiin käyttää 7 päivän ajan.

Kävin hankkimassa Tiimarin lasit ( 1,5), mutta pitäisi poistaa se "terveen" silmän puolisko, koska vain toinen silmä siis sumea lähietäisyyksille katsottaessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu