Olen alkanut kiinnostumaan bemareista, mutta kertokaas hyvät ja huonot puolet siitä verrattuna esim. japsipyöriin?
Itseni mielestä BMW:n design vanhanaikaista, mutta miten tekniikka? Ilmeisesti hyvinkin kestävää, mutta millaisia bemut on ajaa matkaa tai sporttisemmin mutkatietä?
Kertokaas tietämättömälle
8
2174
Vastaukset
- Turo--Inkeri
on enempi makuasia, tai onhan Bemarilla ollut aina pokkaa tehdä persoonallisen näköisiä pyöriä, hyvässä ja pahassa...
Tekniikka niissä on aika viimeistä huutoa, on ruiskua ja absia ja yhdistelmä-absia ja sähkötuulisuojaa ja sähköisesti säädettävää alustaa.
Alusta ja jarrut on keskimäärin aika hyvät, joten ajettavuus on myös. Esimerkiksi paralever/telelever-pyöräntuennat on bemarissa ihan omanlaisensa, mutta toimivat, ja esimerkiksi vähentävät keulan niiausta, jos jarrutat mutkassa (verrattuna teleskooppietupäähän).
Matkapyöriksihän suuri osa niistä on tehty, ja bemu on tehnyt matkapyöriä vuosikymmenet, joten se puoli on hanskassa.
Mielestäni BMW on mennyt tuossa hienotekniikassa jopa vähän liian pitkälle, koska nykymalleista tuppaa löytymään eriasteisia pikkuvikoja. Noita harvemmin myöskään korjataan omatoimisesti, sen verran monimutkaiset systeemit on kyseessä.
Esimerkiksi elektronisella tehostimella varustetut ABS-jarrut alkaa olemaan sen verran täynnä sähköä oleva systeemi, että jos se alkaa temppuilemaan jossain reissun päällä, niin matka kyllä katkeaa. Entä minkähänlaisia "korjaussarjoja" moiset härvelit ovat sitten, kun ne ovat 10-15 vuotta käytettyjä?
Kuulin, että pari tuollaisella systeemillä varustettua pyörää olisi vian tullessa mennyt täysin jarruttomiksi, mitä ne ei saisi ikinä tehdä (ABS:n pitäisi kytkeytyä pois, ja jarrujen muuttua normaaleiksi).
Perustekniikka niissä vaikuttaa aika kestävältä, mutta aivan samalla tasolla se on nyky-japseissakin, ja niissä on paljon vähemmän pikkuvikoja. BMW voisi hieman vähentää tuota elektroniikan määrää, niin toimivuus paranisi.
BMW kyllä tuntuu hoitavan takuukorjaukset oikein esimerkillisesti, mutta optimi olisi, ettei niitä takuukorjauksia tarvitsisi turhan paljon edes tehdä. Nyky-Bemareissa niitä kyllä tuntuu riittävän.
Tämä ei ole mikään BMW:n mollaamiseen tarkoitettu kirjoitus, sillä on montakin mallia mistä pidän paljonkin, mutta tosiaan pikkuisen liian monimutkaiseksi ovat menneet tuon tekniikan kanssa. - menisin....
juttelemaan oikean motoristin luokse jolla on kokemusta BEMAREISTA. Mutta Turon jutut jättäisin höpö höpö osioon heti.
- varmasti...
enemmän asiallista tietoa kuin Turo-Inkerin löpinät.
http://www.moottoripyora.org/cgi-bin/palsta/ikonboard.cgi?act=ST;f=20;t=3067;st=150 - Turo--Inkeri
varmasti... kirjoitti:
enemmän asiallista tietoa kuin Turo-Inkerin löpinät.
http://www.moottoripyora.org/cgi-bin/palsta/ikonboard.cgi?act=ST;f=20;t=3067;st=150kyllä tiedetään kaikki kaikesta. Ainakin tämän kaverin mielikuvituksessa.
*** TROLLITIEDOTUS ***
En jatka tästäkään aiheesta kanssasi tippaakaan.
*** TROLLITIEDOTUS PÄÄTTYY *** - r1150r
Kirjoitit asiaa ja ORGin sivuilla nuo havainnot saavat vahvistuksen. Oma BMW kauteni kesti 19 vuotta ja reilut 300 tkm mutta näistäihan uusista ei ole henkilökohtaista kokemusta koska loikkasin vuosi sitten Guzzi-osastoon.
Uusin Bemarini oli uutena ostettu ´01 R 1150 R, jolla ajoin 74 tkm ja takuuseen meni vain kello. Lisäksi maininnan saa perän iso laakeri, joka antautui 54 tkm kohdalla. - taas...
Turo--Inkeri kirjoitti:
kyllä tiedetään kaikki kaikesta. Ainakin tämän kaverin mielikuvituksessa.
*** TROLLITIEDOTUS ***
En jatka tästäkään aiheesta kanssasi tippaakaan.
*** TROLLITIEDOTUS PÄÄTTYY ***otti herneet nenään ;)
- bmw 800
sitä kokemusta ei mikään voita.hävitin japsipyörän massatuotteen pois kalliiden kulujen takia.aina jotain ihme huoltoa ja korjaamista.ja helvetin kallis vielä huoltaa.minulla vanha bmw 800 ja aina toimii kun öljyt vaihtaa ja huollot minimit ja osaa itse huoltaa.pidän bmw desingistä näistä vanhoista ja osia löytyy jos vikoja tulee muuten hyvä kestävyys näillä pyörillä noin 3oo,000km vanha hyväksi dodettu pannu.kohta vahatkin hakusalla ja maksaa maltaita.tosi on!
- Bemumiäs
BMW R 1200 RT on maailman paras matkapyörä (testienkin mukaan) ja hieno ajettava myös mutkateillä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2663343Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell211843Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.281517- 821369
- 1371038
- 811004
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.64839Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.86766Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61697Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗51676