Minun lapset + mies

Kirjoitan tässä vähän meistä. Olen ollut parisuhteessa pari vuotta miehen kanssa. Minulla kaksi lasta, 6v ja 8v, miehellä ei lapsia.
Asumme yhdessä ja toivomme yhteistä lasta.
Viime yönä keskustelin miehen kanssa siitä, miksi mies ei halua että menisimme hänen äidilleen lounaalle, koko porukka. Mies avautui. Hän ei halua että muu maailma ajattelee häntä lasten isänä. Hän ei ole siihen valmis. Hän joutuisi omien sanojensa mukaan allekirjoittamaan lasten tekemiset. Tuli tunne että hän häpeää lapsiani. Kilttejä kuulema ovat mutta nirsoja ruuan suhteen. No oli tosi kiva kuulla näin äitienpäivän alla.
Hän haluaa kuulema säilyttää sen lintukodon mikä meillä on oman katon alla.
Mies suhtautuu lapsiin asiallisesti.
En ole häntä isäksi isän paikalle asettamassa enkä haluamassa ja hän tietää sen.
Ihmettelee mistä loukkaannuin.
Hän sanoo että jos hänellä olisi lapsia niin minä en heitä hyväksyisi ikinä. En osaa kuvitella että asia olisi noin.
Mies on fiksu mies. Sanoi että ei tarkoita asioita ihan niin jyrkästi kuin mitä sanoi.
Hän toivoo kovasti yhteistä lasta, on sanonut suoraan että se helpottaisi hänen suhtautumistaan minun lapsiin.
No, minä olen vähän pihalla.
Rakastan minä häntä ja tiedän etät hän rakastaa minua, mutta riittääkö se?
2380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ymmärrän täysin että sinulla on paha olo. Mulla sinänsä sama tilanne, ilman sitä että mies ei haluaisi lapsiani esitellä vanhemmilleen... Mutta en todellakaan toivoisi lasta hänen kanssaan jos niin olisi. Mieti vaikka tilannetta myöhemmin kun saatte sen vauvan..jätättekö sinun lapset kotiin kun on aika miehen sukua tavata? Toisaalta miehestäsi kertoo paljon se lause että et oletetussa tilanteessa hänen lapsiaan hyväksyisi... tuli vaan mieleen eikö hän hyväksy sinun lapsiasi? tilannehan on silloin täysin mahdoton kannaltasi, eli valinta tilanteeseen joudut ennemmin tai myöhemmin..mies tai lapset..tai tiedät varmaan jo nyt kummat valitset?

Äänestä

vakavaa keskustelua ennen lasten hankkimista. Itse olen jo suossa rämpimässä. Yhteisiä lapsia on jo useampi kuin yksi. Elämä on hyvin mutkikasta ja raskasta, kun mies ei voi sietää minun lapsiani eikä halua heitä mukaan mihinkaaän yhteisiin rientoihin. Kaikissa tapahtumissa, johin joskus satutaan yhdessä menemään, hän (mahdollisuuksien mukaan) häipyy porukasta, joko yksin tai yhden tai useamman yhteisen lapsen kanssa, jonnekin syrjemmälle, jossa häntä ei voida mitenkään yhdistää meidän joukkoomme kuuluvaksi. Käytännössä pyrin järjestämään asiat niin, ettemme juurikaan mene mihinkään koko perheen voimalla, koska se on minulle henkisesti hyvin raskasta, ja varmaan kaikille. Rakkaus on usein kovalla koetuksella, ja mietin välillä itsekin, kuinka kauan sitä ylipäätänsä riittää. Suosittelen teitä puhumaan asiasta perinpohjin ennen vauvahaaveiden toteuttamista. Itse kuvittelin aikoinaan, että suhtautuminen minun lapsiini pehmenisi yhteisten lapssien myötä, mutta toisin kävi. Tilanne vain paheni jokaisen lapsen myötä.

Kysyit, riittääkö se, että kumpikin rakastaa. Minusta ei riitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mmm kirjoitti:

Kirjoitan tässä vähän meistä. Olen ollut parisuhteessa pari vuotta miehen kanssa. Minulla kaksi lasta, 6v ja 8v, miehellä ei lapsia.
Asumme yhdessä ja toivomme yhteistä lasta.
Viime yönä keskustelin miehen kanssa siitä, miksi mies ei halua että menisimme hänen äidilleen lounaalle, koko porukka. Mies avautui. Hän ei halua että muu maailma ajattelee häntä lasten isänä. Hän ei ole siihen valmis. Hän joutuisi omien sanojensa mukaan allekirjoittamaan lasten tekemiset. Tuli tunne että hän häpeää lapsiani. Kilttejä kuulema ovat mutta nirsoja ruuan suhteen. No oli tosi kiva kuulla näin äitienpäivän alla.
Hän haluaa kuulema säilyttää sen lintukodon mikä meillä on oman katon alla.
Mies suhtautuu lapsiin asiallisesti.
En ole häntä isäksi isän paikalle asettamassa enkä haluamassa ja hän tietää sen.
Ihmettelee mistä loukkaannuin.
Hän sanoo että jos hänellä olisi lapsia niin minä en heitä hyväksyisi ikinä. En osaa kuvitella että asia olisi noin.
Mies on fiksu mies. Sanoi että ei tarkoita asioita ihan niin jyrkästi kuin mitä sanoi.
Hän toivoo kovasti yhteistä lasta, on sanonut suoraan että se helpottaisi hänen suhtautumistaan minun lapsiin.
No, minä olen vähän pihalla.
Rakastan minä häntä ja tiedän etät hän rakastaa minua, mutta riittääkö se?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu