Nokian

Muistuttaisin, että tämä on ensimmäinen vuosi kun Nokian euromääräinen myynti tulee laskemaan. Lisäksi myynti painottuu koko ajan entistä enemmän yksinkertaisimpiin malleihin.

Rautalangasta: palkanmaksuun käytettävissä oleva rahamäärä laskee ja suunnittelijoita myös tarvitaan vähemmän.
2676
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

1. Tulos tulee edelleen olemaan lukuisia miljardeja euroja voitollinen. Miljardissa on siis 1000 miljoonaa.

2. Voiton tavoittelu todennäköisesti aloitetaan jatkokarsimalla tuotantokustannuksia, koska alihankintajaketju ja myyntiorganisaatio on jo ajettu loppuun asti puhelimien maailmanmarkkina hinnat laskevat jatkossakin.

3. Ahneus ja sen eteen tehtävät uhraukset eivät tunne mitään rajaa. Yksittäiseltä työntekijältä vaaditaan enemmän, maksetaan vähemmän ja lopulta potkitaan pois, kun on liian kallis pukumiehille.

4. Mutta ei hätää: Johtryhmän jäsenet saavat edelleen 100 perusinsinöörin vuosipalkkaa vastaavat korvaukset vaivalloisesta hommastaan.

Äänestä
  • ei ole Nokialla töissä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyytyminen kirjoitti:

Muistuttaisin, että tämä on ensimmäinen vuosi kun Nokian euromääräinen myynti tulee laskemaan. Lisäksi myynti painottuu koko ajan entistä enemmän yksinkertaisimpiin malleihin.

Rautalangasta: palkanmaksuun käytettävissä oleva rahamäärä laskee ja suunnittelijoita myös tarvitaan vähemmän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu