Vesimaksuista?!

Mie

Asunnossa asuu virallisesti yksi ihminen ja toinen ihminen on yleensä myös asunnossa.

Kirjoilla siis ainoastaan asunnossa on yksi ihminen ja tällä toisella ihmisellä on oma vakituinen vuokra-asunto, jossa on kirjoilla.

Tässä toisessa taloudessa pitää maksaa vesimaksu vain jos asunnossa asuu kaksi ihmistä, mutta kun siinä ei asu kuin yksi ihminen. Taloyhtiöltä tuli silti kahden ihmisen vesilasku, vaikka oikeasti asunnossa asuu yksi ihminen ja toisella on kirjat muualla.

Eihän tämä ole oikeutettua, saahan asunnossa olla vieraita ihan normaalisti.

Mitä mieltä olette?

4

362

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sami

      Eräässä taloyhtiössä on sääntö jonka mukaan vieras saa olla vain kolmevuorokautta kylässä ilman että muuttaa kirjojaan kyseiseen asuntoon. En tiedä kuinka laillinen tuollainen sääntö on.

      Parasta olisi että joka paikassa laskutettaisiin vesi todellisen kulutuksen mukaan, niin näiltä selkkauksilta vältyttäisiin. Varsinkin kun vesimaksut on yleensä alakantissa, eivätkä edes vastaa todellisia kuluja, lisäksi henkilökohtaiset kulutustottumukset poikkeavat paljon toisistaan.

      Veden laskutusperusteet on kerrottu yhtiöjärjestyksessä, pyydä isännöitsiää näyttämään millä perusteella lasku tulee kahdesta henkilöstä. Tuollainen vieraista laskuttaminen on varsin kyseen alaista, koska kaikkia tulee kohdella tasapuolisesti, niin parasta olisi käyttää laskutukseen virallisia tietoja, eikä kyttäämäällä saatuja.

      • Asukki

        Eipä ole mitään lain tai järjen häivää moisessa säännössä. Minäkin olen kirjoilla osoitteessa, jossa käytännössä asun vain viikonloput. Viikot asun toisella paikkakunnalla. Taloyhtiö ei tietenkään voi vaatia, että joku vaihtaa kirjat kyseiseen taloyhtiöön sillä perusteella, että käy viiden päivän vierailulla. Vesimaksu taas on toinen juttu. Se pitää maksaa, jos käytännössä asuu asunnossa, olipa kirjat missä tahansa.


      • Anssi
        Asukki kirjoitti:

        Eipä ole mitään lain tai järjen häivää moisessa säännössä. Minäkin olen kirjoilla osoitteessa, jossa käytännössä asun vain viikonloput. Viikot asun toisella paikkakunnalla. Taloyhtiö ei tietenkään voi vaatia, että joku vaihtaa kirjat kyseiseen taloyhtiöön sillä perusteella, että käy viiden päivän vierailulla. Vesimaksu taas on toinen juttu. Se pitää maksaa, jos käytännössä asuu asunnossa, olipa kirjat missä tahansa.

        Jos yhtiöjärjestyksessä lukee että vesimaksu tulee asunnon asukkaiden lukumäärän mukaan, niin silloin ei voida laskuttaa muista kuin asukkaista. Vieras ei ole asukas.


      • pertsa

        Asun kerrostalon ylimmässä kerroksessa ja joudun keittiöstä päästämään vettä n. 5-6 litraa ennen kuin saan kuumaa. En tietenkään halua maksaa tästä putkisto-ongelmasta aiheutuneesta lisäkulutuksesta, joka on oikeastaan taloyhtiön asia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5030
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1590
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1199
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1139
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1093
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      997
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      969
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      2
      862
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      57
      769
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      733
    Aihe