Meillä on n. 12 vuotias dalmis uros, pitää minua pomona (toimme kotia sen 10 vuotiaana) ja miestänikin tottelee jotenkuten mukavasti, tähän asti.. Vanha herra istui minun kanssa sohvalla ja mieheni oli tulossa myös katsomaan telkkaria. Siirsi koiraa vähän ettei istu hännän päälle (niinkuin aina ennenkin) ja koira alkoi näyttää miehelleni hampaita ja murista.. No ratkaisu tehtiin siinä sekunnin murto-osassa, eli isäntä näytti kaapin paikan ja haluaisinkin nyt kysyä mikä teidän mielestä olisi paras käyttäytyminen ja ns. vasta-isku tälläiselle käyttäytymiselle jos näin tapahtuu joskus uudelleen, sitä tietenkään toivomatta.
Kokemuksia toivoen..
Kokemuksia toivoen..
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minä täräyttäisi koiran alas sohvalta ja se tilanne sillä ohi. Ei mitään suurempiä ärinöitä.
Ja nimenomaan se olisin minä joka tekisin tuon eikä se kenelle koira on murissut. Tämä siksi että minä olen se johtaja. Jos se kenelle koira on murissut tekisi tuon, koira saattaisi käydä käsiksi sillä eihän alempiarvoisella olisi oikeutta niin käyttäytyä.
Sen jälkeen sitten mietittäisiin mikä sai koiran käyttäytymään noin. Eli miten sen voisi korjata. Jos tilanne sattui sohvalla niin koiran olisi turha enään tulla sohvalle.
Koiran paikka ei ole sohvalla vaan lattialla.
Johtajat lekottelee ylempänä, eli ihmiset sohvalla.
Meillä ei oo ikinä päästetty koiria sohville (koska omaavat jo kokoakin liikaa valtaamaan koko sohvan) just vahvistamaan koiran käsitystä siitä, ketkä on lauman etupäässä.
Jokaisella sohvalla olosta oma mielipide.. Mutta jos pysytään aiheessa..
Mieheni ei ole koiraa alempiarvoinen vaan koiran yläpuolella johtoportaassa..
Meillä esim. koiran takapäähän ei voi edes hipaista yleensä.
Esim. nukutaan koiran kanssa vaikkapa sohvalla rauhassa. Unessa ollessani työnnän jalkaani koiran takapäähän vahingossa, eli hipaisen jalalla koiraa väärästä paikasta. Nukkuminen loppuu siihen molemmilta. Hampaat on aika reippaasti ulkoiluasennossa.
Ihan sama homma olisi valveilla telkkaria katsottaessa.
Molemmat katsoo hölmönä ja ei kun unta palloon taas.
Ne on niitä juttuja vaan, joita koirat vaan tietää ja joiden kanssa pitää elää.
Ei koiraa saa rankaista siitä, että se tekee jotain vaistojen mukaan. Siitähän seuraa yhä useammin hampaiden näyttämistä ihan tavanomaisissa tilanteissa....
Koira on sudenjälkeläinen. Ei ihminen voi kaikkea ymmärtää, vaikka luulee niin.
Hauskasti kirjoitettu =D
No, aihe on tietty vakava, sillä koiran käytökseen voi olla ihan mikä tahansa syy, kuten edellä jo todettiin.
Onkohan tämä vain sohvanvaltaus-kysymys vaiko yrittääköhän ko.dalmis pomottaa aviomiestä muuallakin?
Olentko varma että koirasi ei ole kipeä? on nimittäin jo ikää
asioiden oppiminen vie aikaa mutta ei ole mahdotonta. Tärkeintä on teidän oma toiminta ja johdonmukaisuus koiraa kohtaan, missään tapauksessa te ette voi olla eri mieltä koiran kouluttamisesta. Koira ei myöskään ymmärrä demonkratiaa vaan toinen teistä on pomo piste, toinen on pomon alapuolella mutta koiran yläpuolella. Jos tämä tuottaa ongelman miehellesi et voi olettaa että koirasi asiaa hyväksyyn sen helpommin, jollei ongelmaa synny niin hyvä.
Koiraan kajoaminen on aina viimeinen keino ja se kertoo koiralle että teidän keinot on lopussa, älä siis läpsi tai töni koiraa jollei tilanne ole todella kriittinen. Käskyn pitää tehota normaalitilanteessa.
Jos koira murisee miehellesi niin selkeä käsky koiralle mennä alas sohvalta, käsky annetaan ja sen pitää toteutua. Asiaa ei saa jättää puolitiehen. Jollei käsky toimi otat jotain tehostusta, esim. räminätölkin (tölkki jonka sisällä kiviä/kolikoita/riisiä), vesisuihkun tms. Tehosteet jätät pois kun käskyt toimivat, muutenkin varovaisuutta on noudatettava ettei koira herkisty tai mene lukkoon.
Muuhun ketjuun kommenttina, että koiran tönäisy (tahallisesti tai tahattomasti) sen nukkuessa aiheuttaa koiralle puolustustilanteen. Se voi murahtaa mutta ei missään tapauksessa käydä päälle. Jos koiran kanssa on vähänkään ongelmia ei sänky ole sille oikea saatikka loogin paikka, koira on alempiarvoinen ja nukkuu siksi lattialla.