Olen aika pienestä kaupungista kotoisin, ja jo Helsingissä liikkuminen on joskus työn ja tuskan takana kun en hallitse metrojen jne käyttöä oikein, ja nyt olen sitten ontooseen saanut päähäni lähteä vuodeksi ja pelottaa ihan kamalasti että miten osaan siellä kulkea. Mistä saa karttoja tms mistä näkee mikä metro, juna bussi ynnä muu menee mihinkin paikkaan? Ja miten tapahtuu lippujen ostaminen kys. liikennevälineissä? Kertokaa kaikkea mitä mieleen tulee. Tiedän, kysymykset todella tyhmiä mutta minkäs voi :D
Lontoossa liikkuminen
Auttakaaaaaa
4527
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itse olen ollut monena vuotena Lontoossa viikon kerrallaan ja niillä oppinut käyttämään metroa yksin sekä lasten ja lastenrattaiden kanssa. Kyllä sinä systeemin opit reilustikin alle vuodessa. Lippuja, karttoja ja opaslehtisiä löydät metroasemilta ja kysymällä saat apua. Käy netissä tutustumassa useammin kuin kerran, niin asia alkaa valjeta.
Heh, tuttu tunne. Itsehän en ole ikinä käyttänyt Helsingin metroa, joten tiedän kyllä nuo fiilikset. Oltiin Lontoossa vajaa viikko ja metroa käytettiin todella paljon. Linjojahan on aika paljon ja monta kertaa pitää vaihtaa metroa useastikin ennen kun pääsee haluamaansa paikkaan. Mutta sen oppii nopeasti. Opastaulut on selkeitä asemilla ja niistä saa metronlinjojen karttojakin. Voit myös tosiaan etukäteen tutustua netissä metrokarttoihin.
Metroasemilla on lipunmyyntipiste ja automaatteja. Me ostettiin travelcardeja ku lomalla oltiin, niillä pääsi busseissakin. En sitten tiedä, mikä olis fiksuin lippusysteemi noin pitempänä aikana.
Metrolla matkustaminen tuntui tosiaan helpolta tuolla, asemilla näki/kuuli kuulutuksista aina selkeästi, että missä ollaan. Busseissahan se oikean pysäkin löytäminen oli vaikeampaa, vaikka jossain busseissa oli myös taulut, joihin tuli pysäkin nimi. Mutta kyllä sen oppii.
Uskompa että oltuasi viikon Lontoossa, tunnet itsesi typeräksi pähkäiltyäsi näiden asioiden vuoksi. Se kaikki todellakin vaikuttaa sekavalta,suurelta sokkelolta aluksi, mutta tosiaankin siellä oppii liikkumaan sukkelasti suht nopsaan.Lähdin Lontooseen pienestä kylästä ja olin täysin paniikissa.Hankit vain travelcardin,asemalta tai kaupoista/kioskeista..Sillä voit käyttää myös busseja. Halvempi toki vain bussit,mikäli et hanki buspassia,ojennat vain kolikot kuljettajalle;)Katso London tube map.Hurjaltahan se vaikuttaa mutta opit sen pian.Karttoja saat joka paikasta,assalta jne..Harjoittele vaik:miten metrolla Watfordista(violetti linja) Stanmoreen(harmaa linja)?Menet metrolla Wembley parkiin ja vaihdat sieltä Stanmoreen.Hirmu kätsyä!
Itsellänikin on tuollaisia ajatuksia joskus päässä risteillyt, mutta kokemus on opettanut, että asiat sujuvat ihan itsekseen kunhan sinne kohdemaahan pääsee. Itsekin olen alkujaan pienestä kaupungista aika syrjäisestä kolkasta Suomea, mutta ei se ole menoa haitannut. Turhaan stressaat, Lontoossa liikkuminen on todella helppoa ja mikä parasta, asiat sujuvat englannin kielellä. Ei sinun kannata täällä kysellä mistä ja mitä karttoja saa, sillä sitten kun sinä pääset sinne Lontooseen, niin sitten asiat loksahtavat ihan itsestään kohdalleen.
Heittäydy mukaan Lontoon kuhinaan ja nauti siitä. Älä jännitä suotta näin etukäteen, koska kaikki sujuu kuitenkin ihan hyvin. Noihan on ihan tavallisia juttuja mitä sinä kyselet, ei niissä mitään ihmeellistä ole. Ei julkisilla matkustaminen mitään ydinfysiikkaa ole. Jos jostain ei ole varma niin sitten kyselee siellä paikanpäällä.
Jos nyt jotain käytännönvinkkiä tähän laittais. Itse huomasin Lontoossa käteväksi sen, että kun minun piti mennä jonnekin osoitteeseen mistä ei ollut hajuakaan, niin kysyin aina mikä kaupunginosa on kyseessä ja mikä on lähin metropysäkki. Jos vastaaja on oikein ystävällinen saattaapa vielä kertoa millä metroreitillä (line) sinne pääsee.
Sulla vaan on nyt tällaista matkajännitystä, ihan suotta.