Olen kohtuullisen hyvin menestynyt

Turkulaisrouva

Life Design Groupin verkostoijana, mutta nyt on tullut eteen tilanne että minua alkaa kypsyttämään ylälinjani painostuskeinot, jonka mukaan minun pitäisi tehdä työtä vielä entistäkin enemmän eli käytännössä jättää oma päivätyöni, joka on sentään vakituinen työpaikka.

Taitaa olla useammalla ylälinjalaisella oma etu se tärkein etu, kun pitää päästä Karibian risteilylle ym., välittämättä lainkaan kuinka paljon me alalinjalaiset teemme työtä.

Itsellänikin on sellainen tilanne, että kahteen kuukauteen en ole saanut ketään mukaan eli ihmiset alkavat loppua. Alapuolellani ei ole tapahtunut mitään, mistä ei tulisi mieleenikään syyttää heitä; Ovat tehneet työnsä hyvin ja asenne heillä on ollut oikea.

Itse olen tällä hetkellä hyvin pessimistinen jatkon suhteen ja todennäköisesti lopetan, koska tämä työ ei enää tunnu mielekkäältä. Tämä ei ole enää ns. tiimityötä, ja ahneus on vienyt tältä bisnekseltä pohjan.

9

1903

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tepa

      viimeisin pisara taisi olla tuo PGOne, jonka LDG menetti.

      Ihmiset suhtautuvat Natures-bisnekseen epäilevästi, varsinkin jos kyse on Life Design Groupista.

      Vaimo lopetti eli ei enää kuukausi sitten aktivoitunut.

    • NOIN TAPAHTUU

      Verkostomarkkinointi PERUSTUU uusiin aloitus-
      pakettien ostaneiden ihmisten lisääntymiseen.
      Usein tuotteet ovat ala-arvoisia ja 20 kertaa
      ylihinnoiteltuja, kuten Ecoway ja Natures Ownin
      tuotteet. ÄLKÄÄ missään nimessä hankkiko
      eproa, ennakkoperintärekisteriä, silloin teidät katsotaan yrittäjiksi. ON yrityksiä jotka eivät vaadi mitään sellaista ja joissa voi myydä ja tilata vaikkapa kerran vuodessa. Liitty suoramyynti yrityksiin niin ei ole ongelmia, EIKÄ
      sinua painosta kukaan.

    • Jussi

      verkoston sisällä on tuollaista touhua.

      Kusetuksesta olen kuullut, mutta tuo on minulle ihan uusi asia.

      Noiden ylälinjalaisten toiminta sitten kuulostaa ihan siltä, että he pistävät alalinjalaiset hommiin ja tekevät itse sitä, mistä muita arvostelevat.

      Paska bisnes, ei voi muuta sanoa!

    • Jaska

      loppuu omaan mahdottomuuteensa.

      Ne, jotka ovat huipulla, olettivat että tämä ns.
      kopiointijärjestelmä kasvaa kasvamistaan, mutta factaa on nyt se, että kasvu on loppunut, ja ihmisiä on varoitettu näistä verkostohuijauksista, ja varsinkin ne, joilla on työpaikka, eivät kaipaa enää mitään lisätöitä, kun sitä aikaa iltaisin ja viikonloppuisin on muutenkin kotona niin vähän.

    • Tuula

      kalliita.

      Minä kirjoitan Satakunnasta, ja sivusta seuranneena (kavereita on tässä LDG:ssä mukana) voin sanoa, että monen olen kuullut sanovan, että alussa oli kova into, mutta sitten alkoi kasaantua paljon sellaisia asioita, mistä ei kerrottu infoissa, mitä tosin ei ymmärretty edes kysyä, mutta mitkä asiat olisi pitänyt kertoa.

      Yksi kavereistani jätti jopa vakituisen työpaikkani ja lähti tekemään tosissaan tätä työtä, ja saikin jotain mukaan, mutta pettymys on ollut nyt kova, kun apua ylälinjalaisilta ei ole tullut vaan kaverini on jätetty yksin.

      Ilmeisesti LDG-työ ei olekaan pelkästään sitä "työtä", vaan siihen liittyy paljon negatiivisia asioita verkoston sisältä.

      Tuotteet ovat kuitenkin hyviä vaikkakin selvästi kalliimpia kuin ne ovat kaupasta hankittuina.

      • Paskaa!

        Olen ollut mukana ja heitin shampoot roskiin!
        EIVÄT pese hiuksia. Hammastahnaa ei voi laittaa
        edes suuhun kun on niin pahaa! Halpa-halleista löytyy paljon parempia ja 10 kertaa halvempia
        tuotteita! Varokaa NO huijareita jota kauppaa 300-500 € paketteja ja joiden todellinen tuotearvo on 10-20 €!!!! Verkostoon vaan rahaa kerätään!


    • verkostomarkkinointi

      On tunnetusti hanurista. Minuakin yritettiin juttuun mukaan aikoinaan. Tuotteet oli ihan ok laatuisia, mutta hinta oli todella suolainen. Itsekkään en olisi niitä kuluttajana maksanut.

      Taitaa olla vähän sellaista hetken hurmaa koko homma. Kävin esittelytilaisuudessa, pisteet pitäjälle oli hyvä esiintymään sekä sujuva suustaan.

      Pärjäisi varmaaan hyvin liike-elämässä, missä maksettaisiinkin paljon paremmin. Toinen mikä ei motivoinut oli hikisen pieni palkka työmäärään nähden.

      Ylemmälle tasolle tässä kusipiirissä päässeet, anteeksi tuntuvat luulevansa olevan jotain yli-ihmisiä. Ainakin tällainen kuva jäi muutaman tällaisen hemmon tavattuani.

      semmoinnen mielipide

      • Ei kelpaa käytettäväksi

        Shamppoilla EI saa hiuksia puhtaiksi. Hammas-
        tahnaa ei voi laittaa edes suuhun kun se on niin pahanmakuinen! Olen ollut mukana ja heitin koko paskan roskiin, siksi haluan varoittaa muita!!
        Sillä 300 tai 500 € saa parempia tuotteita halpa-
        halleistakin hintaan 20-30 €!! ÄLÄ maksa turhasta


    • 20 kertaa halvemmalla

      Kaupasta saat vastaavat ja paljon laadukkaammat
      tuotteet jopa 20 kertaa halvemmalla. ÄLKÄÄ
      menkö lankaan

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      662
      8045
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2315
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2245
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1817
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      1335
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1246
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1206
    8. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      60
      863
    9. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      857
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      776
    Aihe