Eli en tänään mennyt kouluun, koska olen ollut viikonloppuna ja tänään pahassa flunssassa. Äiti sanoi, että voin jäädä kotiin, jos aamulla on sellainen olo, ettei voi mennä kouluun.
Mutta koulussa olisi pitänyt palauttaa biologian tehtävä, jonka viimeinen palautuspäivä on tänään, eikä opettaja ota myöhästyneitä vastaan.
Nyt olen tehnyt sen tehtävän jo eilen, mutta en tänään voinutkaan palauttaa sitä, koska olen ollut kotona kipeänä. Luuletteko, että opettaja ottaa työni vielä huomenna, tai sitten kun voin mennä kouluun, vastaan? Koska minullahan on hyvä syy, etten ole voinut palauttaa sitä.
Ja onko flussa hyvä syy olla pois koulusta, koska jotkuhan menevät nuhaisena kouluun, mutta minulla on kauhea nuha, en kuule kunnolla ja kasvoja ja lihaksia särkee ja olen väsynyt, joten en halunnut mennä kouluun.
Luuletteko, että saan palauttaa työni myöhässä siksi, koska olen ollut kipeänä vai sanooko opettaja, että se ei ota työtäni vastaan, koska en palauttanut sitä ajoissa.
T: Pipi
En mennyt kouluun ja yksi tehtävä
9
1045
Vastaukset
- Magic
Kyllä ainakin itse uskoisin, että opettaja ottaa työsi vastaan. Sairauden pitäisi kuitenkin olla riittävä syy olla pois koulusta, ja jos vaikka näytät opettajalle jommankumman vanhemman allekirjoittaman ilmoituksen sairaudestasi, ei pitäisi tulla ongelmia.
Flunssasta sen verran, että omasta mielestäni se on hyvä syy olla pois koulusta. Myös minulla olo on flunssaisena yleensä aivan kauhea eikä silloin todellakaan huvittaisi lähteä kouluun. - L.S
Jos on kunnon flunssa, ei edes saisi mennä kouluun. Sitten vain tartuttaa muutkin ja sen jälkeen on puolen luokkaa poissa koulusta. Parempi hoitaa itsensä terveeksi ja mennä vasta sitten kouluun. Pieni nuha tai yskä ei tietenkään haittaa mitään.
Kyllä opettajan pitäisi ymmärtää, jos on ollut kunnolla sairaana. Jos ei usko, niin pyydä vaikka vanhempia soittamaan ja selittämään tilanne. - Pipi
En mennyt tänäänkään kouluun, koska aamulla kurkku oli aivan karhea (ei voi kunnolla niellä, koska se kirvelee), vieläkin on nuhaa, mutta muita oireita ei ole enää niin pahasti, paitsi vähän särkee lihaksia ja muuta.
Onko teistä järkevää, että olin vielä tämänkin päivän pois? Aamulla tuntui siltä, että en voi mennä kouluun ja jatkoin unia, mutta nyt päivällä olo on jo parempi ja oikeastaan olisin ehkä sittenkin voinut mennä kouluun.
Nyt kaiken lisäksi on huono omatunto, koska olen puoli"terveenä" kotona ja tunnen syyllisyyttä. Ja kun se tehtäväkin olisi pitänyt palauttaa ja tänään meillä olisi kai ollut kuullunymmärtämiskoe.
Onko se niin, että ei haittaa, vaikka on yhden päivän kotona, vaikka olisi jo vähän paremmassa kunnossa? Kuumeessahan pitää olla sen jälkeen yksi päivä täysin terveenä kotona, mutta minulla ei ollut kuumetta vaan vain flunssa.
Mutta en ehkä ole niin hyvässä kunnossa vielä, että olisin jaksanut olla koulussa.
Olen ollut flunssassa lauantain, sunnuntain, maanantain ja nyt tänään.- Pipi
Kiitos, kun vastasitte ensimmäiseen viestiini.
- rexona
Kyllä ne opettajat yleensä on semmosia ihan leppoisia otuksia, että niitten kanssa voi neuvotella asioista ja ne myös ymmärtää eikä heti pistä nelosta tokariin jos yhden kerran mokaa jossakin asiassa. Ihan turhaan murehdit. Kunhan nyt parantelet ittesi kuntoon ja sitten kun pääset kouluun niin menet sen opettajan juttusille.
- Viesti
Jos opettajasi ei hyväksy tehtäväsi
palauttamisen viivästymistä sairaussyistä
johtuen, ota itse tai pyydä vanhempiasi
ottamaan yhteyttä koulusi rehtoriin. - joo o
siis tottakai se ottaa sen jos oot ollu kipeenä ei vit. kaikkee säki murehit
- d(O_o)b
Älä nyt housuun kuse.
- Paha reksi
Opettajan on pakko hyväksyä se koska sinulla on oikea syy eikä esim.pinnaus,äitis tai jopa lääkäriltä voi hakea todistuksen jos ei rupea hyväksymään sitä,onnea vaan!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507989Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672273Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332194- 1471764
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251254Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511239Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1101158Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65845Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.59806Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7750