Edellinen Xenu-tarina ilmeisesti poistettiin täältä, luultavasti scientologien myötävaikutuksesta. Ylläpitäjät, TÄMÄ AINEISTO ON SUORAAN WIKIPEDIASTA JA KUULUU OLEELLISESTI SCIENTOLOGIAAN! Veikkaan, että "tee ilmoitus asiattomasta viestistä"-toimintoa väärinkäytettiin ja rankasti. Seuraavasta rikkomuksesta otan yhteyttä ylläpitoon.
>>Xenun tarina kuuluu OT III:een. Se on osa skientologioppia, jota opetetaan vain edistyneille jäsenille.
Tarinan mukaan 75 miljoonaa vuotta sitten Galaktinen konfederaatio koostui 26 tähdestä ja 76 planeetasta. Maa, silloiselta nimeltään Teegeeack, kuului liittoon. Liiton hallitsija oli nimeltään Xenu. Planeetoilla oli keskimäärin 178 miljardia asukasta, ja ne olivat vakavasti ylikansoitettuja. Galaktisen konfederaation kehitys oli meidän tasollamme, ihmiset mm. kävelivät nykyisenkaltaisissa vaatteissa ja käyttivät autoja ja veneitä, jotka näyttivät samoilta kuin 1950- ja 1960-luvuilla.
Xenu aiottiin karkottaa vallasta. Hän keksi juonen liikaväestön eliminoimiseksi. Niin sanottujen kapinallisten avulla hän kukisti väestön ja niin sanotut uskolliset upseerit, jotka olivat hyvä, Xenua vastustanut voima. Sitten hän psykiatrien avulla keräsi miljardeja ihmisiä väittäen, että heidät kutsuttiin verotarkastuksiin, ja halvaannutti heidät alkoholilla ja glykolilla. Tämän jälkeen kaapatut kuljetettiin tuhottavaksi Teegeeackiin (Maahan) avaruuslentokoneilla, jotka näyttivät täsmälleen Douglas DC-8 -matkustajalentokoneilta, joista puuttuivat potkurit (DC-8:ssa ei oikeasti ole potkureita vaan suihkumoottorit, joita Hubbard ilmeisesti tarkoitti). Kun avaruuslentokoneet saapuivat Teegeeackiin, halvaantuneet ihmiset kasattiin tulivuorten ympärille eri puolille planeettaa. Tulivuorten kraattereihin laskettiin vetypommeja, jotka räjäytettiin samanaikaisesti. Lähes kaikki ihmiset menehtyivät.
Uhrien sielut, joita sanotaan thetalaisiksi, lensivät räjähdyksessä ilmaan. Xenun joukot keräsivät ne käyttäen "sähkönauhaa" ("mikä oli myös seisovan aallon tyyppi") ja imi ne "tyhjiöalueille" ympäri maailmaa. Kerätyt sielut vietiin eräänlaiseen elokuvateatteriin ja pakotettiin katsomaan 36 päivän ajan "kolmiulotteista superkolossaalista elokuvaa". Heihin istutettiin (=implantoitiin) paljon virheellistä dataa, joka koski "jumalaa, paholaista, avaruusoopperaa, yms.". Tähän lukeutuvat kaikki maailmanuskonnot, Hubbardin mukaan erityisesti katolinen kirkko. Myös kaikkien modernien teatterien sisustus johtuu Xenun implantointien kollektiivisesta muistamisesta. Kuvat myös veivät thetalaisten identiteetin, ja thetalaiset (keho-thetanit) kasaantuivat eloonjääneiden ympärille. Thetalaiset ovat yhä kiinni ihmisissä, ja skientologit pyrkivät poistamaan nämä asianmukaisin rituaalein.
Lopulta uskolliset upseerit syöksivät Xenun vallasta ja lukitsivat hänet ikuisella akulla varustettuun voimakenttään erääseen vuoreen. Vuoren sijaintiplaneetta on epävarma. Teegeeack hylättiin, ja siitä tuli "vankilaplaneetta", mitä se on yhä edelleen. Tosin Maahan on useasti hyökännyt avaruusolentojen valloitusarmeijoita.
Xenu-tarina (taas)
4
663
Vastaukset
- L. Ron Hubbabubba
tiesitkö että skientologian taustalla olevan tarinan kirjoitti kioskitason SCI-FI- ja fantasia-tarinoita työkseen kirjoittanut L. Ron Hubbard. skientologia oli hänen toinen uskontoon liittyvä yrityksensä tienata rahaa. ensimmäinen yritys kaatui.
http://en.wikipedia.org/wiki/L._Ron_Hubbard- miesiemiesie
Muistaakseni Hubbardilla on myös menneisyys okkultismin puolella.
- ....
joita henkeen vereen kulttinsa kautta mukamas vastusti:
VISTARIL® (hydroxyzine hydrochloride) Intramuscular Solution is useful in treating the following type of patients when intramuscular administration is indicated:
1. The acutely disturbed or hysterical patient.
2. The acute or chronic alcoholic with anxiety withdrawal symptoms or delirium tremens.
3. As pre- and postoperative and pre- and postpartum adjunctive medication to permit reduction in narcotic dosage, allay anxiety and control emesis.
http://www.xenu.net/archive/hubbardcoroner/
- Monenlaisia hulluja
Ja tämä scifikirjailija on kertonut vielä kirjoittaneensa tarinan viina ja lääkepäissään ja täydestä menee totuutena skientologeille. Ja jotkut rikkaat vielä antavat "kolehtia" tälle kirkolle parhaimmillaan miljoonia. Ja rahat menevät....no ei ainakaan mihinkään hyvään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin1714757- 1691631
Vihjeitä kaivatusta
Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)661447- 65950
Lieksa missä syy?
Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte124787Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?6767Martina Jeopardyssa
Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy191741En olisi uskonut et
Suhun tutustuminen toisi elämään näin synkän varjon. Surullista kun luulee löytävänsä rakkautta ja saa vain pahaa.66739- 75720
- 47711