Hyvää Äitienpäivää

bioäideille. Tiedän kokemuksesta, että Äitienpäivä voi olla yhtä tuskaa, jos lapsi on huostaanotettuna ja jopa aiheetta. Tietysti se tuska on läsnä joka päivä, mutta korostuu tällaisina juhlapäivinä. Viime vuonna tähän aikaan itkin lähes yötä päivää kun taistelin epäpätevää ammatillista perhekotia vastaan saadakseni sieltä pois lapseni, joka voi siellä todella pahoin. Sinnikkään taistelun jälkeen sain lapseni kotiin, asiassa varmasti auttoi, että kohdallemme sattui todella inhimillinen sosiaalityöntekijä, joka ajatteli asiassa lapsen parasta ja uskoi lapsen kertomukset perhekodissa tapahtuneista kauheuksista. Tiedän, että palstan kirjoittajilla ei kaikilla ole käynyt niin hyvin. Alalla huseeraa mitä ihmeellisimpiä teoreetikoita, joilla ei ole inhimillisyyden eikä maalaisjärjen kanssa mitään tekemistä. Toivotankin jaksamista kaikille sen toivottomaltakin tuntuvan taistelun keskelle, kyllä oikeus vielä voittaa. Epäkohdat lastensuojelussa ovat olleet kuitenkin tapetilla mediassa melko näyttävästi eikä kynnys viedä asioita eteenpäin ole enää mahdottoman korkealla. Rohkeutta ja sinnikkyyttä vaan kaikille oman lapsenne hyvinvoinnin vuoksi taisteleville ja vielä kerran hyvää Äitienpäivää!
9306
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Oli lapset luonasi tai ei,
tai jos yksi huostassa ja muut kotona
tai olet ex-huostaäiti
tai muuten tilanteesi hankala
tai vaikka et olisi koskaan ollut lastensuojelun kanssa missään tekemisissä,
teille kaikille äideille
HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ!

Äänestä
  • äidit, jotka ovat aivan yksin.
    Oikeastaan ajattelen teitä kaikkein suurimmalla lämmöllä ja lähettelen voimahaleja ja jaksamisen toivotuksia!

    Äänestä

  • vielä nekin kirjoitti:

    äidit, jotka ovat aivan yksin.
    Oikeastaan ajattelen teitä kaikkein suurimmalla lämmöllä ja lähettelen voimahaleja ja jaksamisen toivotuksia!

    lapsosten....

    Äänestä

Kiitos kun ajattelit meitä äitejä etkä vai omaa iloasi... ihanaa kun on ihminen joka jaksaa jakaa mielessään muidenkin murheet.. HYVÄÄ ÄITIEN PÄIVÄÄ sinullekkin...
T. Äiti itsekkin..

Äänestä

Hyvää Äitienpäivää sinullekkin!

Voisin myös kiittää samalla uutta sosiaalityöntekijäämme joka antoi ylimääräisen loman (la-su) että poika pääsi kotiin viettämään äitienpäivää sisarrustensa, mummon ja tietysti minun kanssani.

Äänestä

Lasteni isa on pedofiili ja en antanut lasta enaa isalle. Oikeuslaitos laittoi minulle uhkasakot (yht 4000e) ja lopulta siirsi lapset isalleen asumaan. Siis pedofiilille.
En voi ymmartaa tata Suomen oikeuslaitosta. Pikku tyttoja ei pideta minkaan arvoisena. Tuomari halusi minua napayttaa.. ja lapsen etu unohtui taysin. Nyt siis minulla ei ole lapsiani. En oikein ymmarra, mita minun olisi pitanyt tehda.

Äänestä
  • kyseessä?

    Äänestä

  • käräjäoikeus kirjoitti:

    kyseessä?

    Onko sinulla vastaavia kokemuksia ?

    Äänestä

  • onko sinulla./. kirjoitti:

    Onko sinulla vastaavia kokemuksia ?

    olen ollut itsekin ja nimeomaan Tampereella. Siellä (ja varmaan muallakin) tehdään käsittömiä päätöksiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaikille teille kirjoitti:

bioäideille. Tiedän kokemuksesta, että Äitienpäivä voi olla yhtä tuskaa, jos lapsi on huostaanotettuna ja jopa aiheetta. Tietysti se tuska on läsnä joka päivä, mutta korostuu tällaisina juhlapäivinä. Viime vuonna tähän aikaan itkin lähes yötä päivää kun taistelin epäpätevää ammatillista perhekotia vastaan saadakseni sieltä pois lapseni, joka voi siellä todella pahoin. Sinnikkään taistelun jälkeen sain lapseni kotiin, asiassa varmasti auttoi, että kohdallemme sattui todella inhimillinen sosiaalityöntekijä, joka ajatteli asiassa lapsen parasta ja uskoi lapsen kertomukset perhekodissa tapahtuneista kauheuksista. Tiedän, että palstan kirjoittajilla ei kaikilla ole käynyt niin hyvin. Alalla huseeraa mitä ihmeellisimpiä teoreetikoita, joilla ei ole inhimillisyyden eikä maalaisjärjen kanssa mitään tekemistä. Toivotankin jaksamista kaikille sen toivottomaltakin tuntuvan taistelun keskelle, kyllä oikeus vielä voittaa. Epäkohdat lastensuojelussa ovat olleet kuitenkin tapetilla mediassa melko näyttävästi eikä kynnys viedä asioita eteenpäin ole enää mahdottoman korkealla. Rohkeutta ja sinnikkyyttä vaan kaikille oman lapsenne hyvinvoinnin vuoksi taisteleville ja vielä kerran hyvää Äitienpäivää!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu