Olen tyttö, ja olen taas rakastunut eksääni, en edes tiedä monennettako kertaa. Hän on kuin magneetti minulle. :D
Tapasimme kolmannella luokalla ensimmäisen kerran. Näytämme aivan sisaruksilta, meillä on tummat silmät ja hiukset. Nykyään hän tosin on minua paljon pidempi.
Meistä tuli sitten kaverit, ja sitten seiskalla vähän enemmänkin. No, silloinhan se oli.. no, aika lapsekasta vielä. Erosimme, palasimme yhteen, erosimme, palasimme yhteen ja n. vuosi sitten erosimme emmekä enää ole palanneet yhteen. Hän on aika suosittu tyttöjen keskuudessa, ja olen aika mustasukkainen hänestä, mutta niinpäs on hänkin minusta.
Olen ihan kummallisessa tilanteessa. Kun vihjaan hänelle että voisin olla taas kiinnostunut (olemme yhä kaverieta), niin hän antaa ymmärtää että voisi itsekin olla, mutta muuttuu sitten heti jäävuoreksi. Meillä kummallakaan ei ole ollut toista seurustelukumppania koko yläasteen aikana.
Ja kohta se ya sitten loppuukin ja menemme eri kouluihin. Emme varmaan tapaa enää kuin mesessä.
On viimeiset hetket yrittää vielä tehdä jotain, mutta mitä?? Olen nykyään aika ujo hänen seurassaan, sillä pyöritän meitä päässäni koko ajan enkä osaa olla oikein oma itseni.
Mitä voin tehdä tai sanoa? Vai olemmeko liian samanlaisia onnistuaksemme? Olenko tuomittu etsimään jonkun muun? Mutta en halua kuin hänet!

Vastaukset 3
Vanhimmat
kun ootte kavereita ja tunnette hyvin niin jospa voisit puhua sille ihan suoraan? ja jos sekin saattas olla kiinnostunu vielä susta..
ehkä hän ei oo ymmärtänyt sun vihjauksia.
Kysy ex:ältäsi, että mitä hän ajattelee sinusta ja kysy asiasta... Jos sinulla on mahdollisuus, älä heitä sitä menemään!
Kurkista housuusi.