Onko kokemusta Kansasta ?

Tytsy.

Minkälaista T.Kansan tahdissa on tanssia ? Eli kiinnostaisi tietää, että minkälainen ohjelmisto on tanssillisesti ?
Kysyn, kun En ole aikaisemmin T.Kansan keikalla tanssilavalla ollut. Viimesyksynä olin hänen konsertissaan ja ihastuin ja tykästyin kovasti ääneensä ja esiintymiseensä, siksi olen menossa Esakalliolle 23.5 tanssahtelemaan Tapsan tahtiin :o)

5

812

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jivejalka

      Erittäin komeaääninen ja karismaattineen laulaja, mutta hieman ailahteleva, ehkä joskus.
      Tapani laulaa keikoillaan usein yhden tai kaksi Argenttiinalaista tangoa. Niitä on ihana tanssia.

      • Henkilökohtaisesti en kykene sietämään ko. henkilöä, mutta viime kesäkuussa säilyin sentään hänen keikaltansa suht hengissä kotiin.

        Bändi Pepito oli positiivinen yllätys. Soitti hyvin, monipuolisesti ja jopa salsaa. Kansan setti oli mitä oli; välillä toimi hyvin, välillä ei. Lajit ei sattunu aina ihan pareittain, mutta suht ok silti.

        Eli jos tykkäät hepusta niin ehdottomasti paikalle vaan.


    • Jerryjeee

      Jos saa näppylöitä siitä, että esiintyjä ei vedä läpi koko lavantanssirepertuaaria tasapuolisesti, niin ei kannata mennä.

      Noita "herkkuja" voi tosin sitten olla tiedossa, kuten toisissa puheenvuoroissa on kerrottu. Vieläkin muistan kun Kansa veti "O Sole Mio:n" Kisarannassa. Piti ihan lavan eteen evään kanssa jäädä kuuntelemaan.

    • Tanssiva sinkkumies

      Vuosien varrelta on jäänyt mieleen erityisesti yksi kerta, kun Tapsa kämmäsi kappaleen lopetuksen ja alkoi sitten sättiä orkesteriaan. Todella epämiellyttävää kuunnella sellaista. Liian diiva minun makuun.

    • Tapani Kansan & Pepiton show oli viime kesänä parempi kuin ennakkoon odotin. Solistin ääni oli kunnossa, miellyttävää musiikkia eikä mitään diivailuja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      3
      2691
    2. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2461
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      4
      2219
    4. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      44
      1835
    5. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      31
      1396
    6. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      14
      1393
    7. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      176
      1125
    8. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      97
      1090
    9. Persu ajoi autoa

      Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1
      Perussuomalaiset
      20
      1023
    10. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      79
      893
    Aihe