Minkälaista T.Kansan tahdissa on tanssia ? Eli kiinnostaisi tietää, että minkälainen ohjelmisto on tanssillisesti ?
Kysyn, kun En ole aikaisemmin T.Kansan keikalla tanssilavalla ollut. Viimesyksynä olin hänen konsertissaan ja ihastuin ja tykästyin kovasti ääneensä ja esiintymiseensä, siksi olen menossa Esakalliolle 23.5 tanssahtelemaan Tapsan tahtiin :o)
Onko kokemusta Kansasta ?
5
813
Vastaukset
- Jivejalka
Erittäin komeaääninen ja karismaattineen laulaja, mutta hieman ailahteleva, ehkä joskus.
Tapani laulaa keikoillaan usein yhden tai kaksi Argenttiinalaista tangoa. Niitä on ihana tanssia.Henkilökohtaisesti en kykene sietämään ko. henkilöä, mutta viime kesäkuussa säilyin sentään hänen keikaltansa suht hengissä kotiin.
Bändi Pepito oli positiivinen yllätys. Soitti hyvin, monipuolisesti ja jopa salsaa. Kansan setti oli mitä oli; välillä toimi hyvin, välillä ei. Lajit ei sattunu aina ihan pareittain, mutta suht ok silti.
Eli jos tykkäät hepusta niin ehdottomasti paikalle vaan.
- Jerryjeee
Jos saa näppylöitä siitä, että esiintyjä ei vedä läpi koko lavantanssirepertuaaria tasapuolisesti, niin ei kannata mennä.
Noita "herkkuja" voi tosin sitten olla tiedossa, kuten toisissa puheenvuoroissa on kerrottu. Vieläkin muistan kun Kansa veti "O Sole Mio:n" Kisarannassa. Piti ihan lavan eteen evään kanssa jäädä kuuntelemaan. - Tanssiva sinkkumies
Vuosien varrelta on jäänyt mieleen erityisesti yksi kerta, kun Tapsa kämmäsi kappaleen lopetuksen ja alkoi sitten sättiä orkesteriaan. Todella epämiellyttävää kuunnella sellaista. Liian diiva minun makuun.
Tapani Kansan & Pepiton show oli viime kesänä parempi kuin ennakkoon odotin. Solistin ääni oli kunnossa, miellyttävää musiikkia eikä mitään diivailuja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874148Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283087No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760