Valmet Kotilämmöstä on keskusteltu täällä aika paljonkin, joten osaisiko joku neuvoa seuraavassa :
Meillä on -83 rakennettu talo, jossa on siis tämä lämmitys/ilmastointi järjestelmä. Normaalistihan ulkoa tuleva korvausilma otetaan ullakolta talvella ja ulkoa kesällä. Näin ainakin ohjeiden mukaan. Meidän talossa on edellinen pitkäaikainen omistaja näköjään muuttanut siten, että ulkoilma otetaan ullakolta SEKÄ TALVELLA ETTÄ KESÄLLÄ. Alunperin näyttäisi, että ulkoilma on otettu katolta (putkenreikä aluskatteessa).
Edelliseltä omistajalta ei voi enää kysyä, joten onkohan jollain kokemusta että olisi näin muutettu. Mitä luulette miksihän on muutettu ? Itsestä tuntuu, että kesällä ullakolta otettu ilma tuottaa pölyä huomattavasti enemmän. Onneksi tässä järjestelmässä on hyvät suodatinsysteemit.
Valmet Kotilämpö
94
29164
Vastaukset
- ilmalämmittäjä
Se että sisääntuleva ilma otetaan ullakolta pääasiassa talviaikaan johtuu siitä, että siellä olevan ilman ajatellaan olevan hieman lämpimämpää ja sen lämmittäminen huoneilmaksi vaatii hieman vähemmän energiaa. Toinen syy voi olla joskin epätodennäköisempi, että sillä on samalla parannettu ullakon ilmanvaihtoa. Itse otan sisääntulevan ilman koko ajan talon ulkopuolelta välttääkseni ullakon pölyjä ja hieman huonolaatuisempaa ilmaa.
- 131471
Myös minulla on samoin. Korvausilma aina ulkoa ja moottorit aina päällä. Kaksikerrosisissa taloissa näyttää olevan kyllä niin, että laite kehittää lievän ylipaineen yläkertaan, jka aiheuttaa ikkunoiden jäätymistä kovalla pakkasella, jos ikkunat eivät ole riittävän tiiviitä. Ongelma poistui, kun otin tuloilmamoottorin sulakkeen irti. Korvausilma tulee kuitenkin tuloputken kautta lämmönvaihtimen läpi ilman moottoriakin.
Os. lämmön säätö toimii huomattavasti paremmin, kun siirtää kapillaariputken päässä olevan anturin tuloilmakanavasta poistopuhaltimen koteloon poistopuhallinmoottrin alapuolelle (helppo tehdä). Ilmavirtaus on riittävän suuri ja anturi ohjaa venttiiliä riittävän nopeasti (pistopuhallin täytyy olla siis aina päällä). - Anonyymi
131471 kirjoitti:
Myös minulla on samoin. Korvausilma aina ulkoa ja moottorit aina päällä. Kaksikerrosisissa taloissa näyttää olevan kyllä niin, että laite kehittää lievän ylipaineen yläkertaan, jka aiheuttaa ikkunoiden jäätymistä kovalla pakkasella, jos ikkunat eivät ole riittävän tiiviitä. Ongelma poistui, kun otin tuloilmamoottorin sulakkeen irti. Korvausilma tulee kuitenkin tuloputken kautta lämmönvaihtimen läpi ilman moottoriakin.
Os. lämmön säätö toimii huomattavasti paremmin, kun siirtää kapillaariputken päässä olevan anturin tuloilmakanavasta poistopuhaltimen koteloon poistopuhallinmoottrin alapuolelle (helppo tehdä). Ilmavirtaus on riittävän suuri ja anturi ohjaa venttiiliä riittävän nopeasti (pistopuhallin täytyy olla siis aina päällä).Samoin minulla kaksikerroksisessa talossa. Otin korvausilmamoottorin sulakkeen irti. Keittiöstä ohjattava poistoilmapuhallin, joka poistaa ilmaa myös WC:stä on aina päällä. Ikkunoiden höyrystyminen loppui. Korvausilmaa tulee kuitenkin tuloilmaputken kautta sen mitä tarvitaan. Putken pää menee välikatolta räystäslaudoituksen yläosaan, josta korvausilma otetaan.
- Tyytyväinen Vantaalta
Vastaukseni: kotilämpökone on pyörinyt 28 v keskeytyksettä eteisen tuulikaapissa ja pitänyt talon sekä lämpöisenä että sisäilman hyvänä,samoin toinen yksikkö naapurilla paritalossa. Mitään ongelmia ei ole ollut enempää laitteessa kuin muutenkaan. Korvausilma tulee koko ajan ulkoa, talon koillispäädystä, ullakolla olisi vaihtopelti mutta en ole vuosikausiin viitsinyt kiivetä yläkolmioon, on turhan hankala kiivetä. Minusta ei ole lämpötaloudellisesti juurikaan merkitystä, mistä tulee, kunhan tulee riittävästi ja mahdollisimman puhdasta. Kanavia ei ole kertaakaan puhdistettu 28 vuoteen, suodattimet olen huoltanut säännöllisesti. Tuloilmaventtiileitä saisi olla jopa enemmän,takkauunista silloin tällöin tulee noen hajua, mutta eipä juurikaan häiritse. Kokonaisuutena hyvä systeemi, lämpö tulee sähköstä varaavaan vesisäiliöön ja sieltä edelleen lämmityskojeelle. Ehkä yhdistän ilmalämmityslaitteen ottamaan halvempaa energiaa ulkoa. "tyytyväinen Vantaalta"
- ML213
Samoin kokemusta on 28v.Tuo koneen puhalluksen säädin saisi olla portaaton jo tehtaalta asennettuna.
Lämmitys kanavia ei ole puhdistettu meilläkään mekaanisesti, vaan koneella kanava kerrallaan.Rakentelin kanavien puhdistukseen tarkoitetun menetelmän, joka toisaalta on vielä "viritys" astella, mutta 9m kanavan onnistuin nuohoamaan hyvin.(Kanava kuin hyllystä otettu).
Tuo tuloilma tulisi ehdottomasti aina ottaa ulkoa, koska ullakolla aina on tunnkkainen haju.Esim. jos mahdollista, niin lämpötaloudellisesti ottaa ilma kanavoiden Etelä sivulta räystään alta, jonka otettavan ilman aurinko lämmittää. - Anonyymi
Itellä Valmet hyrrännyt 42 vuotta ilman mitään.
- kans 2
Meillä tulee koko ajan ullakolta. Putken päässä on suodatin, joten ei tule pölyä.
Tuloilmaputkessa on myös lämpötilan mittaus digitaalisella lämpömittarilla. Siitä näkee että kovalla auringonpaisteella tuloilma on 20 astetta ulkoilmaa lämpimämpää. yöllä saman lämpöistä kuin ulkoilma. Kevät talvella tulee useinkin käytettyä ilmanvaihtoa lämmitykseen, vääntämällä nopeus täysille päivän ajaksi. Kesällä taas tehot on yöllä täysillä. - ilma otetaan
talvella ullakolta ja kesällä tosiaan ulkoa, mutta eikös tuo LTO kannattaisi kytkeä kesäksi pois jotta tuloilmaa ei esilämmitettäisi vaan otettaisiin mahdollisimman kylmänä huoneisiin? Onko kellään ideoita miten sen voisi "ohittaa"?
- joutaa tuota lämmittämään
Meillä muutettiin joitain vuosia sitten kanssa kokonaan ulkoa otettavaksi tuo ilma, kun alkoi vähän epäilyttämään puhallusvillalla eristetyltä ullakolta sisäilman ottaminen.
Jäähdytys olisi kova sana. Ei tunnu auttavan, vaikka yrittäisi miten kylmää vettä saada kiertämään koneen läpi.
Onko muuten MUH-liesikuvun vaihtaminen tuossa järjestelmässä miten helposti hoidettavissa? Kellään kokemusta? - Kutvone
joutaa tuota lämmittämään kirjoitti:
Meillä muutettiin joitain vuosia sitten kanssa kokonaan ulkoa otettavaksi tuo ilma, kun alkoi vähän epäilyttämään puhallusvillalla eristetyltä ullakolta sisäilman ottaminen.
Jäähdytys olisi kova sana. Ei tunnu auttavan, vaikka yrittäisi miten kylmää vettä saada kiertämään koneen läpi.
Onko muuten MUH-liesikuvun vaihtaminen tuossa järjestelmässä miten helposti hoidettavissa? Kellään kokemusta?Mahtuuko nykyaikainen poistoilma lämpöpumppu samaan tilaan missä kotilämpö laite on ollut ja onko ilma ja muut putket jo valmiina vai eikö onnistu ollenkaan 26v vanha on kai jo tiensä päässä
- Warmia
joutaa tuota lämmittämään kirjoitti:
Meillä muutettiin joitain vuosia sitten kanssa kokonaan ulkoa otettavaksi tuo ilma, kun alkoi vähän epäilyttämään puhallusvillalla eristetyltä ullakolta sisäilman ottaminen.
Jäähdytys olisi kova sana. Ei tunnu auttavan, vaikka yrittäisi miten kylmää vettä saada kiertämään koneen läpi.
Onko muuten MUH-liesikuvun vaihtaminen tuossa järjestelmässä miten helposti hoidettavissa? Kellään kokemusta?Minullakin Kotilämpö vm -79. Osaako kukaan sanoa mistä voisi johtua raitisilmaputken kova hikoilu. Putki on noin 8 m pitkä, ottaa ulkoilman rakennuksen pohjoispäädystä, on eristetty 20-30 mm villalla - paikoin eristeetön ja on koko matkaltaan upoksissa puhallusvillan alla. Villat siis märkinä putken alta.
Voiko johtua esim siitä, että kesä/talvi läppä ei Kotilämmössä toimi kunnolla vaan lämmintä ilmaa pääsee fuskaamaan välikatolle? Pitääkö ilmanpoiston hoitava liesituuletin olla jatkuvasti päällä? (Ohjekirjasessa sanottiin että voi olla joko asennossa 1 tai sammutettuna).
Muuten Kotilämpö on toiminut erittäin hyvin. - kotilämpöä
Warmia kirjoitti:
Minullakin Kotilämpö vm -79. Osaako kukaan sanoa mistä voisi johtua raitisilmaputken kova hikoilu. Putki on noin 8 m pitkä, ottaa ulkoilman rakennuksen pohjoispäädystä, on eristetty 20-30 mm villalla - paikoin eristeetön ja on koko matkaltaan upoksissa puhallusvillan alla. Villat siis märkinä putken alta.
Voiko johtua esim siitä, että kesä/talvi läppä ei Kotilämmössä toimi kunnolla vaan lämmintä ilmaa pääsee fuskaamaan välikatolle? Pitääkö ilmanpoiston hoitava liesituuletin olla jatkuvasti päällä? (Ohjekirjasessa sanottiin että voi olla joko asennossa 1 tai sammutettuna).
Muuten Kotilämpö on toiminut erittäin hyvin.Tuohon hikoiluun en osaa ottaa kantaa, mutta poistoilma / korvausilmapuhallin on itselläni aina päällä.
Sehän huolentii koko huoneiston ilmanvaihdosta ja mm. WC-tilojen tuuletuksesta, joten suosittelen päällä pitoa. - löo
tuloilmapuhaltimen sulake irti
- Osataanko Oulussa
Warmia kirjoitti:
Minullakin Kotilämpö vm -79. Osaako kukaan sanoa mistä voisi johtua raitisilmaputken kova hikoilu. Putki on noin 8 m pitkä, ottaa ulkoilman rakennuksen pohjoispäädystä, on eristetty 20-30 mm villalla - paikoin eristeetön ja on koko matkaltaan upoksissa puhallusvillan alla. Villat siis märkinä putken alta.
Voiko johtua esim siitä, että kesä/talvi läppä ei Kotilämmössä toimi kunnolla vaan lämmintä ilmaa pääsee fuskaamaan välikatolle? Pitääkö ilmanpoiston hoitava liesituuletin olla jatkuvasti päällä? (Ohjekirjasessa sanottiin että voi olla joko asennossa 1 tai sammutettuna).
Muuten Kotilämpö on toiminut erittäin hyvin.Hei
Ostin parikymmentä vuotta sitten talon, missä on kiertoilmalämmitys /Valmet kotilämpökone. Huomasin myös tuloilmaputken hikoilua ja villojen kastumista
kovalla pakkasella. Seuraavana kesänä asiaa tutkittuani huomasin, että tulo- ja poistoputket oli yhdistetty koneeseen väärin päin: Tuloputki poisti ja poistoputken kautta tuli raitista ilmaa. Pakkasella sitten vaakavetona olevaan tuloputkeen tiivistyi poistoilman mukana kosteutta, joka kasteli villat.
Sitten vielä kysymys: onko kukaan keksinyt, miten Valmet kotilämpökoneen oven saisi irti. Saranoiden kiinnitys on toteutettu niin kummallisesti, että en keksi oven irroittamiseen muuta kuin lievän väkivallan.
Kon toiminut muuten hyvin ja olemme tosi tyytyväisiä lähän lämmitysmuotoon. - 131471
Warmia kirjoitti:
Minullakin Kotilämpö vm -79. Osaako kukaan sanoa mistä voisi johtua raitisilmaputken kova hikoilu. Putki on noin 8 m pitkä, ottaa ulkoilman rakennuksen pohjoispäädystä, on eristetty 20-30 mm villalla - paikoin eristeetön ja on koko matkaltaan upoksissa puhallusvillan alla. Villat siis märkinä putken alta.
Voiko johtua esim siitä, että kesä/talvi läppä ei Kotilämmössä toimi kunnolla vaan lämmintä ilmaa pääsee fuskaamaan välikatolle? Pitääkö ilmanpoiston hoitava liesituuletin olla jatkuvasti päällä? (Ohjekirjasessa sanottiin että voi olla joko asennossa 1 tai sammutettuna).
Muuten Kotilämpö on toiminut erittäin hyvin.Kun tuloilma on kylmempää, kuin puhallusvillan alla oleva putki, kosteampi lämmin ilma tiivistyy putken ulkopinnalle. ongelma poistuu, kun putki eristetään styrox- eristeellä, jota saa valmiina kaksiosaisena muottina. Se pysyy kasassa vielä paremmin, kun osat asentaa limittäin, eli ensimmäisestä elementistä katkaistaan toinen puolisko puolesta välistä.
- noin
Warmia kirjoitti:
Minullakin Kotilämpö vm -79. Osaako kukaan sanoa mistä voisi johtua raitisilmaputken kova hikoilu. Putki on noin 8 m pitkä, ottaa ulkoilman rakennuksen pohjoispäädystä, on eristetty 20-30 mm villalla - paikoin eristeetön ja on koko matkaltaan upoksissa puhallusvillan alla. Villat siis märkinä putken alta.
Voiko johtua esim siitä, että kesä/talvi läppä ei Kotilämmössä toimi kunnolla vaan lämmintä ilmaa pääsee fuskaamaan välikatolle? Pitääkö ilmanpoiston hoitava liesituuletin olla jatkuvasti päällä? (Ohjekirjasessa sanottiin että voi olla joko asennossa 1 tai sammutettuna).
Muuten Kotilämpö on toiminut erittäin hyvin.Raitisilmakanava ei saa olla puhallusvillan alla, vaan villan päällä, eristettynä.
Loppuu se kondensointi kun nostat sen kanavan kylmään tilaan sieltä villoista. - Anonyymi
löo kirjoitti:
tuloilmapuhaltimen sulake irti
Samoin olen tehnyt minäkin!
Hallo!
I dont understand finish. We are germans and we are living near Stuttgart, where we moved into a finish house built in 1981 with a valmet kotilämpö-house heating system. My problem:
The heated air causes very low humidity and since we are implanting a new heater I need to know what temperature the water should come into my air heating system. And by the way: What means "Lämpötila" on my turnbutton?- inssi'
I dont understand what you mean saying:" The heated air causes very low humidity". When air is heated it same time gets dryer. So heating doesnt cause any humidity, but vice versa.
In my similar system (not Valmet) the in-coming water is some 55 degrees celcius. Water is heated by geothermat heating.
- ps
Lämpötila=Temperature
- Uusittu järjestelmä
Tässä omat kokemukseni ilmalämmitysjärjestelmästä. Talomme on 1982 rakennettu, jossa ollut alusta saakka Valmet Kotilämpö kone. Olemme asuneet talossa kaksikymmentä vuotta. Viimeisen parin talven aikana kovimmilla pakkasilla alkoi olla kylmä. Tietenkin se iso kiertoilmapuhallin oli alkuperäinen ja laakerit pitivätkin aikamoista meteliä. Lämmityspatterin kupariputket vihersivät aika paljon mikä mietitytti todella paljon, että mitä tapahtuisi jos ne putket menisivät rikki. Varsinkin keskellä talvea. Liesituuletin meni koneelle ja siinä oli ongelmana toi imu teho. Ruokaa laittaessa ei rasvan käryt poistuneet talosta. Talvella raitisilma otettiin välikatolta, mikä tuskin on paras vaihtoehto kun sieltä tulee villapölyä sisälle taloon. Netin kautta otin yhteyttä KotiSun Oy nimiseen yhtiöön mistä tuli kaveri kertomaan meille uudesta ilmalämmityskojeesta. Muutamilla muutostöillä saatiin uusi kone paikalleen ja uusi Valloxin liesituuletin joka eriytettiin tuosta ilmalämmitysjärjestelmästä. Nyt pitää mielenkiinnolla odotella tulevaa talvea miten laite lämmittää. Tähän asti ainakin pelannut moitteettomasti. :)
- Ullakko
Luulen että talon aikaisempi omistaja on ollut tarkan markan mies ja siksi muuttanut koneen ottamaan aina ullakolta! :) Ajatuksena aikaan ollut että ullakolla oleva ilma on talvisin lämpimämpää kuin suoraan pihalta otettava ilma. Itse en ottaisi missään tapauksessa talon sisälle tulevaa ilmaa ullakolta. Kukapa tahallaan haluaisi hengittää pölyistä ullakko ilmaa?
- Tyytyväinen ilmalämm
Meillä kanssa on vanha Valmet vuosimallia -81. Olemme olleet tyytyväisiä laitteeseen, mutta kuinkahan kestäviä nuo ilmalämmityskoneet ovat ylipäätä? Onko kellään uusimiskokemuksia / päivityskokemuksia? Olisin kiinnostunut kuulemaan erillaisia näkemyksiä. Kukahan mahtaa uusia / päivittää täällä keski-suomen alueella?
- 131471
Minulla on ollut Valmetin Kotilämpö vuodesta 1980. Poistopuhallin on kerran vaihdettu. Muut laitteet ovat kestäneet yli kolmekymmentä vuotta. Moottorit ovat olleet aina päällä.
- LiianPihalla
131471 kirjoitti:
Minulla on ollut Valmetin Kotilämpö vuodesta 1980. Poistopuhallin on kerran vaihdettu. Muut laitteet ovat kestäneet yli kolmekymmentä vuotta. Moottorit ovat olleet aina päällä.
Rakennettu 1978 ja ei mitään vikaa toistaiseksi
- Anonyymi
Vuonna -80 hankittuun kojeeseen olen vaihtanut kerran kiertoilmakoneen laakerit. Kone on pyörinyt nopeudella 2 koko ajan ja tarvittaessa kovilla pakkasilla 3:lla. Poistoilmapuhaltimen olen vaihtanut kerran.
- öajolnf
Enpä lukenut muiden antamaa tietoa. Tässä kuitenkin minun. Älä ota ullakolta sitä ilmaa. Ota raitis ilma suoraan ulkoa, aina. Pöly kerääntyy ullakolle eristeiden päälle ja sieltä otettu ilma on valmiiksi likaista.
Siirrä raitisilmaottoputli johonkin ulkoilmaan rajoittuvaan seinänosaan. Jos tarvitsee esilämmittää asenna siihen vaikka esilämmitin. Jos otat katolta raitisilmaa varmista ettei viemärntuuletusputki ole kovin lähellä. Mieluiten väh 7 m:n päässä.- ☻
Mistä se pöly kertyy sinne eristeiden päälle? Ettei sekin vaan tulis ulkoilmasta!
- pajakettu
iv laitetta ei missään tapauksessa saa pysäyttää kokonaan,pidä 1 asennossa eimuodostu kondessi vettä kanaviin ,saunottaessa isommalle tarpeen mukaan näillä ohjeilla toiminut erittäin hyvin 30 vuotta, hiukan suodattimien vaihtoa kanavien puhdistusta. kettu pajalta
- jask1
Työkaterini kertoi että hän putsaa kaksi kertaa vuodessa iv koneensa suodattimet , ja tuloilman suodattimessa aina runsaasti siitepölyä ja kärpäsiä.heidän talossa tuloilma otetaan ulkoa. Meillä tuloilma otettu jo yli 20v. välikatosta. Suodattimet pysyy yllättävän puhtaana, ei kärpäsiä. Ainoastaan hiukan pölyisiä. Ensimmäisen suod. vaihdoinkin vasta kun oli asuttu talossamme 10v.Silloinkin suodatin oli hyvänkuntoinen ja " siisti" Kone pyörinyt koko ajan, kerran moottorin laakerin jouduin vaihtamaan. Olen pari vuotta sitten asent. jonkunlaisen suodattimen tuloputken päähän. Hiukan pölyä kerääntyy. Olen aina tarkkaillut ilman laatua, joka tuntuu raikkaalta. Rannusaikana luin jonkun iv asentajan kirjoituksen, että tuloputkelle sopiva paikka olisi välikatto, ja siksi se meillä " unohtui" sinne. Ei ainakaan mitään terveydellistä haittaa ole perheesssämme havaittu. Tiedä sitten jos innostuisi putken jatkamaan seinästä ulos.
- Seppo1
jask1 kirjoitti:

Tuloilma ulkoa! Tuloilmaputki mieluummin eristeiden päälle, ei sisälle. Eihän eristeiden sisällä kannata kuljettaa talvella kylmää ilmaa. Liesituuletin aina päällä, lakikin niin sanoo. Suodattimet kannattaa uusia muutaman kerran vuodessa, ei maksa kuin muutaman kympin.
- täyttä pask*a
Seppo1 kirjoitti:
Tuloilma ulkoa! Tuloilmaputki mieluummin eristeiden päälle, ei sisälle. Eihän eristeiden sisällä kannata kuljettaa talvella kylmää ilmaa. Liesituuletin aina päällä, lakikin niin sanoo. Suodattimet kannattaa uusia muutaman kerran vuodessa, ei maksa kuin muutaman kympin.
Mikäs laki niin sanoo, että "liesituuletin aina päällä"
Täällä taas on mukatietäjät asialla!
- Forssasta apua
Meidän talossa on toiminut vuodesta 1982 Parma 10 ilmalämmityskone ja sitä päivitettiin muutama vuosi sitten. Kone toimii ja tuottaa puhdasta ilmaa huoneisiin ja vaatii vain pari kertaa vuodessa konee putsauksen yleensä imuroiden. Forssasta olen saanut aina apua, jos pikkuisia ongelmia on tullut. On tullut sellainen käsitys, että siellä Forssassa osataan ja siellä on juuri näiden laitteiden parahin asiantuntijuus. Mukavia ihmisiä ja auttavat miestä mäessä.
- Kaarinalainen
Meillä v-81 rakennettu ja Kotilämpö startattu.Toimii moitteetta.
"pikkupuhaltimien" laakerit olen kerran vaihtanut v.-2012 .
Onko kokemuksia kiertoilmapuhaltimen laakerivaidosta ja mahd.
laakereista (koko / numero)- nainen kunkku
Valmet kotilämpö ollut käytössä vuodesta 1981 , toimii hyvin vaikka sammutan koneistot kesän ajaksi,,, ja tuuletusikkunat on talossa josta tuuletan niin kuin omasta mielestä on varma raitis ilma. Mutta sitten onkin haju haitta kun laitan tuulettimen päälle esim saunan ja wc ilman vaihtoon. En tiedä mistä tulee ummehtunut haju eteiseen kun se on päällä. en tiedä mihin putket johtaa jne, olen nainen ja huollan ja putsaan konetta joka syksy kun laitan päälle, vaihdan suodattimet muutaman kerran talvenkin aikaan, Kanavat putsattu ammatimiehillä kaksi kertaa. Kuka kertoisi mistä haju johtuu,, en paljon pidä päällä koneen tuuletinta, koska olen sitä mieltä että onko pakko muka kun tuulettaa voi ikkuna luukuistakin. Meillä on 4000l varaaja ja ilmalämmitys, ja 140 neliöö. Joka päivä pitää lämmittää puilla talvella, jotta lämpö riittää. Kertokaa joku oma systeminne.
- Emäntä
nainen kunkku kirjoitti:

Mistä teidän korvausilma tulee? Lattiaritilöistä vaiko mistä? Kyselen, koska meillä kone ottaa ilman ulkoa ja tuo sen sisälle putkea pitkin koneeseen ja koneesta ilma kiertää lattian alle vapaasti ja nousee ikkunoiden alla olevista pitkistä raoista. Eli meidän kohdalla ei tulisi kuuloonkaan että koneen puhaltimen sulkisi kesäksi, koska kosteus voisi tehdä tuhoja lattian alla.
Mutta tuohon hajuun. Voiko teillä olla auki juurikin tuo välikaton vaihtopelti? Elikä siitä koneesta lähtee mahdollisesti kaksi putkea ylös ja toinen niistä vie välikatolle, ts. ullakolle. Jos se on auki, niin sieltä tulee ullakon hajua. - nainen kunkku
Emäntä kirjoitti:
Mistä teidän korvausilma tulee? Lattiaritilöistä vaiko mistä? Kyselen, koska meillä kone ottaa ilman ulkoa ja tuo sen sisälle putkea pitkin koneeseen ja koneesta ilma kiertää lattian alle vapaasti ja nousee ikkunoiden alla olevista pitkistä raoista. Eli meidän kohdalla ei tulisi kuuloonkaan että koneen puhaltimen sulkisi kesäksi, koska kosteus voisi tehdä tuhoja lattian alla.
Mutta tuohon hajuun. Voiko teillä olla auki juurikin tuo välikaton vaihtopelti? Elikä siitä koneesta lähtee mahdollisesti kaksi putkea ylös ja toinen niistä vie välikatolle, ts. ullakolle. Jos se on auki, niin sieltä tulee ullakon hajua.voisitko kertoa mistä kosteus tulee niihin lämmitysputkiin mitkä kulkee lattian alla,kesällä jos konetta ei pidä päällä , olis kiva keskustella asiasta lähemminkin
- Emäntä
nainen kunkku kirjoitti:
voisitko kertoa mistä kosteus tulee niihin lämmitysputkiin mitkä kulkee lattian alla,kesällä jos konetta ei pidä päällä , olis kiva keskustella asiasta lähemminkin
Ahaa, teillä on putket. Meillä on tosiaan tyhjä matala tila jota pitkin ilma kulkee. Ja itse olen ajatellut että jollain tavalla se tila voi saada kosteutta maasta, jos ei ole puhallus päällä. Olen kyllä ihan pihalla rakennustietämyksessä. Valmet Kotilämmön suhteen olen kyllä viisastunut vähäsen 3 vuotta tutkittuani sen toimintaa ja vaikutuksia sisäilman laatuun.
- nainen kunkku

Anteeksi nyt mikä tyhjä matala tila, mistä maasta, eikös siellä pidä olla putket jota pitkin lämpö kulkee, ja mitkä putsataan ajoittain vuosien välein,,eikö teillä mene lattian alla putkia jossa lämpö kulkee ritilän kautta huoneisiin,, en ole minäkään viisas näissä hommissa ,,,palataan
- Laakerinvaihtaja
SKF 6004-2Z ainakin käy. Vaihdoin tänään.
Purkutyössä joutuu hajottamaan koko laitteen. Lisäksi tarvitaan ainakin ulosvetäjä vanhan laakerin irrottamiseksi. Ps. uusi laakeri ensin akselille ja sitten pesään!
Vanha toimi 34 vuotta. - Asustelija
Laakerinvaihtaja kirjoitti:
SKF 6004-2Z ainakin käy. Vaihdoin tänään.
Purkutyössä joutuu hajottamaan koko laitteen. Lisäksi tarvitaan ainakin ulosvetäjä vanhan laakerin irrottamiseksi. Ps. uusi laakeri ensin akselille ja sitten pesään!
Vanha toimi 34 vuotta.Laakerinvaihto kiertoilmapuhaltimeen edessä ,purkaminen näyttää mutkikaalta.
Onko ankkuri kiinnitetty pohallinkoteloon akselin päissä olevilla
kierteillä ja muttereilla tukirautojen kautta?Näyttäisi tarvitsevan oman avaimen.
Itse laakerinvaihto kyllä onnistuu.
- saijonaarasta1
Onkohan kellään tietoa miten saa lämmöntalteenottokennon irroitettua c1000 mallista? poistopuolen saa purettua nätisti esille mutta tulopuolta ei....eli pystyykö purkamaan kennon pelkästään vai täytyykö koko tulopuoli ja poistopuoli nostaa elementtinä pois kaapista. koko rakennelma näytti olevan 4.llä 13mm pultilla kiinni kaapissa
- Voitto_H
Puhdistin juuri samanlaisen laitteen kennoston ja putket pesuaineella. Irrotin puhaltimen jalustasta ja myös jalustan kiinnitysruuvit ja nostin jalustaa ylöspäin niin, että sain sen kiinni neljällä (kolmekin riittää) alemmista kiinnitysrei'istä ylempiin kiinnitysreikiin. Jalusta nousi noin 3.5cm ylöspäin ja kennon saa vetämällä pois, kun putket on irrotettu ja alaosassa oleva peltilevy on vedetty ulos. Puhdistus kannatti, koska lämmitysteho nousi 3kW:sta yli 5:een kW:iin. Nyt lämpö riittää kovillakin pakkasilla. Helppo, noin 3h:n homma.
- harrastelija 3
Meillä 1980 valmistunut talo Valmet kotilämmöllä, toiminut hyvin . Pikkupuhaltimien laakerit olen vaihtanut vuosi sitten. Kiertoilmapuhaltimeen olisi syytä vaihtaa laakerit, mutta näyttää olevan hankalampi juttu. Olisikko jollakin kokemusta miten homman saisi tehtyä?
- Seppo Anttila
kysyppä rakentajat.fi sivuston keskustelussa, siellä on muutamalla tuo valmetti.
- naur1s1
Tuolta löytyy apua kiertoilmapuhaltimen laakerien vaihtoon:http://www.maalampofoorumi.fi/index.php?PHPSESSID=ea4f912d9838ce18344a66e2b43801d8&topic=4204.40
- NimimErkki, Mikkeli
Omakotitalo rak.82 jaValmet ilmalämmitys toiminut OK. Nyt haluiaisin säästää maalämmön avulla energiaa. Mitä lisätekniikkaa vaaditaan maalämpöön siirtymisessä? Miten lämminvesi riittää lämmitykseen ja kaikkeen pesuun?
Onko kenellä kokemuksia ? Kiitos kaikista vinkeistä! - valmet koti omistaja
Moroo moroo tässä ite rakentaja rane ..pari asiaa..mikään laki ei kiellä pois sulkemisia...poisto toki kannattaa pitää kesäsinki siis vähintää ykkösellä..koventaa ruuanlaiton, saunan tai suihkun ajaksi...suihkun ja saunan jälkeen vielä pitää n.tunnin poistoA KOVEMMALLA..
Valmetin ovi aukeaa kun sammutat koko laitteiston!!!siis poistokojeen sammutat sekä kotilämpö yksikön -puhallus teho täytyy olla ykkös asennossa kun sammutat laitteen,muista käyttää portaittain puhalluksensäätöä..sen jälkeen ovi aukeaa yhtä vaivattomasti kuin jääkaappi
ps.kotilämpöyksikön alapuolella on matalatila (painekammio) sieltä ne putket sitten lähtevät, ELI KAIKISSA KONEISSA ON PUTKET. lämmityslaitteen voi sammuttaa kesäksi ei pitäisi kondensoitua varmaan on kuitenkin routaeristeen päällä välissä-valussa, eikä maata vasten....lämmöntalteenottokennokin irroitettavissa ja suositellaan puhdistusta kerta vuoteen.....tuloilma putkien päähän kannattaa laittaa suotimet,jolloin kotilämpöyksikön suotimet ei likaannu niin paljoa...yms...itsellä esim. ennen kun asensin,tuli kerran 2 viikkoo hajuhaittaa..johtuen lammöntalteenottokennon ja raitisilmasuotimenväliin päässeestä hiirestä!!!! oli löytänyt reitin tulokanavaan,eikä sitten päässyt pois sieltä ja kuoli sinne...- kukk52
Itsellä ollut valmetin kotilämpö vm 79. Parivuotta sitten purin ja putsasin vesipatterin, ja vaihdoin lämpöpuhaltimen laakerit, alkuperäisiä laakereita ei löytynyt, mutta edellä mainitut skf käy.vaihtotyössä täytyy uhrata tai tehdä päätymuttereiden avaamiseen kaksi mutkallista kiintoavainta. Minun koneessa saa lömmöntalteenottokennon irrotettua kun ensin ottaa poistoimamoottorin edestä tuukun irti ja sitten alla olevat 8mm mutterit löysään, niin kennon saa välistä pois.
- Anonyymi
Hei! Todella vanha ketju, mutta kysyn silti. Onko kenelläkään hajua mitä varten Valmetin lämmitys kanavista ei tule kunnolla lämmintä ilmaa/ osasta lattian ritilöistä tulee lämpimää ja osasta viileää. Yläkerrassa yksi huone lämpenee kunnolla ja pari jää viileäksi. Sama alakerrassa mutta samalla puolella taloa sama juttu. Voiko lämpökanavissa olla vuoto vai eikö puhallus vaan riitä joka paikkaan. Puhallusteho on kolmosella ja poistoilma ykkösellä. Kanavat on puhdistettu alkutalvesta, samoin LTOkenno ja suodattimet ja sähkösuodatin. Säätöanturi irroitettiin patteristosta kun oli jumittunut ja ei päästänyt lämmintä vettä läpi. Autotallin kone joka kuljettaa lämpimän veden valmettiin on 10 vuotta vanha ja toimii hyvin. Silti vesi täytyy pitää melkein 70 asteisena 20 pakkasilla eikä lämmitä riittävästi. Itse Valmet on vuodesta 83 ja siihen on vaihdettu vain poistoilmamoottori.
- napariiltä
No joo, napapiirillä rinnetalossa toimiva Valmetin Kotilämpö laitteisto asennettu 1977 . Kuumavesi tulee kaukolämmöstä ja alajakokeskuksena on ilmalämmityslaitteelle sopiva Parca Norrahammarin malli SA . Kilvessä Teho Ensiö 63 kW ja Toisio 63 kW. Tulee mieleen että kuinka kauan kestävät molemmat ? Kennosto vuoti 38 vuoden kohdalla ja uusittiin. Iso rupelli pyörinyt 40 vuotta. Poistopuhaltimeen uusin laakerit, ei muuta tehty , Lämmitystavan valinta oli emännän allegisen nuhan takia , ei sen jälkeen lääkkeitä ole tähän vaivaan tarvinnut. Ei sähkösuodatinta vaan pestävä ja vaihdettava suodatin matto ,jonka huoltamisen hän on kiitettävästi hoitanut. Koje on yläkerrassa ja alakerran peltiputket tyroksieristettynä betonilaatan alla. Talo 2 x 97.5 m .² Kanava ääneen on tottunut kun myös kuulo on vuosien saatossa vanhentunut. # Kysymys kuuluu mikä alajakokeskus olisi toimiva kun asennettaessa Oulun Onninen sanoi nykyisen olevan ns. käyttövesivaihdin ? #
- Valmetkoti
Neuvoja ja niksejä kyselisin... R_oi nimimerkki on aiemmin ollut muutama vuosi sitten palstalla ja kertonut omia asiallisia näkemyksiä kyseisistä laitteista. Mutta kysymyksiä ; minkä kokoinen lämmin vesi varaajaa on riittävä Valmet kotilämpöön ? Onko joku vaihtanut energia ystävällisempää ? ( nyt 3600 lit. 3x5kWh suora yösähkö lämmitys ja käyttövesi samassa varaajassa sekä kylpyhuoneen lattialämmitys vesikierto saman varaajan lämmittämä )vuos kulutus n. 29000kWh. Voiko koneen pysäyttää ja korvata talon lämmityksen esim ILP. & takka ? Toki jos koneen sammuttaa ilmanvaihto vissii loppuu siihen ? Ei poistu huono huone ilma ulos? Ja sitten kun teimme keittiö remontin asuntoon ja yllätys yllätys Valmet liesikupu sai väistyä niin nyt on omalla moottorilla varustettu liesituuletin ni onko mahdollista kun Valmetissa oleva pienempi puhallin ei enää pyöri niin johtuu siitä kun ei ole enää alkuperäistä Valmet liesituuletinta?
- JaniJu82
Terve. Mulla valmet kotilämpö vm 1978. Tehtiin mittava remppa ja vanha liesituuletinkin revittiin pois ja poistoilman säätö tehtiin uusiksi. Muutama asia tulis mieleen ja olis hienoa jos joku osaa vastata tähän eli: Tuloilma puhallin pyöriin kunnolla vasta kun laittaa vitoselle säädön (onko laakerit paskana vai tartteeko koko puhallin vaihtaa?) Kun taas poistopuhallin pyörii kakkosella jo hyvin! Lämmin vesi tulee omasta jäspin järjestelmästä jossa oma vesiverkosto lämmityslaitteelle. Kun tuloilma puhallinen on vitosella niin siltin yläkerrassa tulee ilmaa hyvin lattiassa olevista raoista, mutta alakerrassa tosi huonosti. Putkisto nouhottiin viime syksynä. Tuntuu että sähköä vie helvetisti tuo laite. Onko nykyään samanlaiset laitteet parempia vai kannattaako tuota lähteä korjaamaan jollakin tapaa?!
- Humppaveikko78
Onko Päijät - Hämeen alueella edullista ja hyvää kaveria kuka vaihtaisi kitisevän "liesituulettimen " moottorin / laakerit? Valmet e 1000 koneena.
Kiittä hän! - Anonyymi
Hei!
Saitko selville mistä johtuu tuo ilman huono kulkeminen alakerran kanavissa? Itsellä sama ongelma, että yläkerrassa puhaltaa lämmintä, mutta alakerran kanavista ei tunnu tulevan mitään, lämmintä ainakaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hei!
Saitko selville mistä johtuu tuo ilman huono kulkeminen alakerran kanavissa? Itsellä sama ongelma, että yläkerrassa puhaltaa lämmintä, mutta alakerran kanavista ei tunnu tulevan mitään, lämmintä ainakaan.Minulla sama ongelma. Selvisikö sinulle tuo ongelma mistä johtuu?
- yepu74
kohta 38v pelittänyt Valmet Kotilämpö hyvin :) merkintöjen perusteella ex omistaja tehnyt kanavien puhdistuksen 15v sitten ja nyt tuon kotilämpökoneen putkia kun katsoo niin on kyllä niin
paljon pölyä että huooh..tiedä sitten miten pitemmällä kanavissa. Paikallinen erikoistunut yritys onneksi puhdistaa kanavat pian :)
ohjekirjat & kaaviot, mikä putki tulee ja menee minnekkin löytyy, mutta silti oikein aukea..kulkeeko kaikki ilma = viereisestä huoneesta tulee ainakin katon rajasta ilmaa takaisin kierrätykseen ulkoa korvausilmaa (vintiltä ottava putki kokonaan poistettu ja ulkoa ottavan putken pelti täysin auki) ottava putki tämän vieressä...tiedä tuleeko ilmaa muualta tuohon tuloilmasuodattimen yläpuolelle...mutta meneekö kaikki ilma kuitenkin tuon tuloilmasuodattimen kautta kiertoon vai pitääkö suodattimia tuonne muuallekkin asentaa jos haluaa mahdollisimman suodatettua ilmaa?
poistoilmapuhallinta en ole käyttänyt kuin suihkun/saunan jälkeen / jos jotain kokkaa.
https://www.suodatinkeskus.com/images/products/valmet-kotilmp2_orig.jpg - sappura
Jos vaihtaa liesituulettimen pois omaan juttuunsa. Toimiiko miten jatkossa ilmanvaihto wc sauna ym .Mitä pitää uusia. Kertokaa minulla
- Ippe_FIN
Poistoilmaa ohjataan kotilämmössä vanhalla liesikuvulla...
Ohjauspaneeli pitää siirtää / muuttaa vanhasta liesikuvusta tai koneen ilmanpoisto ei toimi enää... - Anonyymi
Poistoilmapuhaltimelle pitää olla oma ohjaus sitten muualla kuin liesituulettimessa. Valloxilla on käypäsiä ohjaimia myynnissä alle 200e sisältäen ohjauskeskuksen ja säätimen. Eihän se ole järkevää puhaltaa keittiön rasvoja koneelle pitemmän ajan puitteissa niinku joíssakin ratkaisuissa on tehty.
- Anonyymi
Meillä Kotilämpö laitettiin uuten taloon maalämmön lämmönjako systeemiin vuonna 1980. Sopii maalämmön yhteyteen erinomaisesti koska lämmitysveden lämpötila saa olla paljon alhaisempi kuin esimerkiksi vesipatterisysteemissä. Kiertoilmapuhaltimesa on nopeudet 0-6, meillä on riittänyt nopeus 2 kovimmillakin pakkasilla. Talossa on asumisneliöitä n. 145. Kotilämpökone on sijoitettu niin että jääkaapin sekä pakastimen tuottama lämpö menee suoraan kiertoilmana ilmalämpökoneelle.
Suodattimien puhdistus tai vaihto kannattaa tehdä vähiintään kerran kuukaudessa. Myös jakolaatikko kannattaa puhdistaa samalla kun vaihtaa suodattimia. Korvausilmaputken päässä on suodatin jota pitää vaihtaa 2 - 3 viikon välein.
Korvausilma otetaan talvella etelänpuoleisen räystään alta ja kesällä pohjoisen puolelta, vaihtopeltiä kääntämällä.
Liesituulettimeksi on vaihdettu huuvatyyppinen Futurum, säädöt toimii ongelmitta samoin kuin alkuperäisen kanssa.
Lämmönjakoputket kulkevat pääosin peruslaatan päällä lautalattian alla.
Kaikenkaikkiaan erinomainen systeemi, sisäilma pysyy raikkaana ei varmuudella mitään homeongelmia.- Anonyymi
Tämä on niin vanha ketju, että saanenko enää tietoa. Haluaisin tietää millainen suodatin on välikaton putken päässä? Meillä siis ilma otetaan välikatosta ja kävin siellä katsomassa niin putken päässä oli kunnon "sieni".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä on niin vanha ketju, että saanenko enää tietoa. Haluaisin tietää millainen suodatin on välikaton putken päässä? Meillä siis ilma otetaan välikatosta ja kävin siellä katsomassa niin putken päässä oli kunnon "sieni".
Tämä kiinnostaa myös minua. Minkälainen suodatin on putken päässä ja kuinka usein se vaihdetaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä on niin vanha ketju, että saanenko enää tietoa. Haluaisin tietää millainen suodatin on välikaton putken päässä? Meillä siis ilma otetaan välikatosta ja kävin siellä katsomassa niin putken päässä oli kunnon "sieni".
hei mikä on se sieni?? meillä löyty superlon putken sisältä , otin pois ja laitoin suodatin levyn ( ulkon pohj.p. laatikko johon tuloputki. mietitytti sisä ilman puhtaus??
- Anonyymi
Miten sinne saa kesäisin kylmää vettä pyörimään jotta ilma viilenisi? Tai onko joku kokeillut yhdistää siirrettävää ilman viilennintä siihen esim jollain putkella?
- Anonyymi
Ilmalämpöpumppu hoitaa viilennyksen tarvittaessa. Lisäksi se vähentää lämmityskuluja 30 - 40 %. Tolkun laite. Viilennys maksaa n. euron/vuorokausi.
- Anonyymi
Vanha keskustelu, mutta tämä mietityttänyt kesällä. Eli mitenkä kesällä käytätte valmettia? Varmaan itse käytän väärin kun yölläkään ei huone lämpö viilentynyt. Itsellä tulee kaukolämmönkautta valmetin patterille lämpö , mutta sen säätö viileälle ei mielestäni ole kannattanut.

Ilmanpoisto ei toimi enää kuin kovemmalla nopeudella missä vika puhaltimessa vai jossain konkassa , säätimessä??? Jonkin verran laakeriääntä pitänyt
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmanpoisto ei toimi enää kuin kovemmalla nopeudella missä vika puhaltimessa vai jossain konkassa , säätimessä??? Jonkin verran laakeriääntä pitänyt
Lämmöntalteenotto kenno jollain kiinni kun ei hievahdakkaan? eikö pitäis olla helposti irrotettava
- Anonyymi
Ei kannata kokeilla näitä virityksiä. Kondessivesi valuisi jäähdytystilanteessa ilmankiertokanavaan. Ilmalämpöpumppua suosittelen mieluummin jäähdytykseen.
- Anonyymi
Millä palikoilla porukka on korvannut patterien alkuperäisiä kierron säätimiä
- Anonyymi
Siihen käy mikä tahansa ulkolämpötilaohjattu lämmönsäädin, esim Ouman tai vastaava, 3-tie kytkennällä ja huoneanturilla. Säätimen ei tarvitse liittyä ilmalämmitys laitteeseen mitenkään, kunhan patteri saa lämmön tarpeen mukaan säädetty vettä. Varmaan alkuperäistä vastaava Danfoss säädin löytyy Danfoss ilta. Joissakin malleissa ollut Honeywell on ollut susi jo alunperin.

Mikä näistä on paras millä korvata vanha kotilämpö. Enerent, Vallox, Parma.? Ja mitkä erot hinnoissa asennuksissa ja käytössä
- Anonyymi
Ite hommasin Valloxin uuden kotilämpökoneen noin 5 v sitten ja ainakin energiankultus sekä lämmöntalteenotto on ihan eri luokka kuin vanha Valmetin tekemä. Mikään kovin huoltoystävällinen kone tuo uusi ei elektroniikan suhteen ole nimittäin yhden poistoilma-anturin vaihto oli aika tuskaa....
Poistoilmamoottori kusahti jo 4 vuoden jälkeen eikä hintakaan ollut kui reilut 400,- euroa, HEH . Tosin moottorit pystyy itse vaihtamaan ja vanhaan saa laitettua suht helposti uudet laakerit kun tietää mitä tekee ja ja näin on sitten vanha moottori reservissä jos uusi taas kusahtaa.- Anonyymi
Joo laakerit ei maksa montaa euroo jos vaan ulosvetäjä niin saa vaihdettua. Kiertoilma moottorihan se tärkein on ei tuu lämpöö muuten , kestäviä meilläkin kotilämpölaite alkuperäinen v-80 poistoilmapumppuun ostin uuden moottorin 320e vanhaan laakerit vaihdettu . Laakerit muutaman euron ja vaihtajalle viskipullo no nyt on varalla

Onko Parma ja Vallox lähes sama? Ainaskin puhallinmoottorit ja anturit ehkä samoja. Enervet eroaa pyörivällä lämmöntalteen ottokennolla
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko Parma ja Vallox lähes sama? Ainaskin puhallinmoottorit ja anturit ehkä samoja. Enervet eroaa pyörivällä lämmöntalteen ottokennolla
Mitähän maksaa asennuksen kanssa Pirkanmaalla, vanha valmet pois ja uusi tilalle ? Ja mistä hyvät tekijät.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitähän maksaa asennuksen kanssa Pirkanmaalla, vanha valmet pois ja uusi tilalle ? Ja mistä hyvät tekijät.
Karkeasti 9500-10000€ olleet hinnat useamman vuoden asennettuna ja säädettynä Pirkanmaalla. Naapurille toteutettuna tuli maksamaan karvan alle 10000€. Kalliita vehkeitä..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Karkeasti 9500-10000€ olleet hinnat useamman vuoden asennettuna ja säädettynä Pirkanmaalla. Naapurille toteutettuna tuli maksamaan karvan alle 10000€. Kalliita vehkeitä..
Jos ei ole kädetön eli tekee itse niin pääsee alle puoleen hintaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos ei ole kädetön eli tekee itse niin pääsee alle puoleen hintaan.
Niin se Kotilämpölaite maksaa yli 5000e paha saada kovinpaljoo alle puolen hinnan vaikka tekis itse. Ja aika monta työvaihetta , ehkä loppuis työkalut kesken kätevälläkin isännällä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin se Kotilämpölaite maksaa yli 5000e paha saada kovinpaljoo alle puolen hinnan vaikka tekis itse. Ja aika monta työvaihetta , ehkä loppuis työkalut kesken kätevälläkin isännällä?
Kotilämmöistä en tiedä mutta uusia keskusyksikköjä saa alle 3000 euron. Kun asensin itse alkuperäisen niin sen vaihto uuteen ei ole kummoinenkaan juttu kun katsoo että tulo-ja lähtökanavat ovat samoissa paikoissa kuin aikaisemminkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kotilämmöistä en tiedä mutta uusia keskusyksikköjä saa alle 3000 euron. Kun asensin itse alkuperäisen niin sen vaihto uuteen ei ole kummoinenkaan juttu kun katsoo että tulo-ja lähtökanavat ovat samoissa paikoissa kuin aikaisemminkin.
Mikä on keskusyksikkö? Mitä siihen kuuluu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä on keskusyksikkö? Mitä siihen kuuluu
Keskusyksikköön tulee putki ulkoa ja siitä lähtee useita putkia eri huoneisiin. Nämä on sitä varten että saadaan raikasta ilmaa taloon. Ilma poistetaan toisilla putkilla saunasta, kylpyhuoneesta keittiöstä ja wc.tiloista ja keskusyksikössä näistä tulevan ilman lämpöä otetaan talteen lämmittämään tuloilmaa. Ilmat eivät sekoitu keskenään. Talon lämmityksen tarve pienenee tällä energian talteenotolla. Ulkoapäin keskusyksikkö on peltilaatikko jonka tulo- ja lähtöputket ovat sen päällä.

Ymmärsin mutta tämä Kotilämpölaite on kokonaisuus ja se erimerkkisenä maksaa reippaasti yli 5000e . Enervent, Vallox, Parma. Vallox lähinpänä Valmettia, ehkä yksinkertaisin asentaa mutta varmaan liian kovaurakka kotitarveasentajalle.

Keskusyksikön uusinta riittää. Kuten aikaisemmin mainitsin että koska asensin itse koko nykyisen paketin niin sen uusittavan osan teko ei ole iso asia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskusyksikön uusinta riittää. Kuten aikaisemmin mainitsin että koska asensin itse koko nykyisen paketin niin sen uusittavan osan teko ei ole iso asia.
Toiset osaa ja viitsii, useimmat ei.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toiset osaa ja viitsii, useimmat ei.
Kyllä tossa Valmet Kotilämmössä niin paljon tavaraa että kannattaako kaikkia irroitella ja tilailla uusia, esim. lämmön talteenotto kennoa paha irroitella joskus kokeillu mutta ei inahdakkaan. Kuinka patterin irroitus ja mistä voi todeta onko vuotovaaraa jos sisältä syöpymiä, jossain vaiheessa voi loppua sopivien suodattimien valmistuskin.

Kenno pitää puhdistaa 1 - 2 kertaa vuodessa. Tilaa joku irrottamaan se jos et itse osaa. Mahtaa olla hirveässä kunnossa jos sitä ei ole vuosiin putsattu. Talteenottoa ei ole ollut aikoihin.

Se lämmityskenno on varmaan likanen kun sitä ei näe jos ei pura rakenteita ,talteenoton näkee ei kovin likainen. Puhallusteho tuntuu vaimealta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se lämmityskenno on varmaan likanen kun sitä ei näe jos ei pura rakenteita ,talteenoton näkee ei kovin likainen. Puhallusteho tuntuu vaimealta
Pitää avata etulevy jossa on kuusi siipiruuvia ja sitten vetää kenno ulos. Aikamoista rakenteiden purkuahan tämä on!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se lämmityskenno on varmaan likanen kun sitä ei näe jos ei pura rakenteita ,talteenoton näkee ei kovin likainen. Puhallusteho tuntuu vaimealta
"talteenoton näkee, ei kovin likainen". Mitä tämä on suomeksi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitää avata etulevy jossa on kuusi siipiruuvia ja sitten vetää kenno ulos. Aikamoista rakenteiden purkuahan tämä on!
Ei yhtään siiiruuvia, metalli salvat ja sitten näkyy talteenottokenno. Ei vaan inahdakkaan. Ja sitten Suomennos: kenno näyttää olevan lähes putipuhdas, tuskin jarruttaa ilmankulkua pikku pöly mutta lämmityskennoa ei näekkään niin hyvin se voi olla tosi pölyinen
- Anonyymi
Korvausilma pitää ottaa suoraan ulkoa aina.
- Anonyymi
Kesän ajan on kiertoilmapuhallin ollut 1-asennossa. Nyt talvea varten täytyi vääntää 2-asentoon.
Tuntuu kuitenkin jytisevän hieman eli puhallin lienee epätasapainossa.
Onko tuota mitenkään mahdollista tasapainottaa tai millanen homma se on?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 372421
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla362416- 951731
Olen aina vain
Ihmeissäni siitä että oletko niin tosissani minusta? Mitä muut ajattelisi meistä?511300Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?861281Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau51175Kansanedustaja Teemu Keskisarja ei osallistu Linnan juhliin vaan natsikulkueeseen
Kerääkö poliisi taas natsiliput pois osallistujilta?2671029- 52976
Kumpi teistä rakastui ensin?
Sinä vai kaipaamasi henkilö (jos siis tunteet ovat molemminpuolisia)? Tai jos kyse ei ole vielä rakkaudesta, niin kumpi36747- 27740