Sijaisperheeksikö?

Adoptiolapsen odotus vaan venyy ja venyy. Epävarmuus ja pitkä odotus ahdistavat. Onko kukaan miettinyt sijaisperheeksi ryhtymistä adoption sijasta? Onko jollain siitä kokemusta? Uusimmassa Annassa on kuulemma juttu sijaisperheestä. Harmi etten saanut vihjettä aamupäivällä, kun olin kaupoilla.
91756
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

TAVALLINEN PERHE ON HYVÄ SIJAISPERHE

Kärnä-Koskisille tuli sijaistytär kahdeksan vuotta sitten

Rintamamiestalossa Helsingin Pakilassa asuu tavallinen perhe: isä, äiti, kaksi lasta ja koira, Kärnä-Koskiset. Olohuoneessa on kirjahylly ja sohvat, jotka näyttävät siltä, että niissä istutaan pitkiä iltoja.

Epätavallista perheessä on vain se, että perheen 13-vuotiaista tyttäristä toinen ei ole vanhempien biologinen lapsi.

Tyttö on asunut perheessä viisivuotiaasta eli siitä saakka, kun hänet otettiin omalta äidiltään lopullisesti huostaan. Äidillä on vakava huumeriippuvuus.

"Aluksi luulin, että tämä on vain paikka, josta lähden pian eteenpäin", kertoo ruokapöydän äärelle istuutunut suoraryhtinen tyttö. Hän ei halua esiintyä jutussa omalla nimellään, jottei hänen äitiään voida tunnistaa.

Tytön viisi ensimmäistä elinvuotta olivat rankat. Ne kuluivat äidin huumepiireissä tai erilaisissa hoitolaitoksissa.

Äiti yritti monta kertaa kuiville, muttei päässyt. Lapsi jäi kehityksestä jälkeen. Kärnä-Koskisille tullessaan hän oli aliravittu ja arka.

"Vuoden aikana hän kävi kehitysvaiheet pikakelauksella. Tyttö oppi leikkimään, ajamaan pyörällä-jopa lukemaan ja kirjoittamaan. Nyt hän kantaa koulusta kotiin parempia todistuksia kuin kukaan koskaan tässä perheessä", sijaisäiti Eva Kärnä-Koskinen kertoo.

Sijaisperheelleen tyttö kertoi aina toivoneensa kotia, jossa olisi kissa ja koira. Nyt sellainen oli.

Ennen sijaisperheeksi ryhtymistä Kärnä-Koskiset olivat käyneet läpi Helsingin sosiaaliviraston tiukan syynin.

Perheen vanhimmat lapset olivat muuttaneet pois kotoa, ja talossa oli tilaa. Kriteereitä tulevalle perheenjäsenelle ei asetettu, eikä itsellekään.

"Tavallinen perhe kelpaa sijaisperheeksi oikein hyvin. Ei tarvitse olla supermutsi tai unelmaperhe", perheen äiti sanoo.

Hän ei allekirjoita väitettä, että kaikki sijaislapset olisivat ongelmallisia. "Heillä on omat piirteensä, suhteensa biologisiin vanhempiin ja mahdolliset kehityshäiriöt. Muuten he ovat ihan tavallisia lapsia, jotka tarvitsevat ihan tavallisen kodin."

Sijaistytär ymmärtää, että hänellä on kahdet vanhemmat: biologinen äiti ja sijaisvanhemmat. Suhde biologiseen äitiin on hyvä, mutta etäinen.

"Ei lapsen suhde biologiseen vanhempaan ole meiltä pois", Eva Kärnä-Koskinen sanoo.

Laki sanoo, että jos biologisten vanhempien tilanne kohenee, huostaanotto pitää purkaa. Käytännössä niin tapahtuu erittäin harvoin.

Kärnä-Koskisilla menettämisen pelkoa ajatellaan vähän. "Totta kai lapsen voi menettää koska vain, myös biologisen", Kärnä-Koskinen sanoo.

"Enkä minä enää pois muuttaisi", kuuluu ruokapöydän äärestä.

Julkaistu: 22.11.2007 Helsingin Sanomissa osastolla Kaupunki
Merituuli Ahola

http://www.hs.fi/tulosta/HS20071122SI1KA01qxm

Äänestä
  • TIETOKULMA

    Sijaiskodissa ollaan yleensä pysyvästi
    Julkaistu: 22.11.2007 Helsingin Sanomissa osastolla Kaupunki

    - Sijoitettavat lapset on otettu huostaan heidän omilta vanhemmiltaan.

    - Sijaisperheessä lapselle annetaan mahdollisuus kasvaa kodinomaisessa ympäristössä. Yleensä on tarkoitus, että lapsi on sijaiskodissa pysyvästi.

    - Ennen sijoittamista perheet voivat esittää toiveita muun muassa siitä, minkä ikäisen lapsen he haluavat perheeseensä. Lapsi ja perhe saavat tutustua toisiinsa ennen lopullista sijoituspäätöstä.

    - Lapsen suhdetta biologisiin vanhempiin pidetään yllä myös sijaisperheestä. Sijaisperheellä on myös oma sosiaalityöntekijä.

    - Lapsen virallisina huoltajina pysyvät hänen biologiset vanhempansa.

    - Sijaisperhe saa toiminnastaan hoitopalkkiota ja kulukorvausta. Esimerkiksi Espoossa hoitopalkkio on noin 500 euroa kuukaudessa, mutta se vaihtelee kunnittain.

    - Perhehoidon alkaessa maksetaan käynnistämiskorvausta.

    - Usein lapsen sijoittaminen vaatii myös sijaisperheen toisen vanhemman jäämistä töistä kotiin. Siitä maksetaan määräaikaista ansionmenetyskorvausta.

    http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Sijaiskodissa ollaan yleensä pysyvästi/HS20071122SI1KA01qxl

    Äänestä

  • SIJAISPERHEISTÄ JATKUVA PULA

    Helsinki ja Espoo aikovat korottaa sijaisperheiden hoitopalkkioita


    Pääkaupunkiseudulla on jatkuvasti kova pula sijaisperheistä. Nytkin uutta perhettä odottaa Helsingissä noin 50 lasta. Espoossa ja Vantaalla on jonossa noin kymmenen lasta.

    Suurin pula on leikki- ja kouluikäisten lasten perheistä. Erityisen vaikeaa on löytää perheitä monen lapsen sisaruskatraille.

    Yhteensä pääkaupunkiseudulla asuu sijaisperheissä noin tuhat lasta, joista lähes 700 Helsingissä. Määrä on kuitenkin vain noin 40 prosenttia kaikista kotinsa ulkopuolella asuvista lapsista. Suurin osa asuu vastaanottokodeissa tai laitoksissa.

    Lasten sijoittaminen perheisiin on Suomessa paljon harvinaisempaa kuin muissa Pohjoismaissa, eikä kukaan oikein tiedä miksi.

    "Kenties kyse on perinteistä", arvelee sijaishuollon päällikkö Ritva Mantila Helsingin sosiaalivirastosta.

    Perhehoitoa pyritään lisäämään koko ajan, sillä perheessä asuminen on useimmille lapsille laitosta parempi vaihtoehto ja se on myös paljon laitoshoitoa halvempaa. Vuorokausi laitoshoitoa maksaa kaupungille 220 euroa. Sijaisperheessä yhden päivän hinta on noin 40 euroa.

    Sijaisperheet saavat toiminnastaan hoitopalkkiota ja kulukorvausta. Sijaisperheiden puutteen takia Helsinki ja Espoo aikovatkin korottaa hoitopalkkioita muutamilla kymmenillä euroilla. Vantaalla korotuksia ei ole tulossa.

    Sijaisperheitä yritetään etsiä myös rekrytointikampanjoilla. Viimeksi keväällä Helsinki, Espoo ja Vantaa kampanjoivat yhdessä sijaisperheiden hankkimisen puolesta. Uudemman kerran ne yhdistävät voimansa ensi helmikuussa.

    Kiinnostus sijaisperhetoimintaa kohtaa oli valtavaa, mutta kaupunkien ponnisteluista huolimatta mukaan lähti vain muutama sijaisperhe.

    "Ilmeisesti moni säikähtää, kun kerromme, että suurin osa sijoitettavista lapsista vaatii erityishoitoa. Monille on tullut vaurioita jo sikiöaikana", kertoo perhehoidon johtava sosiaalityöntekijä Mervi Kariranta Vantaalta.

    Suurin osa sijoitettavista lapsista on otettu huostaan vanhemmilta, joilla on mielenterveysongelmia tai päihderiippuvuus.

    "Huumevanhempien lapsia on koko ajan enemmän", kertoo Kariranta. Espoossa puolestaan on huomattu, että vanhempien mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet. Olisiko sinusta sijaisvanhemmaksi? HS.fi/keskustelu

    Julkaistu: 22.11.2007 Helsingin Sanomissa osastolla Kaupunki
    Merituuli Ahola
    Sami Kero
    http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Sijaisperheistä jatkuva pula/HS20071122SI1KA01qxp

    Äänestä

Lapsi on laina

Sijaisvanhemmat ottavat lapsen hoitoonsa, kun biologiset vanhemmat eivät siihen pysty. Kuusivuotiaan Teemun äiti kertoo, millaista on sijaisvanhemmuus.

JAANAN, 39, ja hänen miehensä Pekan, 37, kodissa elää kaksi biologista lasta ja yksi sijoituslapsi. Lisäksi he toimivat tukiperheenä yhdelle hoitolapselle. ”Adoptio tai sijaisvanhemmuus ovat aina olleet minulle jopa vaihtoehto biologisille lapsille”, Jaana sanoo.

Perheeseen sijoitettiin ensimmäinen tukilapsi, kun omat tyttäret olivat vielä pieniä. ”Tällaiset tukilapset asuvat oikeasti omassa kodissaan biologisten vanhempiensa luona mutta viettävät sijoitusperheessä säännöllisesti sovittuja aikoja. Lapsen vanhemmat saavat lepoa, ja lapsi näkee toisaalta erilaista perhe-elämää.”

Tukisuhde kestää niin kauan kuin biologiset vanhemmat tarvitsevat apua. Sitten lapsi lähtee.

JAANAN JA PEKAN omat tyttäret olivat 4- ja 6-vuotiaita, kun kaksivuotias sijoituslapsi Teemu (nimi muutettu) muutti perheeseen – pysyvästi. ”Olimme puhuneet mieheni kanssa pitkään sijaisvanhemmuudesta. Mieheni vaati vähän enemmän kypsyttelyaikaa, mutta kun tuntui että hän oli valmis, otin yhteyttä sosiaalivirastoon”, Jaana kertoo.

Pariskunta ilmoittautui sijaisvanhemmiksi. Keväällä 1997 he kävivät valmentavan kurssin ja jäivät odottelemaan. Kesäkuussa soitettiin Teemusta. Pieni poika oli asunut lastenkodissa puoli vuotta ja etsi uutta kotia. ”Kesän ajan Teemu kävi meillä vierailuilla ja lomilla, ettei muutto olisi tullut täysin yllätyksenä.”

Syyskuussa Teemu muutti lastenkodista uuteen perheeseen.

Miten suhde uuteen lapseen rakentuu, kun toinen on jo aloittanut elämänsä muualla? "Omaan vauvaan tutustuu tietenkin ihan vauvasta alkaen. Kun lapsi tulee perheeseen vanhempana, kaikki siihen asti tapahtunut tulee pikkuhiljaa eläessä esille. Alkuajat sijoituslapsen kanssa voivat ovat yllätyksellisempiä.”

Lapsen sijoittamista seuraa eräänlainen kuherruskuukausi, jolloin kaikki tuntuu menevän todella hyvin. ”Silloin sitä ajattelee, että eihän tämä niin vaikeata ollutkaan. Mutta siinä vaiheessa, kun lapsi alkaa oikeasti tuntea olonsa riittävän turvalliseksi, hän alkaakin oireilla niitä asioita, joita menneisyydessä on tapahtunut.”

Lapsen reaktio voi vaihdella iästä ja taustoista riippuen. Jotkut kiukuttelevat, toiset vetäytyvät tai lamaantuvat. Lapsi voi myös käyttäytyä yliaktiivisesti niin, että hän vaatii jatkuvaa rajojen asettamista.

KUN TEEMU oli kuherruskuukauden jälkeen sopeutunut perheeseen, hänestä tuli sen täysivaltainen jäsen. ”Se, että Teemu on sijoituslapsi, ei oikeastaan tule mitenkään esiin arjessa”, Jaana sanoo. ”Arkipäivän tilanteissa vanhemmuus tuntuu ihan samalta, ei sitä erottele, että olen jollekin sijaisvanhempi ja jollekin biologinen äiti.”

Teemun siskoillekin muutos kävi helposti, koska he olivat jo tottuneet siihen, että kotona oli muitakin lapsia kuin he. Aina sijoittuminen ei tapahdu yhtä sujuvasti. Siksi sijaisvanhemmilla on aina yhteys omaan sosiaalityöntekijään. ”Sijaiskoti ei voi elää koskaan täysin itsenäistä elämää. Vanhemmuudesta muodostuu tavallaan kolmio, jonka yhdessä nurkassa ovat sosiaaliviranomaiset, yhdessä sijoitusvanhemmat ja yhdessä biologiset vanhemmat.”

Sijaisvanhemmuus vaatii vanhemmilta tietyissä asioissa enemmän keskittymistä. Sijoituslapsille on yleensä kovin tärkeää, että arki on hyvin järjestäytynyttä. ”Lapset tulevat yleensä oloista, joissa elämä on ollut jotenkin kaaosmaista, ja siksi heille on tärkeää, että on säännölliset ruoka-ajat, nukkumisajat ja pesut.”

TEEMULLE PUHUTAAN hänen entisestä elämästään vanhempien luona tai lastenkodissa, jos hän itse kyselee. ”Teemulla oli tietty vaihe noin neljän vuoden iässä, jolloin hän kyseli paljon. Hän halusi esimerkiksi tietää, miksi vanhemmat eivät jaksaneet hoitaa häntä, ja onko muita, joille on tapahtunut samalla lailla.”

Vanhempien väsyminen on lapselle vaikea ymmärtää, ja sijoituslapsi ajattelee helposti, että hänessä itsessään on jotain vikaa. Miten sitten selittää lapselle, mitä hänelle on tapahtunut?

”Me sanoimme, että joskus vain on niin, että ihmiset sairastuvat tai heille tulee ongelmia, joiden takia ei enää jaksakaan, varsinkin jos jää ihan yksin hoitamaan. Silloin hän huolestui, että mitä jos mekään emme jaksa häntä hoitaa. Yritimme selittää, että on aika epätodennäköistä, että niin kävisi. Ja että kun meitä on tässä kaksi, niin kyllä toinen aina jaksaisi.”

Teemulle on näytetty valokuvia ajalta, jolloin hän eli biologisten vanhempiensa luona. Tuosta ajasta hän ei muista juuri mitään, mutta lastenkodista hän puhuu paljon. ”Olemme jutelleet hänen kanssaan siitä, kuinka hän lähti lastenkodista; että haimme hänet autolla ja esittelimme hänelle uutta kotia. Hän ei luultavasti muista sitä, mutta se on hänelle tarina, jota käydään läpi.”

Teemun kanssa on käyty lastenkodissa vielä jälkeenpäinkin. ”Hän muistaa sieltä erityisesti oman miespuolisen hoitajansa, joka on ollut hänelle hyvin merkityksellinen.”

TEEMUN BIOLOGISTEN vanhempien kanssa kaikki on sujunut huojentavan helposti. Välit ovat olleet alusta lähtien hyvät, ja Teemu näkee vanhempiaan säännöllisesti muutaman kuukauden välein. Aina sijoitus ei suju yhtä onnekkaasti. Biologisilla vanhemmilla on usein taustalla alkoholi- tai mielenterveysongelmia, ja silloin yhteistyö voi olla vaikeaa.

”Monet sijaisvanhemmat kokevat, että biologiset vanhemmat ovat hyökkääviä ja suhtautuvat ikävästi sijaisvanhempiin. He saattavat purkaa omia syyllisyydentuntojaan.”

Jaana oli tavannut Teemun vanhemmat jo ennen pojan muuttoa. ”He olivat hyväksyneet meidät vanhempina ja saaneet esittää toivomuksen siitä, millaisen kodin Teemulle halusivat. Olemme aina halunneet puhua heistä Teemulle kunnioittavasti.”

Teemu kutsuu Jaanaa ja Pekkaa äidiksi ja isäksi, biologisia vanhempiaan hän kutsuu etunimellä. ”Tällä hetkellä se on hänelle jopa ylpeydenaihe. Hän ylpeilee, että hänellä on kaksi isää ja kaksi äitiä.”

Lähtökohtana on, että Teemu elää sijoituskodissaan aikuisuuteen asti. On kuitenkin olemassa mahdollisuus, että tilanne muuttuu. ”Koskaan ei tietenkään tiedä, jos biologisten vanhempien tilanne muuttuu radikaalisti”, Jaana sanoo. Jos näin kävisi, Teemu saattaisi lähteä. Toisin kuin adoptiossa, sijoituslapsen vanhemmat voivat oman elämäntilanteensa korjaantuessa hakea huoltajuutta uudelleen. Sitä Jaanan on vaikea ajatella. ”Se olisi suru ja suuri menetys, ajatus tuntuu kauhealta”, hän sanoo.

”Toisaalta, kun tähän sijaisvanhemmuuteen lähdetään, yksi lähtökohta on, että täytyy olla valmis luopumaan. Sanotaan, että lapselle täytyy antaa juuret ja siivet – silloin pitäisi vain ajatella, että olemme saaneet vähän aikaa kasvattaa niitä hänen siipiään. Joku muu jatkaisi siitä eteenpäin.”

http://sijaisvanhemmuus.atspace.com/perhehoito.htm

Äänestä

Me ollaan päätetty, että jos ei saada adoptiolasta, niin jäädään lapsettomiksi. Sijaisvanhemmuus ei tunnu meidän jutulta. Toivotaan nyt, että adoptiojonot alkavat vetämään.

Äänestä
  • Sijaisvanhemmuus on siis varmaan sinänsä tosi hyvä juttu ja joillekin se sopii. En halunnut sitä siis mitenkään paheksua.

    Äänestä

  • Oona-Ilona kirjoitti:

    Sijaisvanhemmuus on siis varmaan sinänsä tosi hyvä juttu ja joillekin se sopii. En halunnut sitä siis mitenkään paheksua.

    sulle voisi sopia sijaisvanhemmuus orpolapsen tai vakavasti vammaisen vnhemman lapsen kohdalla, jolloin ei olisi tuota hankalaa taistelua bioja vastaan... kysele niin voi olla että löydät sopivan hoito lapsen itsellesi, tuntuu että olisit hyvä hoitaja?

    Äänestä

Sijaislapsella on yleensä vanhemmat, jotka jatkavat myös lapsensa huoltajina. Lapsella on oikeus pitää yhteyttä biologiseen sukuunsa ja muihin läheisiinsä, ja sijaisvanhempien tehtävänä on kaikin tavoin tukea tätä yhteyttä. Sijaisvanhemmat ovat toimeksiantosopimuksella sijoittajakuntaan, joilla on velvollisuus valvoa sijaisvanhempien toimintaa. Sijaisvanhempien tulee siis raportoida lapsesta säännöllisesti ja tavata sosiaalityöntekijöitä säännöllisesti, sossut voivat myös tehdä yllätyskäyntejä kotiin.
Epävarmuus sijaisperheillä on jokapäiväistä, lakiin on kirjattu velvollisuus säännöllisesti jokaisessa asiakassuunnitelmassa selvittää onko lapsen kotiutumiselle edellytyksiä. Jos siis epävarmuus ahdistaa niin sijaisvanhemmuus ei ole teidän juttunne.

Äänestä
  • YK:n ihmisoikeuksien mukaan kaikilla ihmisillä tulisi olla oikeus pitää yhteyttä sukulaisiinsa. Siis myös adoptoiduilla. Ei vain sijoitetuilla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


apatia & utopia kirjoitti:

Adoptiolapsen odotus vaan venyy ja venyy. Epävarmuus ja pitkä odotus ahdistavat. Onko kukaan miettinyt sijaisperheeksi ryhtymistä adoption sijasta? Onko jollain siitä kokemusta? Uusimmassa Annassa on kuulemma juttu sijaisperheestä. Harmi etten saanut vihjettä aamupäivällä, kun olin kaupoilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu