Ympäristö-

Tapasin jälleen tänään kaupungin metäsäisestä puistosta metsästäjän erävarusteissaan usuttamassa vapaana olevaa metsästyskoiraansa pieneläinten jäljille.

Miehen kuvatus ei uskonut kehoitustani panna koiransa kiinni vaan ryhtyi lainrikkojen tapaan urputtamaan.

Kun puheet eivät tehonneet ja painelin poliiisin numeroa ei metsästäjän vajaa kantti enää pitänyt. Turhake lähti koirineen juosten pakenemaan pitkin pusikoita:DDDDD

Eipä hänestä ollut miestä vastaamaan teoistaan eikä puheistaan. No, mitä muutakaan olisi voinut odottaa..

Kannattaa pitää kamera luonnossa mukana ja kuvata tällaiset lainrikkojat ja pistää kuvat netti-levitykseen sekä tietysti tiedoksi poliisille.
16592
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

levittämällä luvattomasti kuvattua materiaalia!
Koiranomistaja olisi voinut saada 50€ sakot, mutta itse 10 000 €:n laskun kunnianloukkauksesta ja tekijänoikeusrikkomuksesta. Niin että siitä vaan kuvaamaan.. ollos hyvä!

Äänestä
  • Rikollisissa puuhissa olevan kuvan julkaisu ei ole kunnianloukkaus eikä (rikoksen ? :) ) tekijäoikeuden loukkaus.

    Olisi oikein hyvä julkaista esimerkin ja keskustelun vuoksi metsästysrikoksiin syyllistyneiden kuvia ja dokumentoida rikoksia laajempaan tietoon.

    Äänestä

  • tekijänoikeus! kirjoitti:

    Rikollisissa puuhissa olevan kuvan julkaisu ei ole kunnianloukkaus eikä (rikoksen ? :) ) tekijäoikeuden loukkaus.

    Olisi oikein hyvä julkaista esimerkin ja keskustelun vuoksi metsästysrikoksiin syyllistyneiden kuvia ja dokumentoida rikoksia laajempaan tietoon.

    niin nähdään miten käy !
    Sinulla on nimittäin tällaisessa ilmiannossa ns todistelutaakka ja sinua kuullaan todistajana. Jos siitä ei tule oikeudessa pitävää ja rangaistukseen johtavaa näyttöä, tai selviää että valehtelit esitutkinnassa ja oikeudessa, niin olet maksava artisti.
    Minulle ei kymppitonni kunnianloukkauksestani riitä kuin käsirahaksi...

    Äänestä

  • kokeilemaan, kirjoitti:

    Kun tuot koiran keväiseen metsään ja usutat sitä eläimien kimppuun, niin kunniasi ei ole 10 000 eikä edes 1 euron arvoinen. Ei sellaisella tyypillä ole kunniaa lainkaan.

    Jos lainvastaiset teot ovat noloja julkisuudessa, niin se ei julkisuuden vaan örveltäjän syy.

    Sinun "kunniastasi" en osaa sanoa muuta, kuin että ympäristörikoksien puolustaminen ei anna siitä mairittelevaa kuvaa.

    Äänestä

  • kokeilemaan, kirjoitti:

    niin nähdään miten käy !
    Sinulla on nimittäin tällaisessa ilmiannossa ns todistelutaakka ja sinua kuullaan todistajana. Jos siitä ei tule oikeudessa pitävää ja rangaistukseen johtavaa näyttöä, tai selviää että valehtelit esitutkinnassa ja oikeudessa, niin olet maksava artisti.
    Minulle ei kymppitonni kunnianloukkauksestani riitä kuin käsirahaksi...

    Onkohan sinulla sitä kunniaa laisinkaan,kun noin pöhköjä kirjoittelit????

    Jos haluaa perätä menetetyn kunnian perään niin sinun todistelutaakkaan kuuluu todistaa että sinulla sellaista on ollutkaan.

    Veikkaanpa että saisit käräjäoikeudelta vain maininnan että oletetun kunnian tilalle olet saanut kyseenalaisen maineen oikeudenkäynti kuluineen.

    Äänestä

tekemistä siellä kaupungissa kun täytyi kirjoittaa täysin kuvitteellinen tarina
muiden iloksi.
Oikeen metsästäjiä kaupungin puistoissa ja
vain näyttäytymässä sinulle hyvä aloittaja.

Äänestä
  • Valitettavasti tapaus ei ollut kuvitteellinen eikä ensimmäinen eikä vain yksilökohtainen.

    Joka kevät useammat metsästäjät päästävät koiriansa tähän metsäiseen ja niittyjä sisältävään puistoon vapaaksi harjoittelemaan eläimien vainuamista varsinaista metsästystä varten. Näin yksikin nimenomaisesti kertoi tekevänsä. Eilinen komensi koiraansa etsimään ja "ajamaan".

    Tekijöitä ja koiria on useita ja rumba on jatkunut jo useana keväänä. Puheet eivät auta, vaan örveltävät jatkavat ympäristörikoksiaan muista piittamatta.

    Lisäksi nämä juntit aukovat päätään, uhkailevat eivätkä suostu lopettamaan puuhiaan - ennenkuin poliisia ryhdytään kutsumaan paikalle. Siihen kuvatusten pulina loppuu ja turhakkeille tulee kiire juosta pakosalle. Ei heissä ole miestä vastaamaan teoistaan.

    Äänestä

  • puistossa kirjoitti:

    Valitettavasti tapaus ei ollut kuvitteellinen eikä ensimmäinen eikä vain yksilökohtainen.

    usuttaa koiransa puremaan sinua perseestä tai itse kuopaisee turpaan sen verran, että lakkaat häiritsemästä koiran ulkoiluttajia !

    Äänestä

  • joku heistä kirjoitti:

    usuttaa koiransa puremaan sinua perseestä tai itse kuopaisee turpaan sen verran, että lakkaat häiritsemästä koiran ulkoiluttajia !

    Joopa joo, tällaista väkeä liikkuu metästyspalstalla. Kannattaa valokuvata ja pyytää varhaisessa vaiheessa poliisit paikalle. Ei tällaisten örveltäjien ja paskahousujen kanssa puheet auta.

    Äänestä

  • puistossa kirjoitti:

    Valitettavasti tapaus ei ollut kuvitteellinen eikä ensimmäinen eikä vain yksilökohtainen.

    Joka kevät useammat metsästäjät päästävät koiriansa tähän metsäiseen ja niittyjä sisältävään puistoon vapaaksi harjoittelemaan eläimien vainuamista varsinaista metsästystä varten. Näin yksikin nimenomaisesti kertoi tekevänsä. Eilinen komensi koiraansa etsimään ja "ajamaan".

    Tekijöitä ja koiria on useita ja rumba on jatkunut jo useana keväänä. Puheet eivät auta, vaan örveltävät jatkavat ympäristörikoksiaan muista piittamatta.

    Lisäksi nämä juntit aukovat päätään, uhkailevat eivätkä suostu lopettamaan puuhiaan - ennenkuin poliisia ryhdytään kutsumaan paikalle. Siihen kuvatusten pulina loppuu ja turhakkeille tulee kiire juosta pakosalle. Ei heissä ole miestä vastaamaan teoistaan.

    ihmepuisto sijaitsee.
    Meilläpäin metsästäjät pitävät koiransa kiinni
    mutta tavalliset ihmiset etenkin naispuoleiset
    päästävät rekkunsa vapaaksi väittäen että
    ei meidän rekku mitään tee.

    Äänestä

  • tämä kyseinen kirjoitti:

    ihmepuisto sijaitsee.
    Meilläpäin metsästäjät pitävät koiransa kiinni
    mutta tavalliset ihmiset etenkin naispuoleiset
    päästävät rekkunsa vapaaksi väittäen että
    ei meidän rekku mitään tee.

    paikalle joka kerta, kun nämä rekut juoksentelevat irtaallaan. Koiran kiinnipitoaikana koira ei saa olla irtaallaan kuin omistajan pihassa ja muuaalla aina omistajan hallinnassa. Esim. sadan metrin päässä omistajastaan juoksenteleva koira ei ole omistajan hallinnassa ja se on poliisiasia.

    Äänestä

  • kuin poliisit kirjoitti:

    Noille koirien omistajille jotka pyydydtää pienpetoja pitäisi tehdä näin:
    1.Patsas johonkin sivutielle kylän kupeeseen.
    2.Palkita seurassa riistanhoidollisista työstä.
    3.Sotilas ylennys.
    4.Kunnia maininta paikallis lehdessä.

    Hyvä että arvokasta työtä tehdään.

    Äänestä

  • mettämies kirjoitti:

    pienpedoista olet sinä itse, eli numero ykkönen jolle pitää tehdä kuten neuvotkin.

    Äänestä

  • puistossa kirjoitti:

    Valitettavasti tapaus ei ollut kuvitteellinen eikä ensimmäinen eikä vain yksilökohtainen.

    Joka kevät useammat metsästäjät päästävät koiriansa tähän metsäiseen ja niittyjä sisältävään puistoon vapaaksi harjoittelemaan eläimien vainuamista varsinaista metsästystä varten. Näin yksikin nimenomaisesti kertoi tekevänsä. Eilinen komensi koiraansa etsimään ja "ajamaan".

    Tekijöitä ja koiria on useita ja rumba on jatkunut jo useana keväänä. Puheet eivät auta, vaan örveltävät jatkavat ympäristörikoksiaan muista piittamatta.

    Lisäksi nämä juntit aukovat päätään, uhkailevat eivätkä suostu lopettamaan puuhiaan - ennenkuin poliisia ryhdytään kutsumaan paikalle. Siihen kuvatusten pulina loppuu ja turhakkeille tulee kiire juosta pakosalle. Ei heissä ole miestä vastaamaan teoistaan.

    Itselläni on myös metsästyskoira ja juoksutan sitä päivittäin puiston kautta metsään.
    Mieli tekisi, mutta mieleeni ei koskaan tulisi päästää koiraani irti. Eli koirani on aina kytkettynä, paitsi sitten syksyllä jahtiaikaan jahtimailla.

    Mutta meitä on metsästäjiä ja "metsästäjiä".

    Äänestä

Ai että "jälleen kerran" tapasit..jne
Minä huomasin sinun JÄLLEEN kerran kirjoittelevan kopiota omista fobioistasi.
Kunka mones kerta tämä olikaan?
Keksisit jotain parempaa. Jos et keksi niin lainkuuluisena kansalaisena siirryt esimerkillisesti kirjoituksinesi osastolle "Metsästyksen Vastustajat"!
Ans kattoo miten "lainkuulianen" olet itse;-)

Äänestä

Ei ole helppoa märissä vaipoissa!
Huuda äitiä!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

rikollisia kirjoitti:

Tapasin jälleen tänään kaupungin metäsäisestä puistosta metsästäjän erävarusteissaan usuttamassa vapaana olevaa metsästyskoiraansa pieneläinten jäljille.

Miehen kuvatus ei uskonut kehoitustani panna koiransa kiinni vaan ryhtyi lainrikkojen tapaan urputtamaan.

Kun puheet eivät tehonneet ja painelin poliiisin numeroa ei metsästäjän vajaa kantti enää pitänyt. Turhake lähti koirineen juosten pakenemaan pitkin pusikoita:DDDDD

Eipä hänestä ollut miestä vastaamaan teoistaan eikä puheistaan. No, mitä muutakaan olisi voinut odottaa..

Kannattaa pitää kamera luonnossa mukana ja kuvata tällaiset lainrikkojat ja pistää kuvat netti-levitykseen sekä tietysti tiedoksi poliisille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu