Kunnallislaki

Mitä kunnallislaki sanoo valtuutetun velvollisuudesta tehdä kuntalaisten edun mukaisia päätöksiä, vai sanooko mitään? Asia kiinnostaa siksi, kun minun kotikunnassani on tehty valtuuston kepuenemmistöllä liitospäätös, jossa kuntamme liitetään kahdesta tarjolla olleesta liitosvaihtoehdosta selvästi huonompaan vain siksi, koska siinä kepulla on valtuustossa ehdoton enemmistö toisin kuin olisi ollut siinä toisessa, paremmassa vaihtoehdossa.
2399
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Nykyään ei ole kunnallislakia vaan kuntalasi.

Valtuutettu tekee sellaisia päätöksiä jotka ovat hänen mielestään parhaita mahdollisia.

Yleensä ryhmäkuri sitoo valtuutetut liekaan ja todelliset päätökset tehdään muutaman henkilön saunailloista tms.

Päätös on mahdollista saada kumoon kolmella eri perusteella: 1) päätös on lain vastainen, 2) päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, ja 3) päätöksenteossa on ylitetty toimivalta.


Petri Nurminen
julkishallinnon asiantuntija
datanomi

http://vvv.valtakunta.info
http://www.petrinurminen.net

Äänestä

Kunnallisvalitus ( hallinto-oikeudessa ) on ensinnäkin mahdollinen ainoastaan laillisuusperiaatteella .
Kunta saa siten itsehallinnossa puitteissa tehdä myös epätarkoituksenmukaisia, huonoja, tai muuten epäonnistuneita päätöksiä, eikä hallintotuomioistuin voi puuttua niihin, jos päätökset pysyvät lain rajoissa.
Kunnallisvalituksen johdosta kunnallista päätöstä ei myöskään voida muuttaa.
Hallintotuomioistuin ei voine kumota omallaan päätöksellään kunnan tekemää epäedunmukaista päätöstä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miten on. kirjoitti:

Mitä kunnallislaki sanoo valtuutetun velvollisuudesta tehdä kuntalaisten edun mukaisia päätöksiä, vai sanooko mitään? Asia kiinnostaa siksi, kun minun kotikunnassani on tehty valtuuston kepuenemmistöllä liitospäätös, jossa kuntamme liitetään kahdesta tarjolla olleesta liitosvaihtoehdosta selvästi huonompaan vain siksi, koska siinä kepulla on valtuustossa ehdoton enemmistö toisin kuin olisi ollut siinä toisessa, paremmassa vaihtoehdossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu