Meidän

tarinamme: kirjoitti:

Meidän oli jo korkea aika päästä eroon vanhasta puutalostamme, jonka katto vuoti ja jonka kellarissa vilisi hiiriä. Olimme saaneet jo uuden asunnon kaupungin toiselta puolelta lähellä meren rantaa, nyt oli vain saatava vanha talo myytyä. Odotimme kiinteistövälittäjäämme sateisena lokakuun lauantaipäivänä. Hän tuli kaksikymmentäkahdeksan sekuntia myöhässä sovitusta ajankohdasta. Hopeanvärinen Corolla kiilasi soraiselle pihallemme, ja ulos nousi kookas geelihiuksinen mies tummassa puvussa, pinkki solmio hulmuten. \'\'Hyvää huomenta, huomenta neiti, huomenta\'\', hän katsoi koiraani, \'\'mikä sen nimi olikaan?\'\'. \'\'Tuppe\'\', vastasin, enkä voinut irroittaa katsettani hänen välkkyvistä hampaistaa. \'\'Ja teillä on tämä talo myytävänä?\'\' hän jatkoi ja odottamatta vastausta lähti kiertämään taloa. \'\'Mitä olette hinnaksi ajatellut laittaa?\'\' \'\'No itseasiassa en vielä...\'\' aloitin hämilläni, mutta välittäjä keskeytti heti: \'\'Kyllä, kyllä, tästä saadaan oikein hyvä hinta.\'\' Tuumin hänen olevan vain sarkastinen ja välittämättä siitä jatkoin: \'\'Ehkä haluatte nähdä talon sisältä?\'\' \'\'Kiitos, tämä riittää\'\', mies sanoi, \'\'me näämme siis sunnuntaina kymmeneltä, jotta ehdimme hoitaa muutaman papreihomman ennen esittelyä. Kiitos, neiti, näkemiin\'\', hän sanoi maireasti ja samassa jo katosi autoineen pääkadulle. En mitenkään voinut uskoa, mutta kauppa syntyi heti seuraavana sunnuntaina. Ostajana toimi eläkepäiviään viettävä pariskunta, joka halusi muuttaa \'\'nuorison meluista rauhalliselle esikaupunkialueelle\'\'. Eikä hintakaan ollut mikään vähäinen. Olen nyt asunut Tupen kanssa uudessa asunnossani kolmisen vuotta Lena

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä