Yksinäisyyttä on monta lajia. Joku voi olla avioliitoossa ja silti tuntea yksinäisyyttä.
Toinen asustelee yksin, eikä koskaan tunne itseään yksinäiseksi.
Joku työskentelee suuressa yrityksessä, jossa on paljon työtovereita ja tuntee silti itsensä yksinäiseksi.
Mikä ero on yksin olemisella ja yksinäisyydellä?
Onko se sitä, että yksin elävä on hyväksynyt yksinelämisen, mutta yksinäinen ei kestä yksinoloa, vaan epätoivoisesti hakeutuu toisten seuraan, pitipä siitä tai ei. Kunhan ei vai tarvitse olla yksin. Pelkää yksinoloa.
Onko hän, joka on tottunut yksinoloon ja hyväksynyt sen, onnellisempi kuin hän, joka yksinäisenä etsii seuraa välittämättä millaista se on, kunhan vain ei tarvitse olla yksin.
Onko hän, joka on omasta halustaan yksin, onnellisempi kuin hän, joka yksinäisyyttään poistaakseen hakeutuu muiden joukkoon ja saa sieltä tyydytyksen, vaikkakin väliaikaisen?
Onko yksinolo tavoittelemisen arvoista vai onko meidät luotu parisuhteeseen?
Voiko itse valitsemasta yksinolosta saada tyydytyksen vai onko se vain itsepuolustusta?
Toinen asustelee yksin, eikä koskaan tunne itseään yksinäiseksi.
Joku työskentelee suuressa yrityksessä, jossa on paljon työtovereita ja tuntee silti itsensä yksinäiseksi.
Mikä ero on yksin olemisella ja yksinäisyydellä?
Onko se sitä, että yksin elävä on hyväksynyt yksinelämisen, mutta yksinäinen ei kestä yksinoloa, vaan epätoivoisesti hakeutuu toisten seuraan, pitipä siitä tai ei. Kunhan ei vai tarvitse olla yksin. Pelkää yksinoloa.
Onko hän, joka on tottunut yksinoloon ja hyväksynyt sen, onnellisempi kuin hän, joka yksinäisenä etsii seuraa välittämättä millaista se on, kunhan vain ei tarvitse olla yksin.
Onko hän, joka on omasta halustaan yksin, onnellisempi kuin hän, joka yksinäisyyttään poistaakseen hakeutuu muiden joukkoon ja saa sieltä tyydytyksen, vaikkakin väliaikaisen?
Onko yksinolo tavoittelemisen arvoista vai onko meidät luotu parisuhteeseen?
Voiko itse valitsemasta yksinolosta saada tyydytyksen vai onko se vain itsepuolustusta?
Vastaukset 10
Vanhimmat
En ole mielestäni epäsosiaalinen. Seuran löytäminen ei ole koskaan ollut ongelmani. Olen vai niin tottunut olemaan omillani, koska olen erittäin iltauninen ja herään sitten hyvin varhain aamuisin.
Kirjoitan tätä pyhäaamuna ja kello ei ole vielä kuin 3,50. Olen jo käynyt suihkussa ja juonut kupillisen kahvia.
parisuhteessa koin todella oloni usein hyvin yksinäiseksi,vaikka katsoimme tv-tä yhdessä,kävimme kaupassa yhdessä,ja matkustelimme yhdessä.
Nyt yksin asuessa,en tunne yksinäisyyttä vaan ihmeellistä rauhaa,voin tehdä asioita ihan kun itse haluan,enkä ole enää puolikas toiseen,johon en sittenkään sopinut,ihminen muuttuu ja nuorena ei ole samanlainen kun esm.tässä iässä.
Koko aikuisikäni olen elänyt parisuhteessa. Aina on ollut se joku joka on ollut kumppani, jonka elämää minäkin olen elänyt. Avioliitossakin tunsin välillä voimakasta yksinäisyyden kaipuuta. Osaksi varmaan työstäni johtuen, aina soi puhelin, aina oli joku joka vaati minulta jotakin.
Mieheni myös oli hyvin dominoiva henkilö, kuitenkin hyvä mies ja välimme oli hyvin läheiset. Hänellä oli matkatyö mikä vei hänet muualle yli puolet vuodesta. Elimme tavallaan kahta eri elämää. Mieheni poissa ollessa elimme lasten kanssa omilla ehdoilla, hänen kotona ollessa taas hänen ehdoilla.
Nyt leskenä olen yksin, en yksinäinen. Olen suruni surrut ja minun on hyvä olla näin., olen tyytyväinen olotilaani, tässä ja nyt. Toki harrastan ja tapaan ihmisiä. En kuitenkaan pakonomaisesti, viihdyn ihan hyvin kotonani, en todellakaan edes viitsisi lähteä jonnekin joka päivä. Mahdollisen uuden kumppanin suhteen rima on todella korkealla.
Tuttavapiirissäni on ihmisiä jotka kärsivät yksinäisyydestä, ei kukaan heistä ole totaalisesti yksin, eivät vain tunnu viihtyvän omassa seurassaan.
itsensä kanssa kun on sovinnossa,ei tarvitse muita koko aikaa seuraksi.
Olen kokenut vuosikymmenien ajan parisuhteessa elämistä,siinä oli paljon hyvääkin,kun lapset oli kotona vielä,ja jaksoi kaikkea.
Nyt kun ikää on tullut,haluaakin rauhaa elämäänsä ja pitää todella yksinolosta.
Ei todellakaan ihminen ole yksin kun yksin asuu.Siksi en tyrkytä seuraani esm.vanhemmille ihmisille,jopa oma vanhempani viihtyy hyvin yksin ja ei halua että koko ajan soitellaan tai käydään.
Niin kuin edellä on kirjoitettu, yksinäisyyttä on monenlaista.Itse en ole omasta tahdosta yksin, mutta kun tulee aika pitää luopua rakkaimmasta.
Aluksi koin itseni tosi yksinäiseksi, mutta silti aloin löytää iloa elämääni, on ystäviä ja harrastuksia joissa saa kulkea ja mennä mielensä mukaan. Kyllä sitä aina joitain löytää jos haluaa todella. Viihdyn kotonakin,elämä on ihanaa kun se oikein oivaltaa.
pitäisi ainakin jonkin aikaa asua yksin ennen parisuhteen solmimista. Lapsuuskodista pitää myös irrottautua. Pitää oppia vastaamaan asioista, jotka kuuluvat aikuisen elämään. Itse olen sellainen, joka tarvitsee yksinolon hetkiä ja olenkin paljon ollut yksin. Yleensä en tunne itseäni yksinäiseksi. Ehkä joskus nuorena, kun poikaystävä ei tullut luokseni, kun kaipasin. Tämä nykyinen elo on paljon seesteisempää kuin nuorena, elämänkokemus auttaa.
yksinoloa, minut on luotu parisuhteeseen ja onneksi olen saanutkin olla siinä kauan. Toivottavasti elän vielä pitkään parisuhteessa, se on niin onnellista.
Yksinäisyyden tunne tulee vain joskus harvoin, kun runsaat harrastusmenoni ovat tauolla. Parempi kuitenkin on asua yksin kuin toimimattomassa parisuhteessa. Ei valittamista, elämä on ihan hyvää näinkin. Voi elää elämäänsä omaehtoisesti ja herätä hyvillä mielin uuteen aamuun. Ystäviä, lapsia ja lastenlapsia on, mutta ei ole tarvetta aivan joka hetki olla kenenkään seurassa; yksin asumisessa on puolensa. Hyvä mahdollinen ihmissuhde olisi siihen vain bonusta, jos semmoinen kohdalle ihmeen kaupalla sattuisi, mutta kun siihenkään ei tällä iällä kelpuuta ketä tahansa. Asumaan tuskin kenenkään kanssa enää suostuisin, kun tarvitsen myös tätä omaa rauhaa ilman velvollisuuksia ja toisen kaavoittuneita kuvioita. Eli ihan hyvin näin. Keinutuolia ei ole, mutta kissa on. :))
on hyväksynyt yksinäisytensä on onnellinen. Nuorena olisin halunnut, että mieheni olisi ollut enemmän kanssani ja tunsin itseni yksinäiseksi. Nyt vuosien mittaan nautin, kun saan olla yksin. Ja siitäkin :yksin kaksin
Aikuisuuteen kuuluu myös yksinäisyys, mikä ei suinkaan ole negatiivinen asia vaan kasvamisen
tulos.
Ihmiset, jotka eivät kestä yksinoloa, keskenkasvuisia ja vailla omaa identiteettiä.
Elän toimivassa parisuhteessa, missä molemmat rakastavat myös yksinäisyyttä.
Täydellisempää en tiedä.