ajattele
tuhansia pulloposteja, jotka särkyivät karikoissa
koskaan rantoja saavuttamatta
eksyneestä sydämestä pusertuneita
sanoja
kyyneljuovaisia
hätähuutoja, avunpyyntöjä
kaukaiselle rakkaalle
tai jollekulle
ehkä kenelle tahansa joka saattaisi auttaa
sinulle,
ja huomaatko
sielusi myötäelää
tuntemattoman tuskaa ja
hätää
itket ajatellessasi
hänen aaltoihin hukkuneita repaleisia viestejään
niin, rakkaani
ajattele
juutalaislapsia ghetoissaan,
kaikkia tuskaisia öitä
vuonna 1939
kun painauduimme kiinni toisiimme
kasvot kasvoja vasten,
ja kumpikin puri hampaitaan yhteen ettemme olisi itkeneet
ääneen
me - tai joku jossain
ullakolle rakennetussa piilopaikassa
piiritetyn kaupungin keskellä
toivoessamme vapauttajaa tulevaksi
mutta koko maailma käänsi meille selkänsä
mahdolliset vapauttajat
pelasivat pelejä
kiinnostuneina vain aukottomista dogmeista,
nippelitiedoistaan ja julkisivusta
värisevien sydäntemme lyödessä viimeisiä avuttomia lyöntejä
pimeässä
auringonpolttamalla aavikolla
napalmisateessa
jossain
aivan varmasti
muistat,
jos vain ajattelet
nälkäisiä lapsia Namibiassa
kärpästen täyttämin ammottavin silmin - ja luisevia käsiä
jotka ojentuivat läpi
sähköisenä sykkivän tv-ruudun
kuulet
pullopostien särkyvän
särmäisiin kiviin
hauraiden jäsenten murtuvan
ss-miesten ja
valtiollisen poliisin hansikoiduissa
kourissa
kyllä!
rakkaani
mutta entä hän
joka nukkuu vierelläsi
onko hän
taaskin liian kaukana
kuullaksesi
kaikki maailman hätä,
koostuu yksilöiden hädästä
pienten sydänten parahduksista
mutta
entä hän joka istuu sinua vastapäätä
aamupöydässä
kahvia hörppien ja
on niin kuin ei huomaisikaan
niin, entä hän
silloin
kun mielesi täyttää
tympeä viha hänen välinpitämättömyytensä tähden
ja salaiset ajatukset
jotka on helppo kätkeä katseilta,
ehkäpä jonain päivänä vielä toteutatkin
haaveesi
ja annat hänen kärsiä
aivan jokaisesta viheliäisestä
laiminlyönnistä
helpompi sinun on eläytyä maailman kipuun kuin hänen kipuunsa
rakkaani, katso nyt:
pimeässä
auringonpolttamalla aavikolla
napalmisateessa
vuoteessa sinun vierelläsi
aamupöydässä
kahviani hörppien
minä heitän veteen pullopostin
vaikka ilmeeni on kivettynyt ja minusta tuntuu
etten piittaa
kuitenkin sydämeni kaipaa
jossain sisälläni
on huuto
sinua kohti
tai ehkä se olet sinä,
joka kaiken vihasi ja äänettömän raivosi
ja kaikkien pelkojesi ja täyttymättömien unelmiesi
keskellä
heität epätoivoista viestiä
jota et osaa edes pukea sanoiksi
toivot hänen kuulevan
ja rakkaani - kuulenko sanatonta viestiäsi
vai oletko liian lähellä
kuullakseni
anna anteeksi -
auta minua kuulemaan
että maailman kärsimys ja hätä
lievittyisi edes yhden sydämen verran,
tai ehkä
kahden sydämen verran
tuhansia pulloposteja, jotka särkyivät karikoissa
koskaan rantoja saavuttamatta
eksyneestä sydämestä pusertuneita
sanoja
kyyneljuovaisia
hätähuutoja, avunpyyntöjä
kaukaiselle rakkaalle
tai jollekulle
ehkä kenelle tahansa joka saattaisi auttaa
sinulle,
ja huomaatko
sielusi myötäelää
tuntemattoman tuskaa ja
hätää
itket ajatellessasi
hänen aaltoihin hukkuneita repaleisia viestejään
niin, rakkaani
ajattele
juutalaislapsia ghetoissaan,
kaikkia tuskaisia öitä
vuonna 1939
kun painauduimme kiinni toisiimme
kasvot kasvoja vasten,
ja kumpikin puri hampaitaan yhteen ettemme olisi itkeneet
ääneen
me - tai joku jossain
ullakolle rakennetussa piilopaikassa
piiritetyn kaupungin keskellä
toivoessamme vapauttajaa tulevaksi
mutta koko maailma käänsi meille selkänsä
mahdolliset vapauttajat
pelasivat pelejä
kiinnostuneina vain aukottomista dogmeista,
nippelitiedoistaan ja julkisivusta
värisevien sydäntemme lyödessä viimeisiä avuttomia lyöntejä
pimeässä
auringonpolttamalla aavikolla
napalmisateessa
jossain
aivan varmasti
muistat,
jos vain ajattelet
nälkäisiä lapsia Namibiassa
kärpästen täyttämin ammottavin silmin - ja luisevia käsiä
jotka ojentuivat läpi
sähköisenä sykkivän tv-ruudun
kuulet
pullopostien särkyvän
särmäisiin kiviin
hauraiden jäsenten murtuvan
ss-miesten ja
valtiollisen poliisin hansikoiduissa
kourissa
kyllä!
rakkaani
mutta entä hän
joka nukkuu vierelläsi
onko hän
taaskin liian kaukana
kuullaksesi
kaikki maailman hätä,
koostuu yksilöiden hädästä
pienten sydänten parahduksista
mutta
entä hän joka istuu sinua vastapäätä
aamupöydässä
kahvia hörppien ja
on niin kuin ei huomaisikaan
niin, entä hän
silloin
kun mielesi täyttää
tympeä viha hänen välinpitämättömyytensä tähden
ja salaiset ajatukset
jotka on helppo kätkeä katseilta,
ehkäpä jonain päivänä vielä toteutatkin
haaveesi
ja annat hänen kärsiä
aivan jokaisesta viheliäisestä
laiminlyönnistä
helpompi sinun on eläytyä maailman kipuun kuin hänen kipuunsa
rakkaani, katso nyt:
pimeässä
auringonpolttamalla aavikolla
napalmisateessa
vuoteessa sinun vierelläsi
aamupöydässä
kahviani hörppien
minä heitän veteen pullopostin
vaikka ilmeeni on kivettynyt ja minusta tuntuu
etten piittaa
kuitenkin sydämeni kaipaa
jossain sisälläni
on huuto
sinua kohti
tai ehkä se olet sinä,
joka kaiken vihasi ja äänettömän raivosi
ja kaikkien pelkojesi ja täyttymättömien unelmiesi
keskellä
heität epätoivoista viestiä
jota et osaa edes pukea sanoiksi
toivot hänen kuulevan
ja rakkaani - kuulenko sanatonta viestiäsi
vai oletko liian lähellä
kuullakseni
anna anteeksi -
auta minua kuulemaan
että maailman kärsimys ja hätä
lievittyisi edes yhden sydämen verran,
tai ehkä
kahden sydämen verran
Vastaukset 2
Vanhimmat
Pitäisikö rakastaminen aloittaa siitä läheltä. Jos hyvä lähtisi pienestä liikkeelle, muuttuisi ajatuksista teoiksi. Jatkaisi matkaansa, ja tavoittaisi sen joka sitä odottaa. Vaikka toisella puolen maapalloa?
että tämä tällainen ajattelu- runoilutyyli sopii sinulle kaikista parhaiten. Uskaltaisko sanoa (ettei liialliselta kuulosta), että joskus se jopa ihan mykistää.
Sanoissas' on ikäänkuin jokin rakkauden taika. Ehkä ne siksi niin koskettaa, ja lievittää kipua, ainaskin yhden sydämen verran...
eli kiitos taas aatoksistas' !
:)t.ticole