Kanini häkki

Moikka kaikille!!!
Olen yhdistänyt kanilleni normaali kokoisesta häkistä ja kuljetushäkistä joka on oikeasti marsun häkki niin kodin joka sisältää kaksi häkkiä.Kiinnitin häkit yhteen riimunnarulla siis aika paksulla köydellä jonka toisessa päässä lukko.Pienen häkin katton kanini osaa avata jos se jää vähänkin auki joten olen sen päälle laittanut paksun kirjan.Normaali häkissä on toisessa nurkassa pahvilaatikko jonka päällä heinää kanini tykkää syödä heinää sen päällä jonku verran.Mitä mieltä olette pysyykö kanini yksin ollessaan häkissä eikä tule sieltä ulos.Se ei voi päästä muuta kauttakun puremalla narun poikki mutta jotta se sais häkit ja narut irrotettu toisistaan melkein mahdottumuus koska kanini ei oikeastaan edes kiipeile tai nouse pystyyn.Äitini kuitenkin haluaa tietää voiko kanin jättää noin kuudeksi tunniksi yksin eikä se tule sieltä pois.Mitä mieltä olette?Sitten mitä virikkeita kanini häkkiin voi laittaa.Kanini yleensä päivisin vain makoilee joten ajattelin että se voisi virkistyä jos sillä olisi tekemistä.Toista kania en voi ottaa.
2320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vaikka kanilla olis vaikka kuinka suuri häkki, sitä pitäs pitää vapaana päivässä n. tunnin.
Jos kani ei saa tarpeeksi liikuntaa, se voi halvaantua ja kuolla.
Jos kanillasi on tosi tylsää häkissä, se voi ehkä hoksaa narut ja huvikseen vain jyrsiä niitä poikki. Keksi siksi jotain tekemistä häkkiin, ettei se pure naruja poikka ja lähde karkuun. Laita varmuudeksi vielä huoneen ovi kiinni, ennen kuin lähdet minnekkään.
Laita häkkiin vaikka paperirullia, joita se voi jyrsiä. Tai oksia.

Äänestä
  • Juoksutan kaniani iltaisin yleensä 19.30-22.00 mutta silloin kanini ei juokse vaan nukkuu matolla tai jyrsii sitä.Kanini häkissä on tälläkin hetkellä paperirulla mutta se siirtää sen vain pois tieltään jos sattuu siihen törmäämään.Jos huoneen oven laittaa kiinni niin huoneeseen tulee sairaan kylmä.Ei se kyllä tänään ole minnekkään lähtenyt vaikka olen ollut koulussa ja tullut sieltä juuri.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


I love my rabbit kirjoitti:

Moikka kaikille!!!
Olen yhdistänyt kanilleni normaali kokoisesta häkistä ja kuljetushäkistä joka on oikeasti marsun häkki niin kodin joka sisältää kaksi häkkiä.Kiinnitin häkit yhteen riimunnarulla siis aika paksulla köydellä jonka toisessa päässä lukko.Pienen häkin katton kanini osaa avata jos se jää vähänkin auki joten olen sen päälle laittanut paksun kirjan.Normaali häkissä on toisessa nurkassa pahvilaatikko jonka päällä heinää kanini tykkää syödä heinää sen päällä jonku verran.Mitä mieltä olette pysyykö kanini yksin ollessaan häkissä eikä tule sieltä ulos.Se ei voi päästä muuta kauttakun puremalla narun poikki mutta jotta se sais häkit ja narut irrotettu toisistaan melkein mahdottumuus koska kanini ei oikeastaan edes kiipeile tai nouse pystyyn.Äitini kuitenkin haluaa tietää voiko kanin jättää noin kuudeksi tunniksi yksin eikä se tule sieltä pois.Mitä mieltä olette?Sitten mitä virikkeita kanini häkkiin voi laittaa.Kanini yleensä päivisin vain makoilee joten ajattelin että se voisi virkistyä jos sillä olisi tekemistä.Toista kania en voi ottaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu