Pyydystäminen

Ereshkigal

Parisen vuotta sitten löysin ulkomaisen foorumin, jossa castanedalaiset kävivät kovaa keskustelua ja mittelöä keskenään kaikesta mahdollisesta CC:n oppiin kuuluvasta. Loputtomimmaksi ja hedelmättömimmäksi aiheeksi osoittautui PYYDYSTÄMINEN, jota jotkut yrittivät harjoittaa netissä. Se sotkettiin ja kytkettiin joka ikiseen viestiin, joita foorumille laitettiin. Jos joku yritti selvittää omia kokemuksiaan (ja siten kenties todistaa että CC ei puhunut puppua), alettiin heti huutaa kuinka puhuja on ITSETÄRKEYDEN vallassa. Näin mistään ei tullut mitään, ja yllekirjoittanut tympiintyi täysin koko pyydystämiseen vasta pelkällä teoriatasolla.
En ymmärtänyt mitä järkeä oli paikoillaan polkemisessa. Kukaan ei saanut mitään hyödyllistä aikaiseksi, kun heti ensimmäiseksi piti todistella että "vaikka nyt tässä äänessä olenkin, en ole itsetärkeä". Kärsimättömänä ihmisen pidin sitä kaikkea persoonaan liittyvää jaarittelua äärimmäisen tylsänä, koska halusin vain informaatiota...

Antaessani huonojen sotureiden vaikuttaa käsityksiini ymmärsin pyydystämisen idean täydellisen väärin (kieroiluksi ja vittuiluksi kenties). Jos yleensä ymmärsin siitä yhtään mitään... Vasta nyt kun taannoin kävin samaa typerää "sinun egosi on suurempi, ei kun sinun egosi, ei kun sinun" –sotaa täällä Suomi24-keskustelussa vasta tajusin mikä on ehkä yksi tärkeä pointti pyydystämisessä.

Pyydystämisen ulkoisella muodolla ei ole merkitystä, tärkeintä on että se tuo suotuisia tuloksia harjoittajalleen. Netti soveltuu siihen vain äärimmäisen harvoin, sillä netissä ihminen on suodatettuna pelkästään dialogia käyväksi näperteleväksi mieleksi, joka ei todellakaan ole ihminen itse kokonaisuudessaan. Jokainen pyydystämisen yrityskin pelkän mielen ja verbaliikan keinoin muuttuu väistämättä itsekorostukseksi, jossa älyllisesti pyritään vain voittamaan vastustaja – ei todellakaan muuttamaan omaa itseä tai puhdistamaan tonaalia. Tai jos itse sattuisikin muuttumaan, niin se on todella harvinaista!

Mikäli tuloksia ei tule, voidaan päätellä että kyseessä on tonaalin kieroilu: minä tässä pyydystelen kovasti. Paino sanassa MINÄ. Todellisessa pyydystämisessä minästä ei piitata pätkän vertaa, ja koko juttu perustuu armottomuuteen niin itseä kuin vastustajaakin kohtaan. Todellisen soturin harjoittaman taistelun tarkoitus on sortaa alas oman mielen rakentama ego-linnake, ei pyrkiä osoittamaan olevansa nokkela. Jos on nokkela, tonaali ei ole ainakaan puhdistunut. Sama juttu jos harmittelee sitä että ei ole nokkela...

Pyydystäjä ei hae itselleen He-Man –persoonaa, joka on paras ja kaunein. Pyydystäjä vaikka sontii housuihinsa, jos se auttaa hänen taistelussaan tulla vapaaksi.

!!!Pyydystäjä ei välitä siitä mitä hänen egostaan sanotaan.!!!

(Tämä on tärkeä pointti miellyttämiseen pikkulapsesta asti koulutetulle eukolle!)

Suurin ongelma itselleni on aina ollut että jos yritän tehdä jotakin hyvin, joku tulee sanomaan että luulen itsestäni suuria. Koska samaan aikaan yritän tehdä suuria, mutta olla luulematta suuria itsestäni, minusta tuntuu että yksinkertaisesti tulen hulluksi. Ongelmani on se, että en ole ymmärtänyt etten ole velkaa selityksiä kenellekään, jos vain itse tiedän pysyväni oikealla tiellä. Ehkä en aina tiedä, ja toiset ihmiset voivat vaikkapa vahingossakin toimia tienviittoina. Mutta selittely on hukkaan heitettyä energiaa, ja halu olla vilpitön yksi suuri vitsi. Koska tonaali on aina väistämättä hiukkasen päästään kilahtanut (eli se ei koskaan ole täysin terve), kaikki mitä tekee tai sanoo on aina pelkkää hullutusta. Pyrkimys rehellisyyteen on mahdotonta, koska mieli on aina jonkinlaisen itseensä liittyvän valheen vallassa.

Pyydystäminen on vaikein asia Maan päällä. Luulenpa kuitenkin, että jos vähänkin tuntuu siltä että pyydystäminen on hevon perseestä, silloin ei oikeasti ole havainnoinut pyydystämistä, vaan siitä että joku vain näpertelee tonaalinsa parissa. Se on vähän sama kuin että luulisi ajavansa autoa moottoritiellä, kun itseasiassa päristeleekin itse suullaan ja ohjaa kädellä pikkuautoa olohuoneen lattialla!

4

126

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Babulos

      Niin mitäs sitä pyydystetään ja kuka pyydystää?

      Mielesi koostuu kolmesta osasta, jotka ovat 1 1 = 3, koska kahden kosketuksesta syntyy kolmas, ja samalla mielesi on kokonainen. Nyt kysyt, mikä on noiden kahden ero, vaikka ne ovat kokonainen, haluat tietää, kumpi sinä olet. Sinä olet se, joka haluaa tämän tietää, se joka eroa kysyy. Näin mielesi koostuu kolmesta osasta, jotka ovat 1 1 = 3, koska kahden kosketuksesta syntyy kolmas, ja samalla mielesi on kokonainen. Nyt kysyt, mikä on noiden kahden ero, vaikka se ovat sama, haluat tietää, kumpi sinä olet. Sinä olet se, joka haluaa tämän tietää, se joka eroa kysyy. Näin mielesi koostuu kolmesta osasta, jotka ovat 1 1 = 3...

      Tämä, rakas ystäväni, on julminta mitä sinulle voin sanoa.

      Edellä mainittu Pyhä Kolminaisuus on se ratkaisevan tärkeä opillinen skisma kreikkalais- ja roomalaiskatolisen kirkon välillä, joka myös Filioque-kiistan nimellä tunnetaan, eli lyhyesti sanoen: onko pyhä henki lähtöisin Isästä vaiko Isästä ja Pojasta. Tämä opettaa meille, että kysymys itsessään sisältää sekä skisman, että kumpikaan ei voi olla oikaessa, että harmonian, että molemmat ovat väistämättä oikeassa, koska eri ja sama syntyvät kysymyksessä jota ei vuorostaan voi kysyä ilman kahta samaa.

      Toisin sanoen, kun kysyjä kysyy hän voi saada vastauksen vain jommasta kummasta vaihtoehdosta, ja toinen kanta on silloin väistämättä samalla sekä oikea ja väärä, eli sama kuin se toinen mutta eri, koska kysymys luo eron, ennen kysymystä on vain sama ja kumpikin, josta kysymys syntyy. Tämä on pähkinäkuoressa Heisenbergin epätarkkuusperiaatteena tunnetun kvanttiteorian paradoksin sisältö.

      Tästä rakennamme erehtymättämän kvanttihypyn avulla loogisen aasinsillan, että nettikirjoittelun avulla sekä voi että ei voi pyydystää, koska pyydystäjä voi saada hännästä kiinni mutta on itse pää hännän jatkona. Eikä pyydystäjä voi olla saamatta hännästä kiinni koska pää ja häntä ovat sama, joten sinut on jo pyydystetty. Mitäs kysyit!

      • Ereshkigal

        No enpä tuohon osaa sanoa kuin että on se ilmojakin pidellyt.

        Muuuuuuuutta tästä itsensä pyydystämisestä tuli mieleen, että koen ihmisen olevan sellainen palava kekäle, joita sinkoilee tulivuoresta. Puhtaan, tulisen kökön ympärillä on mustaa paskaa, joka on sitä kiviainesta joka on jo jähmettynyt.

        Mitä se on suomeksi.

        Ihminen on puhdasta energiaa, joka ottaa yhä uusia muotoja (ruumis, luonne jne.) ja nämä muodot ovat tietysti niitä elämän puun oksia jotka aikansa kukoistavat ja sitten kuolevat. Mikäli puu kuvittelee olevansa yksi oksa, päin fiddendaalia menee. Mikäli ihminen sitoutuu itsessään läsnäoleviin kuolemassa oleviin kokonaisuuksiin (luonteenpiirteet, katoava naaman nättiys yms.) hän on joron jäljillä. Hän sitoutuu KUOLEMAAN. Pyydystäminen voisi olla sitä, että tajuaa olevansa kuolevaisen kanssa yhdistetty. Sitten voikin keskittyä siihen, mikä säilyy. Siihen energiaa, tuleen. Kunnes taas huomaa että se tulenlieska jota vaalii, on juuri kuolettumassa mustaksi moskaksi. Sitten taas vaan siirretään huomio tuleen. Jne. Ad infinitum.


      • Babulos
        Ereshkigal kirjoitti:

        No enpä tuohon osaa sanoa kuin että on se ilmojakin pidellyt.

        Muuuuuuuutta tästä itsensä pyydystämisestä tuli mieleen, että koen ihmisen olevan sellainen palava kekäle, joita sinkoilee tulivuoresta. Puhtaan, tulisen kökön ympärillä on mustaa paskaa, joka on sitä kiviainesta joka on jo jähmettynyt.

        Mitä se on suomeksi.

        Ihminen on puhdasta energiaa, joka ottaa yhä uusia muotoja (ruumis, luonne jne.) ja nämä muodot ovat tietysti niitä elämän puun oksia jotka aikansa kukoistavat ja sitten kuolevat. Mikäli puu kuvittelee olevansa yksi oksa, päin fiddendaalia menee. Mikäli ihminen sitoutuu itsessään läsnäoleviin kuolemassa oleviin kokonaisuuksiin (luonteenpiirteet, katoava naaman nättiys yms.) hän on joron jäljillä. Hän sitoutuu KUOLEMAAN. Pyydystäminen voisi olla sitä, että tajuaa olevansa kuolevaisen kanssa yhdistetty. Sitten voikin keskittyä siihen, mikä säilyy. Siihen energiaa, tuleen. Kunnes taas huomaa että se tulenlieska jota vaalii, on juuri kuolettumassa mustaksi moskaksi. Sitten taas vaan siirretään huomio tuleen. Jne. Ad infinitum.

        No tulihan sieltä kuitenkin jotain oivalluksen poikasta :).

        Itse en ole kyllä tuosta KUOLEMA-jutusta kovinkaan vakuuttunut. Mitenkä sellainen, jolla ei ole alkua eikä loppua, voi kuolla? Eikös sen voisi ajatella niinkinpäin, että tuo palava kekäle sitoutuu SYNTYMÄÄN yhä uudestaan mustan paskan keskelle, kunnes sitten joskus kyllästyy tuohon paskan toistumisen ja toistumisen paskan säilyttämiseen mustaavaa tulenliekkiä vaalimalla ja tajuaa, että mikään ei säily...?


      • Ereshkigal
        Babulos kirjoitti:

        No tulihan sieltä kuitenkin jotain oivalluksen poikasta :).

        Itse en ole kyllä tuosta KUOLEMA-jutusta kovinkaan vakuuttunut. Mitenkä sellainen, jolla ei ole alkua eikä loppua, voi kuolla? Eikös sen voisi ajatella niinkinpäin, että tuo palava kekäle sitoutuu SYNTYMÄÄN yhä uudestaan mustan paskan keskelle, kunnes sitten joskus kyllästyy tuohon paskan toistumisen ja toistumisen paskan säilyttämiseen mustaavaa tulenliekkiä vaalimalla ja tajuaa, että mikään ei säily...?

        Niin. Kun pysyy jatkuvasti tulessa/-na, eikä sijoita panoksiaan enää paskaan, niin sittenhän sitä on saavuttanut oman potentiaalinsa... tullut vapaaksi... silkkaa puhdasta energiaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      650
      7989
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2273
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2194
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1764
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1254
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1239
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      1158
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      845
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      59
      806
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      750
    Aihe