http://showrooms.volkswagen.de/golf/
Saksan VW:n sivuilla mm. sisäkuvia jo aikaisemmin julkaistujen ulkokuvien lisäksi.
Ei iske allekirjoittaneeseen enää VW:n muotoilu Golfin osalta, ei sisä- ja ulkomuotoilu kumpikaan. Ulkoa muistuttaa Seateja, jotka aivan kamalan näköisiä. Kojelaudan keskikonsolikin on erikoinen, ei jatku samaa linjaa alas asti vaan loppuu kesken niin kuin pikkuautoissa on tapana jostain syystä. Jotenkin olisi odottanut, että Golfia viedään laadukkaampien ja ylempiluokkaisten autojen suuntaan myös muotoilultaan, mutta ei... Taitaa olla merkin vaihto Audiin edessä, kun auton vaihto tulee seuraavan kerran eteen.
Saksan VW:n sivuilla mm. sisäkuvia jo aikaisemmin julkaistujen ulkokuvien lisäksi.
Ei iske allekirjoittaneeseen enää VW:n muotoilu Golfin osalta, ei sisä- ja ulkomuotoilu kumpikaan. Ulkoa muistuttaa Seateja, jotka aivan kamalan näköisiä. Kojelaudan keskikonsolikin on erikoinen, ei jatku samaa linjaa alas asti vaan loppuu kesken niin kuin pikkuautoissa on tapana jostain syystä. Jotenkin olisi odottanut, että Golfia viedään laadukkaampien ja ylempiluokkaisten autojen suuntaan myös muotoilultaan, mutta ei... Taitaa olla merkin vaihto Audiin edessä, kun auton vaihto tulee seuraavan kerran eteen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
En oikein ymmärrä näitä vertauksia Seatteihin ulkomuodoista, kun en itse näe mitään samaa, ellei samaksi lasketa valojen muotoja, jotka nyt ovat tuommoisia joka toisessa tänä vuonna esitellyssä automallissa.
Kojelauta noudattaa Touranin muotoilua ja on mielestäni onnistunut. Kaikki napit ovat mukavilla paikoilla, eikä konstailla millään ihme 'ranskalaisilla' muotoiluilla - juuri niin kuin pitääkin...
No kullakin on oma makunsa, eikä niistä voi kiistellä, joten :)
Uuden Golfin ja Touranin ilmansäätönupit (kierrettävät) ovat aika halvan näköisiä ja "kevytrakenteisia". Olen itse todennut livenä sen Touranissa.
Oletkos huomannut kaikista isommista laatuautoista, että kojelaudasta alastuleva keskikonsolin osa on yhtäjaksoinen siihen tasoon saakka, jossa vaihdekeppi on, eikä tuollainen lippa kuin uudessa Golfissa. Minusta tuollaiset lippamalliset keskikonsolit kuuluvat tila-autoihin ja pikkuautoihin, joihin ei pienten mittojen takia mahdu tyylikästä kojelaudan keskiosaa jatkumaan alas saakka, vertaa esim. Mersut, Audit, BMW:t, Volvot.
Em. sivuilla olevista kuvista ei vielä näy, ovatko tajunneet muotoilla etupenkkien välissä olevan konsoliosan niin, että siinä on luonnostaan kyynärnoja, ts korotettu keskiosa. Nykymallissa ei ole korotettua keskiosaa, vaan erillinen ja ruma kyynärnoja täytyy hankkia erikseen. En ymmärrä miksi yleensäkään Golf-luokan nykyhenkilöautoihin ei tehdä ergonomisesti hyvää ja silmälle miellyttää korotettua keskikonsolia. Eihän siitä keskeltä kuljeta nykyautoissa kuitenkaan enää etupenkkien välillä. Tämä sama vika on esim. uudessa Avensiksessa. Jos Avea vertaa esim. Bemarin 300 sarjaan, niin kyllä tunnet istuvasi tiivimmin autossa kiinni, kun vierelläsi on korotettu keskikonsoli, eikä penkin tärkein ominaisuus ole se, että miten korkealle saat sen säädettyä.
Uusi Golf näyttää ulkoisesti edestä katsottuna normaalialustalla ja normaalirenkailla vähän samalta kuin Opel Corsa. Takaa tulee taas Seat vahvasti mieleen.
Ja nämähän ovat vain yhden äijän mielipiteitä, mutta myös muita perusteltuja mielipiteitä lukisin myös mielelläni uudesta Golfista liittyen muotoiluun tai muihin ominaisuuksiin. Minulle tuo ohjaamon muotoilu, ulkonäkö ja ergonomia ovat tärkeitä ja merkittäviä valintaperusteita autolle. Siellähän sitä kuitenkin eniten ollaan ja kärsitään tai nautitaan autoilusta.
Mutta mutta, katsotaan nyt miltä se näyttää livenä
Itse piti taas oikein lähteä miettimään, missä kohdin uusi Golf eroaa Ibizan ulkonäöstä. Selkein ero on mielestäni Golfin matalampi kylkilinja, eli ikkunapinta-alaa on enemmän ja ovipeltiä taas vähemmän.
Muutoin nuo ovat ulkoa päin lähes kuin kaksi marjaa: samanlaiset etu- ja takavalot niin muodoltaan kuin tyyliltään, "muhkurainen" konepelti, etupuskuri suojalistoineen, samoin kuin takaluukku ja takapuskuri (esim. rekisterikilven ja VW:n logon sijainti).
Ihan kivannäköinen tuo Golf kuitenkin mielestäni on (kuten Ibizakin).
Halvan lelun näköinen...
Näin on. Oikeastaan ulkokuori menettelee pieniä tingeltangeleita ihmetellen, mutta konttoripuoli on todella sekava, halvannäköinen ja tyylitön. IV-versio on todella tyylikäs tähän verrattuna. Merkin vaihtoa harkitaan.
Hei miettikääpä tätä: Tämä uusi mallihan on juuri sen näköinen kuin tällaisen tosi tosi perus auton kuuluu olla. Miksi Golfia muutenkaan yritettäisiin viedä ylempiluokkaisten suuntaan, kun ylempänä on Bora ja Passat. Golf on suunniteltu halvaksi perus käyttö autoksi eikä todellakaan miksi "Hei katsokaa naapurit" kulkupeliksi. Golf on saman hintainen kuin korolla, farmari tosin Golffilla vielä halvempi. Siinä on luokka jossa Golf on, Audia ei voi verrata golfiin koska ne ovat ihan eri hintaisia...
makuja on monia mutta muutama pikku korjaus... bora on konttiperäinen golf.
oletko kurkannut uuden akolmosen sisälle? yhdennököisyys v-golffin sisätiloihin todella suuri - aivan kuin nelos golffilla ja tämän vuoden a3 audillakin.