Itse alotin koulun käynnin laman huitteis eli vuonna 90. tuntuu et siitä olis jo ikuisuus no kuitenkin... no mä olin täynnä odotuksia et saa uusia kamuja sekä oppiskin koulus jotain.Noh alkuhan meni hyvin ku kukaan ei tuntenu toisiaan hyvin ja haluttiin olla kamua vähän jokaisen kanssa.
no tämä kuitenkin alkoi muuttua omalta osaltani päin vastaiseksi eli alettiin suoraan sanoen kiusaamaan ja hakkaamaan isossa jengissä kun ei uskallettu yksin tulla aukoon päätä ja tätä paskaa eli kiusaamista jatkui tonne ylä asteen seiskalle asti kunnes mulle riitti mä suutuin niin pahasti kiusaajilleni että mä otin esnimmäisen no rules-ottelun yhtä tyyppiä vastaan jataoin sitä ukkoa ku vierasta sikaa... mulla ei ollu mitään tunteita niitä kohtaan ja ne lopetti sen kiusaamisen siihen ku ne näki omin silmin millainen voi olla ihminen kun sitä syrjitään vuosia.(tosin kyllä mä nuorempanakin olin yläkädes ku tappelin mut sitten ne tuli aina ylivoimal niin sain turpaani...)
Noh seiska luokan jälkeen sitten muutettiin ruotsiin ja siellähän mua alettiin arvostaan(osa syynä ehkä kun olin suomalainen) ja se oli uutta mulle ja mä olin ihan öö aapisella kun sain kuulla tai paremminkin tietää et eräs mun silloinen ihastukseni piti musta mutta mä en uskaltanusi tehdä mitään aloitetta ja se jäi siihen...noh me muutettiin takasin tänne suomeen ja aloitin lukion (jonnehalusin jo ala-asteella)aloin viihtyä paremmin ihmisten keskuudessa.
Nyky päivänä mun elämä on lähes samanlaista kuin muillakin nuorilla joskaan mulla ei ole yhtä muistorikasta menneisyyttä... vaan olen sitäkin vahvempi ottamaan vastaan tulevaisuuden haasteet... olkaa kiusatut vahvoja kun te pääsette maaliin niin sielä oottaa teitä kaikista parhain palkinto eli elämänkokemus ja näkemys joita muilla ei ole!
no tämä kuitenkin alkoi muuttua omalta osaltani päin vastaiseksi eli alettiin suoraan sanoen kiusaamaan ja hakkaamaan isossa jengissä kun ei uskallettu yksin tulla aukoon päätä ja tätä paskaa eli kiusaamista jatkui tonne ylä asteen seiskalle asti kunnes mulle riitti mä suutuin niin pahasti kiusaajilleni että mä otin esnimmäisen no rules-ottelun yhtä tyyppiä vastaan jataoin sitä ukkoa ku vierasta sikaa... mulla ei ollu mitään tunteita niitä kohtaan ja ne lopetti sen kiusaamisen siihen ku ne näki omin silmin millainen voi olla ihminen kun sitä syrjitään vuosia.(tosin kyllä mä nuorempanakin olin yläkädes ku tappelin mut sitten ne tuli aina ylivoimal niin sain turpaani...)
Noh seiska luokan jälkeen sitten muutettiin ruotsiin ja siellähän mua alettiin arvostaan(osa syynä ehkä kun olin suomalainen) ja se oli uutta mulle ja mä olin ihan öö aapisella kun sain kuulla tai paremminkin tietää et eräs mun silloinen ihastukseni piti musta mutta mä en uskaltanusi tehdä mitään aloitetta ja se jäi siihen...noh me muutettiin takasin tänne suomeen ja aloitin lukion (jonnehalusin jo ala-asteella)aloin viihtyä paremmin ihmisten keskuudessa.
Nyky päivänä mun elämä on lähes samanlaista kuin muillakin nuorilla joskaan mulla ei ole yhtä muistorikasta menneisyyttä... vaan olen sitäkin vahvempi ottamaan vastaan tulevaisuuden haasteet... olkaa kiusatut vahvoja kun te pääsette maaliin niin sielä oottaa teitä kaikista parhain palkinto eli elämänkokemus ja näkemys joita muilla ei ole!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minua myös kiusattiin vuosikausia, lukioaikana vasta pääsin kiusaajistani eroon. Itsetuntoni oli pohjalukemilla usemman vuoden. Tästä kaikesta olen kuitenkin sisuuntunut ja kääntänyt tavallaan kiusaamisen voitoksi. Monet entiset kiusaajani ovat tänä päivänä surkimuksia, työttömiä, alkoholiongelmaisia yms. Eipä käy yhtään kateeksi, kun heitä kattelee. Itsellä menee hyvin, on työpaikka, perhe, kavereita yms.
Olen päätynyt siihen tulokseen, että usein kiusaajat ovat itse suurimman avun tarpeessa. Kiusaaminen on usein avunhuuto. Onneksi nykyisin koulussa kiinnitetään melko paljon huomiota kiusaamiseen, on saatu jopa hyviä tuloksia aikaan muutamissa kouluissa.