Bu Bu Buana Bu,
Bu Bu Buana Bu,
Buana Bu Buana Bu,
Tangkaka Tangka Kathmandu,
Buana Bu Buana Bu,
Longati Longaa Tangkaka Tangkaa,
Bongo Bongo Oh!
Kaikkihan tietävät, että jokaiseen niinsanottuun luonnonuskontoon jokaisessa maailman kolkassa on aina ja ikuisesti ja väistämättä kuulunut kiivas ja intohimoinen rummutus. Rumpujen rakenteissa ja paikallisissa rytmeissä on eroavaisuuksia, mutta itse rummus on universumin perusfakta. Rummutukseen kuuluu olennaisesti myös tanssi ja laulu, jotka kuitenkaan eivät olisi juuri mistään kotoisin ilman pätevää rummutusta.
Rummutatteko? Miksi?
Miksi ette rummuta?
Miksi rummutus tekee iloiseksi ja voimakkaaksi?
Pitäisikö suomalaistenkin opetella rummuttamaan? Meillä perinteisesti ovat rummuttaneet julkisesti vain rockmuusikot, joiden laulujen tahtiin on luvallista hiukan keinua tai pomppia kesäisin mutaisilla hiekkakentillä sateenvarjo kädessä.
Onko klassinen ja pop musiikki tehnyt meistä laiskoja musiikin kuuntelijoita jotka harjoituttavat vain korviaan eivätkä lainkaan enää itse soita mitään, koska on keksitty niin monimutkainen musiikin teoria, että sitä on opiskeltava vuosia ennenkuin saa luvan soittaa julkisesti toistenkin ihmisten kuullen?
Kaikkien on rummutettava
10
607
Vastaukset
- Topu
Rumpu on synnillisin instrumentti, jonka kristinusko tietää. Siksi Suomessa ei rummuta kuin luontouskoiset tai synnilliseen elämäntapaansa kiintyneet muusikot. Kun Isä Jumala löysi tiensä tänne korpiemme kätköihin hän puhkaisi kalvon Suomi-immeltämme. Pastorit tuhosivat shamaanirumpujemme satoja vuosia jyrisseen pinnan. Suomi-impi raiskattiin. Siksi rumpu ei Suomessa soi.
Mutta nyt olisi aika saattaa rikolliset edesvastuuseen raaoista teoistaan. Siksi rumpu soikoon!
Urut on suruista tehdyt. Olettekos koskaan miettineet miksei virsiä säestetä huuliharpulla? Tai melodikalla? Uruissa pauhaa tuomitsevan Jumalan ääni niin että seinät tärisee. Urut on peruskristillinen soitin: sen äänessä voi soida vain Jumala tai Saatana. Muita vaihtoehtoja ei ole.
Rumpu kiusoittelee kuulijansa kristillisyyden vastaiseen seksuaaliseen ketkutukseen. Saman tekee didge kun sen dronen oikein hallitsee.
Mutta maailmankaikkeus sykkii. Maapallollakin on oma biittinsä. Rumpu on voimakas alitajunnallisesti, mutta se ei "viritä mielialoja". Sitä on iloista soittaa ja kiva tanssia, mutta se ei sointujen tapaan johdata kuulijaansa eri tunnetasoille. Siksi se on zeniläinen instrumentti. Kuten tiu´utkin. Perkussiot kutsuvat henget pippaloihin mukaan. - Polgara
Monet rummuttavat tiedostamattaan... Kerran ystäväni huomauttivatm kun rummutin pöydän pintaa ennen tunninalkua... meillä oli edessä koe ja kelasin asioita päässäni. en edes huomannut rummuttavani sormillani pöytää... se kuulosti kuulema pelottavalta... rytmi kai oli liian intohimóista... Itse vain naureskelin kavereilleni ettei kai pöydän naputtelu voi säikyttää ketään mutta nyt kun muutama vuosi tuosta on kulunut säikähdin itse kun matematiikan opettajani yhtäkkiä kesken tunnin alkoi rummuttaa sormillaan pöytää... En voinut tehdä tehtäviä vaan lamaannuin täysi... en voinut tehdä mitään ja aloin pelätä... muut eivät huomanneet mitään... onneksi opettaja havahtui mietteistään eikä kiusannut minua pidempään... Kun tunnin loputtua "naureskelin" kaverilleni että opettajapas innostui naputtamaan pöytää kaveri vain katsoi minua oudosti ja sanoi ettei huomannut mitään... Olinko ainut joka tiedosti rummutuksen? Opettajakaan ei näyttänyt tajunneen mitään...
Itse villiinnyn täysin jos saan vanhan kunnon rummun käsiini... Rakastan rummun ääntä :D
Pol- Itzli
Minäkin olen koko ikäni rummuttanut pöytää, sekä tietysti myös muovimukeja ja muuta käteen osuvaa. Tiesitkö, että koiran kylkiluita kämmenellä taputtelemalla syntyy mukava "thump" ääni?
Niinpä ostin vihdoin ja viimein ihan oikean rummun itselleni.
Samalla totesin, ettei oikein missään voi rummuttaa ilman että joku voi pahoittaa mielensä. Pitäisi asua jossain omakotitalossa ennenkuin saisi rummuttaa ilman pelkoa häädöstä, taikka julkisesti rauhan häiritsemisestä. Aionkin käydä rummuttamassa metsän siimeksessä niin kauan kuin siellä vielä tarkenee. - ajna
Itzli kirjoitti:
Minäkin olen koko ikäni rummuttanut pöytää, sekä tietysti myös muovimukeja ja muuta käteen osuvaa. Tiesitkö, että koiran kylkiluita kämmenellä taputtelemalla syntyy mukava "thump" ääni?
Niinpä ostin vihdoin ja viimein ihan oikean rummun itselleni.
Samalla totesin, ettei oikein missään voi rummuttaa ilman että joku voi pahoittaa mielensä. Pitäisi asua jossain omakotitalossa ennenkuin saisi rummuttaa ilman pelkoa häädöstä, taikka julkisesti rauhan häiritsemisestä. Aionkin käydä rummuttamassa metsän siimeksessä niin kauan kuin siellä vielä tarkenee.Kokeile myös omaa vatsaa. Vatsalihakset jännitettyinä sekä rentoutettuina. Erilaisilla ilmamäärillä keuhkoissa ym. Vatsasta saa hyviä soundeja. Lihaksista lähtee selläinen tiukempi napautus. Kalju pää pitää lätinää jos siinä ei ole sänkeä. Ajattelin kyllä kasvattaa talveksi hiukset, se on aika ankeaa yrittää vedellä pipoa korville talven kylmimpinä päivinä kun ei ole tukkaa.
Saitko jo valituksia naapurilta? - Itzli
ajna kirjoitti:
Kokeile myös omaa vatsaa. Vatsalihakset jännitettyinä sekä rentoutettuina. Erilaisilla ilmamäärillä keuhkoissa ym. Vatsasta saa hyviä soundeja. Lihaksista lähtee selläinen tiukempi napautus. Kalju pää pitää lätinää jos siinä ei ole sänkeä. Ajattelin kyllä kasvattaa talveksi hiukset, se on aika ankeaa yrittää vedellä pipoa korville talven kylmimpinä päivinä kun ei ole tukkaa.
Saitko jo valituksia naapurilta?En ole juuri sisällä soitellut. Täällä asuu niin paranoidia jengiä etten viitsi koetella onneani. Olen soitellut ulkosalla. Talvella voikin olla hankalaa löytää harjoittelupaikka, ellei mene metsään, ja sittenhän jäätyy kädet.
- Babulos
ajna kirjoitti:
Kokeile myös omaa vatsaa. Vatsalihakset jännitettyinä sekä rentoutettuina. Erilaisilla ilmamäärillä keuhkoissa ym. Vatsasta saa hyviä soundeja. Lihaksista lähtee selläinen tiukempi napautus. Kalju pää pitää lätinää jos siinä ei ole sänkeä. Ajattelin kyllä kasvattaa talveksi hiukset, se on aika ankeaa yrittää vedellä pipoa korville talven kylmimpinä päivinä kun ei ole tukkaa.
Saitko jo valituksia naapurilta?Itselläni on tapana (varsinkin pöntöllä keskittyessä :P) pingottaa poskista "talking drum"...
- Marulk
Sinähän luet ajatukseni. Olin juuri aikeissa kirjoittaa rummutuksesta ja rumpujen valmistuksesta uuden topicin, mutta enpäs ehtinyt.
Itse en rummuta, syynä siihen on todennäköisesti rummun puute. Kysyisinkin teiltä, arvon pakanat, saako mistään esimerkiksi käytettyjä rumpuja tai sellaisia, joiden valmistukseen ei ole käytetty eläimiä - tai tämä eläin ei ainakaan ole elänyt lyhyttä elämäänsä vain ja ainoastaan päätyäkseen rummunkalvon valmistusaineeksi. Toki muovisia kalvojakin on, mutta yksikään itseään kunnioittava pakana ei käytä rituaaleissaan turistijäljitelmiä.
Niin, "aito" rumpu pitäisi tietysti itse valmistaa metsästämänsä ties minkä henkieläimen ihosta, mutta DuQuettea siteeratakseni: Dare to be lazy. Eli ihan turhaan minä lähtisin etiikkani vastaisesti metsälle jos helpompiakin vaihtoehtoja on.- Itzli
Kuulostaa epätodennäköiseltä että yhtäkään eläintä teurastettaisiin vain rummun kalvoksi ja jätettäisiin sitten loput ruumiista käyttämättä.
Jos haluat synteettisen rummun jossa laadusta ei ole tingitty niin osta Remo Djémbe. On hyvä, ostin itse juuri äskettäin sellaisen, lienee laadukkain mitä näitä ylipäänsä valmistetaan.
Eihän siinä ole aivan samaa afrotunnelmaa kuin aidossa kongobongodjembessä jossa on perskarvatkin mukana, mutta ihan nättejä nuokin ovat ja soundi on hyvä (joskin vaatii hieman damppaamista jotta kuulostaa samalta kuin djembe natural). Kalvo on myös tehty siten että se näyttää aivan nahalta vaikkei se sitä oikeasti olekaan. Sitä on myös paljon kevyempi kantaa kuin puunrungosta kaiverrettua jötikkää.
Synteettisen rummun etuna on myös se, ettei kalvo löysty kostealla ilmalla. Nahkakalvot saattavat ulkona mennä niin löysiksi ettei soittaminen onnistu lainkaan...
Onhan noita rumpuja muunkinlaisia. Itse päädyin djembeen sen vuoksi, että se vaikutti soundiltaan jka rakenteeltaan kaikkein käytännöllisimmältä kaikenlaista rituaalikäyttöä ajatellen.
Nyt on vaan sellainen probleema, että missä sitä voi soittaa ilman että ihmisiltä menee hermot. Kerrostalo ei oikein ole mikään noidan asunto... eikä aina viitsisi lähteä metsään vain voidakseen vähän läpytellä nahkaa. - universumin matkalainen
Itzli kirjoitti:
Kuulostaa epätodennäköiseltä että yhtäkään eläintä teurastettaisiin vain rummun kalvoksi ja jätettäisiin sitten loput ruumiista käyttämättä.
Jos haluat synteettisen rummun jossa laadusta ei ole tingitty niin osta Remo Djémbe. On hyvä, ostin itse juuri äskettäin sellaisen, lienee laadukkain mitä näitä ylipäänsä valmistetaan.
Eihän siinä ole aivan samaa afrotunnelmaa kuin aidossa kongobongodjembessä jossa on perskarvatkin mukana, mutta ihan nättejä nuokin ovat ja soundi on hyvä (joskin vaatii hieman damppaamista jotta kuulostaa samalta kuin djembe natural). Kalvo on myös tehty siten että se näyttää aivan nahalta vaikkei se sitä oikeasti olekaan. Sitä on myös paljon kevyempi kantaa kuin puunrungosta kaiverrettua jötikkää.
Synteettisen rummun etuna on myös se, ettei kalvo löysty kostealla ilmalla. Nahkakalvot saattavat ulkona mennä niin löysiksi ettei soittaminen onnistu lainkaan...
Onhan noita rumpuja muunkinlaisia. Itse päädyin djembeen sen vuoksi, että se vaikutti soundiltaan jka rakenteeltaan kaikkein käytännöllisimmältä kaikenlaista rituaalikäyttöä ajatellen.
Nyt on vaan sellainen probleema, että missä sitä voi soittaa ilman että ihmisiltä menee hermot. Kerrostalo ei oikein ole mikään noidan asunto... eikä aina viitsisi lähteä metsään vain voidakseen vähän läpytellä nahkaa."Jos haluat synteettisen rummun jossa laadusta ei ole tingitty niin osta Remo Djémbe. On hyvä, ostin itse juuri äskettäin sellaisen, lienee laadukkain mitä näitä ylipäänsä valmistetaan."
Missä näitä myydään ja mikä mahtaa olla hintaluokka noin suurin piirtein?
Itseäni myös himottaisi päästä rummuttelemaan ilman, että se soitin olisi "revitty kenenkään selkänahasta".
- Vaisnava
Minusta tuntuu usein helpommalta meditoida rytmikkään musiikin tahdissa. Ja välillä kun alan (yksin ollessani, yleensä autossa) laulaa jotakin mantraa tai ylipäätään rallattaa Shri Krishnan ja Radharanin pyhiä nimiä, mieleeni virtaa säveliä, joita en muista kuulleeni... laulan improvisoiden jännillä sävelillä :D En tosiaankaan ole säveltäjä tai edes erityisen musikaalinen, joten ilmiö kiehtoo todella mieltäni!
Rummuttelukin on mukavaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin
Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni821309Vähemmän metsien hakkuita, enemmän sähköautoja
Siinä ilmastopaneelin neuvot tiivistettynä kuinka Suomi saavuttaa ilmastotavoitteensa. https://yle.fi/a/74-20155596 "S2021098Kadun transhoitoja - Suomalainen dokkari kertoo yhden ihmisen tarinan: "Miks oon ikinä..."
Mielenkiintoinen dokkari tv:ssä. Sametti poistatti rintansa, kohtunsa ja munasarjansa ja eli vuosia miehenä. Pitkään pä631093Asunnottomuus lisääntyy
Petteri Orpon hallituksen leikkaukset ihmisoikeusjärjestö Amnestyn syynissä. Jokaisella on oikeus omaan kotiin. Jopa työ1631023Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua
Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais121009Sulle on tullut
Viesti mesessä, tietääkseni. Olis ihan kiva saada vastauskin sulta, kaunis nainen😊 Mieheltä103963Minä pyydän,
jos yhtään minua haluat, näytä se jotenkin. Kosketa tai sano jotain joka rikkoo rajoja. Ota vaikka olematon roska hiuksi68886Olen rakastunut sinuun mies edelleen
Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍119791- 77735
Ihmeelliseltä pikkunaiselta....
Jatkakaa vaikka tässä jos on jotain mitä joku haluaa että mä näen... En jaksa, eikä mua kiinnosta sitä jätti ketjua t121734