Adoptiosta

Moikka vain teille kaikille lukioille. Ajattelin kirjoittaa minua askarruttavasta asiasta, että voiko avopari alkaa adoptioselvittelyt jo ennen avioliittoa, kun naimisiinmenoon on aikaa enää kaksi kuukautta? Vai vaaditaanko siihen todellakin naimisissa oleva pari? Luulis, että tässä tapauksessa joustettaisiin edes sen verran, kun kerran pari on menossa naimisiin kahden kuukauden päästä.

Olemme puolisoni kanssa käyneet ankaria lapsettomuushoitoja läpi nyt jo 3-vuotta ja tuloksetta. On syöty ja pistetty mitä erilaisimpia hormoneja, on tehty keinohedelmöityksiä ja koeputkihedelmöitys, mutta ei vain ole tuottanut haluttua tulosta. Nyt olemmekin päätyneet joko adoptioon tai sitten sijaisvanhemmiksi. Olemme kovasti pohtineet sitä, että jos adoptoimme, adoptoimmeko kotimaasta vai ulkomailta. Itse olen valmis adoptoimaan kummasta vain.
Te jotka olette adoptoineet lapsia tai olette sijaisvanhempia, nyt kaivattaisiin teidän kokemuksia millaista adoptio on ollut, kauanko teidän piti odottaa omaa lasta jne. Kaikenlaiset kokemukset ovat tervetulleita!! Kiitos teille jo etukäteen.
5701
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Pelastakaa lapset hoitaa sekä kotimaisia että ulkomaisia adoptioita ja antaa adoptioneuvontaa. Alkuinfoon on puhelinajat tiistaisin kello 9-11 ja to klo 13-15. Kannattaa soittaa sinne ja kysyä asiaa. Ei tarvitse vielä sitoutua mihinkään, jos haluaa vain neuvoja. Ne postittavat materiaalia asiasta kotiin.

Äänestä

Eli teidän on aivan PAKKO adoptoida lapsi ulkomailta, kun muuten ette kerran saa. Jos ette saa omaa lasta, kasvatatte jonkun toisen.



Heh! Tietyssä mielssähän tuossa on se hyvä puoli, että mitä enemmän lapsia tänne päätyy tyydyttämään tuollaisten itsekeskeisten narsistien tarpeita, sitä nopeammin romahtaa suvaitsevaisuuden illuusio. Oletko ollenkaan harkinnut miestäsi ja avioliittoasi? Et olisi ensimmäinen, joka on uhkailulla saanut aikaan miehen hyväksymään vastentahtoisesti jotain, mitä hän ei halua. Olisipa äidinvastosi kuinka vahva tahansa, lapsi ei IKINÄ tule olemaan omasi, ja ulkomaisessa adoptiossa hän myös tietää sen ilman, että sinun tarvitsee sitä hänelle erikseen kertoa. Taidat kerjätä verta nenästäsi? No, on vain ajankysymys, kun järjestymme. Eli siitä vaan leikkimään maailmanparantajaa! Nukkekoti idylli murtuu varsin pian, niinkuin nykyinen unelma "suvaitsevaisuudesta" yleensäkkin. Jäljelle jää vain paskaiset illuusioiden raunoit. Mutta jos todella sitä haluat...

Äänestä
  • Eikö ole lapsen kannalta parempi, että hän päätyy rakastavaan perheeseen?

    Itse ainakin pystyisin rakastamaan vierastakin lasta.

    Mietityttää et mitä helvettiä sulle on sattunut et sä täällä raivoat? Musta sä kuullostat joltain täysin rasistiselta skiniltä.

    Voisit pikkuhiljaa opetella mitä sana lähimmäisenrakkaus tarkoittaa.

    Äänestä

  • Ihan kuule tiedoksi vain sulle, että en ole koskaan miestäni UHKAILLUT ADOPTIOLLA, NIIN KUN EN YLEENSÄKKÄÄN LAPSELLA!!! Tälläinen käytös kun ei kuulu mun tapoihini, mutta sillehän ein voi mitään jos sun näkemys asiasta on tollanen.

    Niin ja mitä tohon adoptioon tulee, mitä se ensinnäkään sua liikuttaa, rahat kun ei ole sun pussistas pois!!! Ja jos minä kerjään verta nenästäni, niin sinäkö tulet mulle selkään antamaan vai kuka?? Sen päivän mä haluaisin nähdä!!!

    Lopuksi voin sulle sanoa, että jos sulla raukalla on noin paha olla ittes kans, niin on kaksi vaihtoehtoa; vedä kuule naru kaulaas tai hankkiudu hoitoon!!! Ei kait se meidän muiden ihmisten vika ole, jos sut on hyljätty lapsena ja olet joutunut kasvamaan ilman vanhempias!!!!

    Äänestä

Olen itse mieheni kanssa juuri aloittanut adoptioneuvonnassa ja mikäli nyt olen oikein ymmärtän niin ainakin interpedian papereissa on et avoparit ei voi adoptoida. Silloin kai vain toinen on se adoptoija, jos kyseessä on avopari. Ja ainakin meiltä kyseltiin kun soitin interpediaan et miten kauvan on olltu avioliitossa. Silläkin taisi olla joku merkitys. mutta asiat kai tosiaan selviää parhaiten soittamalla noihin eri järjestöihin jotka adoptioita hoitavat. Interpedialla on puhelinajat. Ma 16-20, ti 12-16, ja pe 8-12 puh.06-3209710. Hki sosiaalivirasto 09-3104011/vaihde ja pelan numeroa mulla ei nyt ole mut ehkä löydät sen jostain. Eli kannattaa ensin tilata noista ilmainentietopaketti adoptiosta ja tutustua niihin. Niissä on paljon tietoa adoptiosta ja käytännöstä miten toimia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suvituuli kirjoitti:

Moikka vain teille kaikille lukioille. Ajattelin kirjoittaa minua askarruttavasta asiasta, että voiko avopari alkaa adoptioselvittelyt jo ennen avioliittoa, kun naimisiinmenoon on aikaa enää kaksi kuukautta? Vai vaaditaanko siihen todellakin naimisissa oleva pari? Luulis, että tässä tapauksessa joustettaisiin edes sen verran, kun kerran pari on menossa naimisiin kahden kuukauden päästä.

Olemme puolisoni kanssa käyneet ankaria lapsettomuushoitoja läpi nyt jo 3-vuotta ja tuloksetta. On syöty ja pistetty mitä erilaisimpia hormoneja, on tehty keinohedelmöityksiä ja koeputkihedelmöitys, mutta ei vain ole tuottanut haluttua tulosta. Nyt olemmekin päätyneet joko adoptioon tai sitten sijaisvanhemmiksi. Olemme kovasti pohtineet sitä, että jos adoptoimme, adoptoimmeko kotimaasta vai ulkomailta. Itse olen valmis adoptoimaan kummasta vain.
Te jotka olette adoptoineet lapsia tai olette sijaisvanhempia, nyt kaivattaisiin teidän kokemuksia millaista adoptio on ollut, kauanko teidän piti odottaa omaa lasta jne. Kaikenlaiset kokemukset ovat tervetulleita!! Kiitos teille jo etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu