Millaista se opiskelu tuolla etälukiossa noin käytännössä on. Lukion oppimäärään kuuluu nykyään hyvin paljon suullisia tehtäviä erityisesti kielissä ja äidinkielessä. Kuinka parin lähitunnin aikana kerkiää koko porukka pitää esitelmiä, opettaja kertoa tulevasta ja selvittää kurssin avainkohtia.
Tokihan käsittääkseni etäopiskelijat saavat osallistua lähiopetukseen kuten haluavat/kykenevät. Minusta ainakin tuntuu varsinkin kielten opiskelu ilman puheharjoituksia aika tehottomalta.
Tokihan käsittääkseni etäopiskelijat saavat osallistua lähiopetukseen kuten haluavat/kykenevät. Minusta ainakin tuntuu varsinkin kielten opiskelu ilman puheharjoituksia aika tehottomalta.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Suoritin lukion etänä ja valmistuin viime vuoden keväällä. Käytännössä jakson aikana käytiin tunneilla 2-3 iltana. Eipä siinä yhelle aineelle paljon jäänyt aikaa. Lähinnä se oli palautteen antoa, tehtävien palautusta ja uusien jakoa ja ohjeita. Lähipäivien tarkoituhan on pääasiassa ohjata opiskelua. Lähitunneille voi osallistua, jos siltä tuntuu. Kielissä ehittiin kyllä pitämään pari lyhyttä esitelmää. Puhuminen ja kuuntelu jäi tosiaan vähäiseksi, mutta kirjallista harjoitusta tuli sitäkin enemmän. Lähipäivinä sai myös uutta motivaatiota opiskeluun. Itselleni etäopiskelu sopi hyvin ja ei todituksiakaan tarvitse hävetä. Pitkäjänteisyyttä ja motivaatiota vaaditaan!Opiskelmaan vaan, jos vähänkin kiinnostaa, ette tule katumaan.