Moi,
tämä ei ole mikään kysymys tai vastaus, mutta ajattelin silti tulla purkamaan sydäntäni. Rakas 7-vuotias marsuni kuoli viikonloppuna ja pahalta tuntuu vieläkin. Miten te rakkaat ihmiset selviätte lemmikkinne kuolemasta? Ainakin meillä ko. marsu oli kuin perheenjäsen ja sitä paitsi aivan ylikiltti yksilö, oli sylissä kuin vauva ja nuoli sormia yms. Oli mielestäni sosiaalisin marsuistamme.
Onneksi mulle jäi vielä kaksi venäjänkääpiöhamsteria, on joitain joiden kanssa puuhailla. Vaikka eiväthän ne koskaan tule täyttämään marsuenkelini paikkaa...
Terveisiä Viiville sinne pilven reunalle, toivottavasti vielä tavataan :)
tämä ei ole mikään kysymys tai vastaus, mutta ajattelin silti tulla purkamaan sydäntäni. Rakas 7-vuotias marsuni kuoli viikonloppuna ja pahalta tuntuu vieläkin. Miten te rakkaat ihmiset selviätte lemmikkinne kuolemasta? Ainakin meillä ko. marsu oli kuin perheenjäsen ja sitä paitsi aivan ylikiltti yksilö, oli sylissä kuin vauva ja nuoli sormia yms. Oli mielestäni sosiaalisin marsuistamme.
Onneksi mulle jäi vielä kaksi venäjänkääpiöhamsteria, on joitain joiden kanssa puuhailla. Vaikka eiväthän ne koskaan tule täyttämään marsuenkelini paikkaa...
Terveisiä Viiville sinne pilven reunalle, toivottavasti vielä tavataan :)
Vastaukset 7
Vanhimmat
On todella vaikea päästä yli rakkaan lemmikin kuolemasta. Minulta on kuollut kaneja, marsu, hamsuja ja vaikka mitä näiden monen vuoden aikana. En voi elää ilman lemmikkejä, mutta joskus niin vaan käy, että lemmikki kuolee, joko sairauteen, onnettomuuteen tai vanhuuteen tms. Tässä runo marsullesi: Pois aurinko painui, lankesi ilta, jäi taivahan rannalle säihkyvä silta, mut kaukaa korven tummuvan yöstä soi laulu marsun työstä.
Ei mikään voi kuolla, ei kukat, ei tuuli, ei rakkaus kuolla voi. Ohi polku vain kulkee ja toinen jää taakse ja muualla tuuli soi.
Suurin suru sanaton -syvin kaipaus äänetön. Jo nyt iltakello lyö, päättyi pitkä päivätyö. Lepoon syvään suloiseen Herra kutsui väsyneen. Ja tässä runo sinulle poismenneeltä lemmikiltä: Älä seiso haudallain itkien; en ole siellä, nuku en. Jatkan elämääni tuhannessa tuulessa, olen timantinhohde lumessa. Olen aurinko, joka kultaa viljaa, syyssade, joka putoaa hiljaa. Kun heräät aamun hiljaisuuteen olen ylitsesi maahan uuteen matkaavien muuttolintujen lento. Olen öisten tähtien loiste hento. Älä seiso haudallain itkien; en ole siellä -kuollut en. Koita vaan jaksaa eteenpäin Mari. Marsusi eli pitkään ja hoidit sitä varmasti hyvin, käsi sydämelläsi. Viivi oli varmasti aivan ihana yksilö ja täytti monet toiveesi. Harmi, kun et antanut sähköpostiasi, olisin voinut kirjoittaa...
Hei,
Laitan vielä s-postiosoitteeni kun ainakin nimimerkki Lohduttaja sitä kaipaili (olen se, joka kirjoitti aiemman viestin nimimerkillä marsusuruja). Ja kiitos kaikille vastanneille kauniista sanoista, ehkä elämä pikkuhiljaa kuljettaa minutkin surun yli...
Osoite: [email protected]
Otan osaa :( Itsekkin olen yhden marsuni menettänyt noin vuosi sitten, sekin oli jo vanha ja sairas. Ajan kanssa siitä selviää vaikka kipeää se tekeekin.
SATEENKAARISILTA
Aivan taivaan tällä laidalla on paikka nimeltä Sateenkaarisilta.
Lemmikit, jotka ovat olleet täällä jollekulle erityisen läheisiä, menevät kuoltuaan Sateenkaarisillalle.
Siellä on kaikille rakkaille ystävillemme niittyjä ja kukkuloita, joilla ne voivat juosta ja leikkiä yhdessä.
Ruokaa, vettä ja auringonpaistetta on yllinkyllin ja kaikilla ystävillämme on lämmintä ja mukavaa.
Kaikki eläimet, jotka ovat olleet sairaita ja vanhoja, saavat takaisin terveytensä ja elinvoimansa;
loukkaantuneet ja vammaantuneet parantuvat ja tulevat jälleen vahvoiksi, juuri sellaisiksi, kuin ne ovat muistoissamme ja unelmissamme menneistä päivistä ja ajoista.
Eläimet ovat onnellisia ja tyytyväisiä.
On vain yksi pieni asia: kukin niistä kaipaa jotakuta hyvin rakasta, joka niiden täytyi jättää jälkeensä.
Ne kaikki juoksentelevat ja leikkivät yhdessä, mutta tulee päivä, jona yksi yhtäkkiä pysähtyy katsomaan kaukaisuuteen.
Sen kirkkaat silmät ovat jännittyneen tarkkaavaiset, sen innokas ruumis värisee.
Yhtäkkiä se alkaa juosta pois ryhmän luota lentäen yhä nopeammin yli vihreän ruohon.
Se on havainnut sinut, ja kun sinä ja rakas ystäväsi vihdoin tapaatte, te pysyttelettä yhdessä riemukkaina jälleen näkemisestä ettekä enää koskaan eroa.
Iloiset suudelmat satavat kasvoillesi, kätesi hyväilevät taas rakasta päätä ja katsot vielä kerran ystäväsi lemmikkisi luottaivaisiin silmiin, jotka niin kauan olivat poissa elämästäsi, mutteivät koskaan poissa sydämmestäsi.
Sitten te ylitätte Sateenkaarisilla yhdessä...
Kirjoittaja tuntematon
Ei olisi uskonut, että viestitellään täälläkin! Soitellaan illalla.
mä jouduin lopettamaan mun marsuni myös 25.8.2003, sillä oli kasvain mahalaukussa, joka oli levinnyt myös keuhkoihin.
tein ehdottomasti elämäni vaikeimman päätöksen lopetuksen suhteen. järki sanoin kyllä, ja tunteet ei. järki voitti ja sai osaksi tunteet puolelleen, kiusaamistahan se olisi ollut, kuitenkin vain muutamasta päibästä olisi ollut kiinni. vielä on mieli on synkkä, suorastaan musta.
kaikista kamalinta oli tyhjätä huone häkistä ja muista marsukamoista. häkin paikalla nyt yksinäinen kynttilä ja marsun valokuva. sniif. en voi ottaa niitä vain pois siitä.
lepää rauhassa otto!
Mä jouduin lopettaa mun marsuni 25.8.2003, sillä oli kasvain mahalaukun alueella, ja se oli levinnyt keuhkoihin.
Mitään ei olis ollut tehtävissä. Tein ehdottomasti elämäni vaikeimman päätöksen, järki sanoi kyllä - sydän ei.
Itse lopetus tilanteessa en voinut olla mukana, osotin ulkona.
Kamalin päivä oli lopetuksen jälkeinen päivä, kun vein häkin ja muut marsukamat pois, häkin kohdalla on nyt kynttilä ja marsun valokuva.
Kestää aikaa, että pääsen yli. Mieli on edelleen hyvin musta ja itkusta ei tahdo tulla loppua.
Mutta yritän jaksaa, mikään ei kuitenkaan korvaa Ottoa.
Lepää rauhassa Otto!
Hei,
tuntuu hyvältä saada jakaa suru muiden kanssa. Kohtalotovereita ja lohduttajia löytyi paljon, kiitos kaikille vastauksista.
Lemmikkinne menettäneet, lukekaa Rexin ja Lohduttajan viestit, kauniit runot molemmissa.
Voimia ja aurinkoisia päiviä - kaikesta huolimatta...