Miksi naapurit eivät osaa kunnioittaa järjestys sääntöjä kerrostaloissa. Ymmärrän hyvin että kerrostaloissakin voi pitää biletä. Niin itsekkin bilettelen , mutta otan huomioon naapurit ja noudatan järjestyssääntöjä. KLO 22.00 jälkeen on hiljaisuus ja sillon on yö aika annettava toisten talon asukkaisen nukkua. Sillon ei huushollissa meluta ja musiikkia soiteta niin että se kuuluu naapuriin.
Parvekkeliia ei tarvitse myöskään huutaa niin että kaikki talon asukkaat herää meteliin.
Kunnioittakaa naapureita vaikka bilettelettekin.
Parvekkeliia ei tarvitse myöskään huutaa niin että kaikki talon asukkaat herää meteliin.
Kunnioittakaa naapureita vaikka bilettelettekin.
Vastaukset 11
Vanhimmat
jotka juovat ni tajuu mittään käytöstapoja
Jos metelöinti on jatkuvaa, niin ilmoitus isännöitsijälle. Silloin tapaus on selvää kauraa häätöä varten.
Olen seurannut Rajapatsaan suunnassa erästä tapausta jossa juomaripariskunta terrorisoi herkeämättä koko kerrostaloa ja valituksista ei ole hyötyä,koska isännöitsijän mukaan" se on nii vaikeaa saada päätös aikaan"
HELVETTI MITÄ LEPSUILUA !
Juopottelevat ihmiset ja muu epäsosiaalinen aines ei kuulu kerrostaloyhteisöön ja ne on slummitettava aivan omaa reservaattiin!
Yhdessä muiden asukkaiden kanssa pääsette eroon, *häiriköistä*, kun ajatte asiaa säälimättä ja ponnekkaasti !
erään perheen poika, vanhemmat mökillä ja bileet kesä viikonloppuisin....koska vanhemmat tajuaa...
Jossainhan juoppojenkin on asuttava, eikö vaan?Pääsin eroon metelistä, kun muutin rauhalliselle omakotialueelle, pois kerrostaloista.
pidä asua ainakaan kerrostaloissa.
Oikein sijoitettuna mahdollisimman piiloon ja omiin oloihin pois normaali ihmisten jaloista
Niillä olisi mielestäni parasta avata työleirejä että se vastikkeeton avustus loppuisi !
Tuottavaan työhön ja leiriolosuhteet !
Valvottua toimintaa koska heillä on oma elämänhallinta tyystin kadoksissa.
Epäsosiaaliselta ainekselta kaikki oikeudet pois .
Niitä voidaan palauttaa vain ansioiden mukaan !
Jos ne juopot pannaan samalle alueelle kaikki, syntyy lisää Mataroita ja Mäentauksia. Sienimäki taitaa olla nykyisin jo siistiintynyt, vai onko sekään.En kannata juoppojen massamuuttoa samalle alueelle, siitä sitä ongelmia vasta syntyykin, tappelevat ja tappavat toisiaan juovuspäissään.
asua niin muuttasin toki heti. Pienellä eläkkeellä ei omakotitaloa saa vuokrattua eikä myöskään ostettua koska sillon rahaa ei jää mihinkään muuhun elämiseen kuten laskuihin ja ruokaan.
ei kenenkään pitäisikään joutua muuttamaan naapureiden häiriköiden takia. oletko kokeillut puhua naapureiden kanssa, löytyykö muita ketä asia häiritsee tarpeeksi? jokaiselle suotakoon anteeksi jos joskus tapahtuu ylilyöntejä, mutta se ei todellakaan saa olla kuukausittain tai jopa viikoittain tapahtuvaa. itse tiedän tapauksia joissa naapurit valittavat turhankin hanakasti aina alakerran naapurin haisevasta tuhkakupista porraskäytävässä kävelyyn kello kymmenen jälkeen. mikäli he pystyvät saamaan varoituksen toiselle tuommoisesta, kyllä sinäkin saat jatkuvasta möykkäämisestä. se vaatii tosin pitkäjänteisyyttä ja yrittämistä, ja tosiaan kannattaa aloittaa naapureiden kanssa juttelusta. rohkeasti vaan, ei kannata antaa häiriköiden hallita liikaa elämääsi!
tämä viimeinen ..hyvä ja kiihkoton !
Mutta mistään välittämät juopot ja muut pilleristit,eivät anna toisille mitään arvoa,,asumisrauhasta puhumattakaan,koska niiden päässä ei liiku kuin se mistä saa seuraavaksi pään sekaisin ?
Siksi niiden kanssa touhuaminen on turhaa ajanhukkaa ja ne on eristettävä järjestäytyneestä yhteiskunnasta optiolla,jolla ne pääsee takaisin ,muutettuaan ratkaisevasti elämäntapojaan ja arvojaan !
Olen aikoinani joutunut muuttamaan kaksi kertaa 90-luvulla häirikön vuoksi, jota talonmies, poliisi tai edes isännöitsijä eivät lukuisista yrityksistä huolimatta saaneet kuriin. En suinkaan ollut ainut siinä talossa, joka muutti kyseisen huume-alkoholisti-sekopää-linnakundin vuoksi rauhallisimmille paikoille.Sanottiin aina vaan, että pitäähän sillä asunto olla pään päällä,sossu maksoi vuokran ja pontikkaa keitti pienessä yksiössä ja saimme aina pelätä, että räjähtää koko talo.Joka viikko vieraili joku näistä; poliisi, palokunta, ambulanssi, kriminaali rahanlainaajat koronkiskurit, viinatrokarit.Kerran velan perijät ampuivat oven läpi. Että tällasta Paajalassa 1990-luvulla.