9kk

miten muilla 9kk ikäset syö,minkä verran kiinteitä ja minkä verran menee vielä maitoa.? Mitä osaavat?
Meillä kontataan,noustaan puuta vasten,harjoitellaan puuta vasten kävelyä ja ilkeilään minkä keretään. Syö 2*liharuokaa päivässä vaihtelevasti,joskus pienen purkin verran joskus ison purkin,aamuin illoin puuroa 1-1,5dl ja välipalaksi 1 prk hedelmäsosetta tms. ja maitoa päälle. Maitoa ei tahdo enää juurikaan mennä. Enää harvon sitä 5dl,miten muilla?
5363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ruokailukertoja on samanverran kuin teillä: poikkeuksena vain aamupala, jolloin meillä syödään vauvajugurttia. Liharuokia en yleensä tarjoa kuin yhden kerran päivässä. Muistatko, että saiko/pitikö tämän ikäiselle vauvalle jo antaakin kaksi kertaa liha-annos päivässä (ja oliko se 1½ rkl päivässä)?

Maitoa menee tosi paljon, keskimääräisesti 7 dl päivässä iltavelli (2 dl, siis puuron lisäksi!). Meillä vauva onkin isokokoinen: painoa n. 13 kg ja pituutta 78 cm. Millaisissa mitoissa teidän vauvanne on?

Vauva oppi vasta äskettäin konttaamaan. Eli ei ole vielä noussut pystyyn, mutta vähän siihen suuntaan jo katselee.

Ymmärtääkö vauvasi puhetta miten? Musta ainakin vaikuttaa siltä, että melko lailla jo meillä. Esim. jos mainitsen jotain tuttuja henkilöitä, niin vauva hihkuu innoissaan.

Äänestä
  • muistelisin että jostain olen lukenut/kuullut että 8kk ikäiselle voi antaa kakskertaa lihaa.Ei meillä ihan aina syödä kahta liharuokaa,silloin kun annan pienemmän purkin niin yleensä on pelkkä kasvis. On teidän pojalla sitten enemmän kokoa ku meillä, 8kk neuvolassa pituutta oli 72cm ja painoa 8660g.
    Luulisin että ymmärtää jo melko paljn,kun kieltää jostain niin kääntyy katsomaan ja virnuilee ja vauhti vaan kovenee. Osoittaa lamppu,kukka,pallo,kello,äitin ja isin tunnistaa,mummin,auton.osaa vilkuttaa ja moikata.

    Äänestä

Meidän herra ei ryömi eikä konttaa. Istuu nätisti ja istun pyörii lattialla lelujen perästä.
Koko 9200g ja 73cm.

Aamupuuroo 0,5dl maitoa 60-100ml. liha-kasvis sosetta 0,5-1dl vettä. Iltaäivällä hedelmäsosetta pienipurkki, Maitoo 100-150ml. Illalla puuroo n.1dl maitoo 160ml.
joinakin päivinä ruokaa ei mee ollenkaan ja sit syödään puuroo/hedelmäsosetta.
Mulle sanottiin että 1rkl/lihaa vuoden ikäiseksi asti. Mutta joka neuvola antaa eri ohjeita.

Äänestä

MInkälaisia sormipaloja (tai isompia nyrkkipaloja) annatte vauvalle? Mä en oo ehtinyt / viitsinyt vasta kuin kurkkua, melonia, mandariinia, ruisleipää, riisikeksejä ja naksuja. Vauva ei oikein innostu kuin vain tuosta kurkusta, ja siitäkin isoina paloina (jolla saa mukavasti itse raaputella ikeniä). Ei suostu syömään itse oikein muuta.

Syökö teillä vauva hyvin nyrkki- tai jopa jo sormipaloja? Jos syö, niin kertokaapa mullekin vinkkejä!

Äänestä
  • Sormipaloiksi olen antanut kurkkua,leipää,omenaa,makaronia,jahelihaa,maissinaksuja,keksiä,päärynää. Toisinaan poika syö hyvillä mieli sormi paloja toisinaan huonommin,yleensä onneksi hyvin.. :)Pinsettiote ei ole vielä aivan täysin hallussa,mutta yritys on kova jaa kun harjottaa niin eiköhän se sieltä tule.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


miten muila? kirjoitti:

miten muilla 9kk ikäset syö,minkä verran kiinteitä ja minkä verran menee vielä maitoa.? Mitä osaavat?
Meillä kontataan,noustaan puuta vasten,harjoitellaan puuta vasten kävelyä ja ilkeilään minkä keretään. Syö 2*liharuokaa päivässä vaihtelevasti,joskus pienen purkin verran joskus ison purkin,aamuin illoin puuroa 1-1,5dl ja välipalaksi 1 prk hedelmäsosetta tms. ja maitoa päälle. Maitoa ei tahdo enää juurikaan mennä. Enää harvon sitä 5dl,miten muilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu