Mä en jaksa tätä enää. Nyt tuntuu, että alkaa maailma oikeesti synkistymään ja kaikki kaatuu päälle. :(
Kaipaan sitä alkuhuumaa, kun vasta alettiin tekee lasta ja toiveet oli korkealla. Nyt en enää edes muista, koska viimeksi olisin nauttinut petipuuhista.. tekisi mieli vain itkeä. Tätäkö tämä elämä sitten onkin mun kohdalla. Voinko enää koskaan nauttia vai muistuttaako kaikki vain siitä, mitä multa puuttuu. Pilaako tämä helvetin lapsettomuus myös mun parisuhteen.
Mä en ihan oikeasti jaksa... masentaa vaan niin hemmetisti.. :'(
Kaipaan sitä alkuhuumaa, kun vasta alettiin tekee lasta ja toiveet oli korkealla. Nyt en enää edes muista, koska viimeksi olisin nauttinut petipuuhista.. tekisi mieli vain itkeä. Tätäkö tämä elämä sitten onkin mun kohdalla. Voinko enää koskaan nauttia vai muistuttaako kaikki vain siitä, mitä multa puuttuu. Pilaako tämä helvetin lapsettomuus myös mun parisuhteen.
Mä en ihan oikeasti jaksa... masentaa vaan niin hemmetisti.. :'(
Vastaukset 11
Vanhimmat
Voi ei... Tiedän tunteen, vaik mulla se on ainakin vielä sellasta satunnaista masennusta... Minkälainen teidän tarina onkaan? Onhan teillä kuitenkin toivoa vai miten? Jos pienikin toivon pilkahdus on olemassa, niin ei sitten ole mitään hätää ja jos tuosta nimimerkistä voi päätellä, että olet 28v, niin eihän senkään puolesta ole vielä mitään hätää.
Tietty nää asiat on niin masentavia ja murheellisia, et kyl mun mielestä välillä saa synkistelläkin ja oikein urakalla. Siinä vaiheessa vaan on toivottavaa, et mies jaksaa olla vieressä tukena. Miten teillä on ton asian laita? Onneks usein on niitä paljon parempiakin päiviä, eiks vaan? :)
Me ollaan miehen kanssa päätetty, et ku kumpikin haluaa niin kovasti lapsia, niin jos meille käy niin, ettei koskaan saatais omia, niin varmasti yritettäis sit adoptoida. Toi on ainakin mulle se viimenen keino, minkä varaan tuudittaudun. Kovinta tässä kaikessa on mun mielestä se jatkuva odottaminen... Koko ajan pitää odottaa jotain eri juttua...
Mut onneks saat purettua tunteitas ainakin tänne palstalle, jossa on monta ymmärtäjää sun tukenas. :) Täällä saat raivota ja masennella ihan miten haluat ja sit joku päivä tulla myös kertomaan sen iloisen ja toivotun uutisen. :)
Meillä on alle 1,5vuotta vasta yritystä, joten ei kai tässä vielä ole syytä epätoivoon. Ja tosiaan olen sen 28v. Mut välil iskee masis ja ehkä toi äitienpäivä toimi sytykkeenä sille tällä kertaa. Lisäksi clomit on aiheuttaneet mulle ylimääräistä surua puseroon ja jotenkin olen ollut tosi herkillä.. itkenyt viikon aikana enemmän kun normaalisti kahdessa kuukaudessa. Yleensä vielä ennen ovista olen tosi hyvällä tuulella, että nyt on ollu joteskin raskasta. Toivotaan, että helpottaa. Lekuri sanoi, että clomeja voi jatkossa syödä pienemmän annoksen, jos on tarvetta. Se on hyvä juttu, niin pääsee ehkä helpommilla oireilla.
Onneksi nyt jo vähän ollaan laskettu leikkiäkin miehen kanssa tästä lapsettomuus-asiasta ja se on tuntunut vaihteeksi mukavalta.. ettei aina juttele siitä niin synkistelevään sävyyn. Onhan tässä elämässä paljon hyviäkin asioita! =)
Masennusta myös täällä :,(
Meille ei ole mitään hoitoja vielä tehty, mutta lasta ei ole kuulunut puoleentoista vuoteen,ja vika on löytynyt(miehen simpat)..
Tää hoitojen alkamisen odottelu repii naista aivan järjettömän paljon...Tuntuu että aika on pysähtynyt! Kello on paikallaan,ja päivät ei vaan yksinkertaisesti kulu! Tän kuun loppua olen odottanu jo NIIIIIIN kauan.Sillon tulee miehen aivolisäke-kromosomi verikokeiden tulokset..
Mut kaikille paljon tuulia!
Meille plussaa ei vielä tule :(, jos koskaan...Lääkäri sanoi et hyvät mahkut..mut silti jossain takaraivossa on tuntemus et ei ne hoidot kuitenkaan auta...vaikea kuvitella kun on tehnyt puolentoista vuoden aikana NIIN monta negatiivista raskaustestiä :(
Koitetaan kaikki jaksaa!
,vaikka tää onkin yhtä helvettiä!
Pysykää vahvoina,ja älkää vaipuko epätoivoon...niin mäkin kovasti yritän :,(
Plikka86
Mikä teidän miehen siemenissä oli ns "vikana"?
http://koti.utanet.fi/~paula/kotikokkeli/allergia.htm
mikä toi nyt oikee on???miten liittyy siemennesteen laatuun??
mulla on hoidot nyt alkamassa. vika löyty minusta reilun kahden vuoden yrittämisen jälkeen.
menin lääkäriin todella kovien alavatsa kipujen takia (kivut on joka päiväisiä) ja minulla todettiin pco.
ei ole ollut helppoa käsitellä tätä asiaa ja varsinkaan kun ei tuttava piirissä ole samaa sairastavia naisia, joiden kanssa voisi jakaa tämän.
minulla mies on ollut suurena tukena ja kun masennus iskee tai itkettää hän on ollut lohduttamassa ja naurattamassa.
ite oon manannu kaikki "huonot" vanhemmat ylimpään helv.... (ne jotka ei ansaitse lapsia, semmoiset siis jotka sikiää kuin pienet puput ja eivät osaa huolehtia lapsistaan)
en tiiä miten tässä käy meidän kohdalla, voi olla ettei lasta tule, mutta ollaan mietitty jo adoptointikin valmiiksi ja se on todella suuri lohduttava tekijä, koska maailmassa on paljon lapsia jotka tarvitsevat hyvän ja rakastavan kodin.
oletteko muuten ajatelleet jos pitäisitte huili kuukauden? ihan täydellisen selibaatin. rentoutuisit, kävisit vaikka jossain kylpylässä tai hierojalla... ottaisit aikaa ihan vain itsellesi....
mutta toivotan sinulle ja muille tsemppiä yritykseen ja voimia jaksaa eteenpäin...
http://koti.utanet.fi/~paula/kotikokkeli/afta.htm
tää nyt liittyy tähän asiaan?häh?
*Plikka86*
olen aina pahimpiin kipuihin ottanut kipulääkettä, totta kai... ei tässä muuten pystyisi mitään tekemään...
mutta nyt en kyllä ymmärtänyt tätä aftan yhteyttä minun kipuihin....
http://212.213.8.8/luomutori/browse.php?pageid=tuottaja&tuottaja_id=48&PHPSESSID=7b73e52193baa90808730105817aa580