Minun pieni maruvauvani (6kk) kuoli perjantaina (22.8) keuhkotuledukseen... Lääkäri epäili että olisi ollut jotain synnynnäistä vikaa kun oli niin pieni ja painoi kuollessaan n.480g..
Tämän runon omistan enkelilleni..
JOS TIETÄISIN.... Jos tietäisin, että tämä on viimeinen kerta, kun näen sinun nukahtavan, peittelisin sinut huolellisemmin ja lukisin puolestasi rukouksen. Jos tietäisin, että tämä on viimeinen kerta, kun näen sinun astuvan ovesta ulos, rutistaisin sinua lujasti ja kutsuisin vielä takaisin halattavaksi. Jos tietäisin, että tämä on viimeinen tapaamisemme, minulla olisi toki aikaa sanoa sinulle,
että olet minulle tärkeä. Jos tietäisin, että tämä on viimeinen päivä, jonka saamme elää yhdessä... Mutta eihän tämä vielä tähän lopu. Yksi päivä sinne tai tänne. Onhan päivä vielä huomennakin - onhan? Todennäköisesti on. Ehdin korjata laiminlyöntini.
Ja onneksi elämä tarjoaa loputtomasti uusia mahdollisuuksia. Mutta siltä varalta, että olen väärässä, eikä minulla olekaan kuin tämä päivä, sanon, että olet minulle hyvin rakas. Kaikki eivät näe huomista. Jollekulle tämä on viimeinen mahdollisuus puristaa toinen rintaansa vasten. Miksi siis odottaa huomista, kun saman voi tehdä jo tänään? Jos huomista ei tulekaan, kadut katkerasti, että jätit viimeisen hymyn hymyilemättä, viimeisen halauksen halaamatta, että sinulla oli liian kiire ehtiäksesi täyttämään toiveen, joka osoittautui läheisesi viimeiseksi.
Tämän runon omistan enkelilleni..
JOS TIETÄISIN.... Jos tietäisin, että tämä on viimeinen kerta, kun näen sinun nukahtavan, peittelisin sinut huolellisemmin ja lukisin puolestasi rukouksen. Jos tietäisin, että tämä on viimeinen kerta, kun näen sinun astuvan ovesta ulos, rutistaisin sinua lujasti ja kutsuisin vielä takaisin halattavaksi. Jos tietäisin, että tämä on viimeinen tapaamisemme, minulla olisi toki aikaa sanoa sinulle,
että olet minulle tärkeä. Jos tietäisin, että tämä on viimeinen päivä, jonka saamme elää yhdessä... Mutta eihän tämä vielä tähän lopu. Yksi päivä sinne tai tänne. Onhan päivä vielä huomennakin - onhan? Todennäköisesti on. Ehdin korjata laiminlyöntini.
Ja onneksi elämä tarjoaa loputtomasti uusia mahdollisuuksia. Mutta siltä varalta, että olen väärässä, eikä minulla olekaan kuin tämä päivä, sanon, että olet minulle hyvin rakas. Kaikki eivät näe huomista. Jollekulle tämä on viimeinen mahdollisuus puristaa toinen rintaansa vasten. Miksi siis odottaa huomista, kun saman voi tehdä jo tänään? Jos huomista ei tulekaan, kadut katkerasti, että jätit viimeisen hymyn hymyilemättä, viimeisen halauksen halaamatta, että sinulla oli liian kiire ehtiäksesi täyttämään toiveen, joka osoittautui läheisesi viimeiseksi.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olen pahoillani marsusi puolesta. Tiedän, mitä on menettää rakastamansa eläin.
Ihana runo.
Marsuvanhuksemme kuoli lauantaina 23.8. ja vieläkin on paha olla. Ei lemmikin kuolemaan totu ikinä! Koita jaksaa surusi keskellä ja kuvittele, että marsuvauvasi hymyilee sinulle marsujen taivaasta pilvenreunalta. Kyllä se suru siitä väistyy ja jättää jäljelle kauniit muistot.
Hei Savage,
meitä kohtalotovereita näyttääkin olevan monia! Oma marsukultani (7-vuotias) kuoli samana päivänä kuin sinun rakkaasi joten suru on molemmilla varmaan yhtä suuri. Olen jo kolme marsua haudannut, tämä viimeisin tuntuu kaikkein raskaimmalta...
Auringonpaistetta Sinulle ja paljon jaksamista!
Hei,
myös minun rakas 7-vuotias marsuni nukkui pois viikonloppuna, joten tiedän tunteen...
Laitoin oman viestini tälle palstalle otsikolla marsusuruja ja sain muutamia todella ihania vastauksia. Katsopas nimimerkkien Lohduttaja ja Rex vastaukset, toivottavasti tulet niistä vähän paremmalle mielelle.
Jaksamista!
Niin suuri on maa
metsät,niityt,järvet,vuoret
sen pintaa verhoaa.
Niin suuri on maa
kissat,koirat,tuhannet tassut
sen laaksoissa vaeltaa.
Niin suuri on maa
jokainen kulkija harmaaturkki
sen sylissä levon saa.
Otan erittäin paljon osaa marsujenne puolesta.
Minulta ei ole kuollut ikinä marsua, kun mulla on ollutkin kaksi.
En osaa kuvitella, miltä teistä tuntuu, en kun olen ulkopuolinen.
En tiedä, miksi edes kirjoitin. Eihän minusta voi olla apua. Yleensä ihmistä lohduttaa, kun tietää, ettei ole yksin ainoana, joka on marsunsa menettänyt.
En edes osaa runoilla, joten en voi sitäkään tehdä. Joten, miksi mä edes kirjotin?
Siksi, että ehkä, vain ehkä, marsut voivat vielä ymmärtää, että näin moni ihminen itkee heidän puolestaan. Niin moni on surullinen.
Ja ne marsut, jotka kuolivat tuskiinsa, ne ovat nyt iloisia, ja kirmaavat marsujen taivaassa, missä mitään pahaa ei voi tapahtua.
Vai voiko?
No, ehkä joskus me saadaan tietääkin.
Mutta siihen mennessä, minun pieni lohdutusyritykseni:
Otan osaa.
Muuta en osaa sanoa tähän mennessä ainakaan.
Jaksamisia, ja voimia: Texel & texel~
Tiedän tunteen, sillä itse menetin myös vuosi sitten marsuni.
Marsut ovat niin mahtavia eläimiä että niihin kiintyy kovasti, ja kun niistä joutuu luopumaan, niin se tekee kipeää.
Nyt marsullasi on varmasti hyvä olla, siellä Sateenkaarensillalla.