Aika usein näkee keski-ikäisillä ja vanhemmilla miehillä muutaman hiushaituvan joka on käännetty sivulta kaljun peitoksi. Tämä jos mikä näyttää tosi hassulta. Tuuli kääntää hiukset ja sitten ne roikkuvat toisella puolella.
Olisi parempi leikkauttaa ne viimeisetkin hiukset pois ja olla rehellisesti kalju.
Muutenkin ohut ja harva tukka näyttää tuuheammalta mahdollisimman lyhyeksi leikattuna.
Hiuksista
5
185
Vastaukset
- MdK
muutaman haituvan omistavan täytyy säilyttää ja säästää muutamaa karvaa?
Monet nuoret, vahvahiuksiset miehetkin ajavat tukkansa pois kokonaan nykyään. Eikä heidän tarvitse olla "nasseja". - juniori
olette oikeassa, jos ja kun multa alkaa hiukset lähtemään, niin eiku kaljuksi kokonaan. kaljussa ei ole mitään häpeämistä! :o)
- Joensuun Alli
Muistaako kukaan muu urheiluvalmentaja Immo Kuutsaa. Hänellä näin mielestäni aika persoonallisen tyylin. Takaa kaikki kammattu eteen kiilamaiseksi "otsatukaksi".
- Ruuneperi
On sanottu, etteivät hiukset ja järki viihdy samassa päässä. Määritelmä sopii minulle erinomaisesti. Minulla on kaksi hiusta vielä päässäni, toinen eloisa. Eikö olekkinhyvä merkki?
- juniori
minä olen täysin järjetön... se ei ole uutta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1137792
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1275339Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p303576Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1223563Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352594Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191896Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3571544Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?971540Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?701406Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311376